Raisio laajentaa kauratuotantoaan

Teksti:Toimitus
JULKAISTU: 2020-01-14
PÄIVITETTY: 2023-01-18


Raisio-konserni etenee kansainvälisen kauraliiketoiminnan rakentamisessa. Yhteensä noin kahdeksan miljoonan euron investoinnit Nokialla sijaitsevaan kauramyllyyn mahdollistavat suomalaisten kauratuotteiden viennin ja lisäarvotuotteiden valmistamisen.

Raision strategian keskeisenä tavoitteena on kasvattaa kauraliiketoiminnasta toinen kansainvälinen tukijalka Benecol-liiketoiminnan rinnalle.

”Investoinnin ansiosta kauramyllymme on nyt huippukunnossa. Lisäsimme kauramyllyn kapasiteettia ja kyvykkyyttämme valmistaa erilaisia kauratuotteita Suomen ja Euroopan kasvavaan kysyntään. Euroopassa kaurabuumi on vasta alkamassa, joten kasvunäkymät ovat kiinnostavat”, Raisio Oyj:n toimitusjohtaja Pekka Kuusniemi kertoo.

Pitkäjänteisen tuotannon kehittämisen myötä Raisio pystyy muun muassa valmistamaan gluteenittomia kauratuotteita Nokian myllyllä alkuvuodesta 2020 alkaen. Ensimmäiset Nokian myllyllä valmistetut gluteenittomat Elovena Gluten-free -tuotteet ovat kaupoissa tammi-helmikuun vaihteessa 2020. Lisäksi kauramyllyllä voidaan nyt valmistaa kaurakuitutuotteita, joissa on erityisen runsaasti beetaglukaania.

Kauramyllyn kehittämisen lisäksi Raisio rakentaa parhaillaan kasvipohjaisia lisäarvotuotteita valmistavaa tuotantolaitosta. Laitoksen kustannusarvio on noin 45 miljoonaa euroa ja se valmistuu vuonna 2021.

Uusimmat uutiset

Virhe, jota ei salattu

Orkla Foods päätti olla peittelemättä virhettä Ruotsissa ja paljasti sen suomalaisen KAJs-yhtyeen innoittamana.
orkla
Virhe, jota ei salattu

Robotfactory esitteli automaattisen leikkauslaitteen Zünd D3-leikkuupöydälle

Äskettäin päättyneillä Fespa-messuilla Berliinissä Robotfactory esitteli automatisoitua leikkausjärjestelmäänsä. Siinä kaksi ABB:n teollisuusrobottia työskentelee teollisen Zünd D3 -leikkauspöydällä.
robot_01
Robotfactory esitteli automaattisen leikkauslaitteen Zünd D3-leikkuupöydälle

Labelexpo Europe -messut laajenivat – mukaan tulivat taivekartongit

Ei ole harvinaista, että etikettivalmistajat tuottavat painokoneillaan myös pientä taivekartonkia. Tämä näkyy vuoden 2025 Labelexpo Europe -messuilla, jotka laajenevat taivekartonkiteknologian suuntaan. Tähän asti Labelexpossa on keskitytty etiketteihin ja joustopakkauksiin. Informa Markets Labels & Packaging Groupin strateginen johtaja Andy Thomas-Emans kertoo, miksi näin tapahtui.
lsbel
Labelexpo Europe -messut laajenivat – mukaan tulivat taivekartongit

Starbucks lanseerasi muovittomat kahvimukit

Starbucksin ikonisen valkoisen kupin uusi versio lanseerattiin Euroopassa. Pitkän tutkimus- ja kehitystyön tuloksena Starbucks on nyt esitellyt mukin, jossa muovivuoraus on korvattu mineraalipohjaisella pinnoitteella. Myös kertakäyttöiset muovikannet on korvattu kuitupohjaisilla vaihtoehdoilla, jotka on päällystetty samalla mineraalipohjaisella materiaalilla. Uusi muki on sertifioitu kotikompostoitavaksi ja se on laajasti kierrätettävissä.
astar
Starbucks lanseerasi muovittomat kahvimukit

Jatka lukemista

Dayton osti Thomekon elintarviketoiminnot

Päivittäistavara-, horeca- ja elintarvikealan laitteita ja huoltopalveluita toimittava Dayton Oy on ostanut Thomekon elintarviketeollisuuskone- ja -laitetoiminnot Suomessa. Dayton nousee kaupalla elintarviketeollisuuden kokonaisratkaisujen johtavaksi tarjoajaksi toimitusjohtaja Pekka Tiaisen mukaan.
dayton-tiainen-elintarviketeollisuus
Dayton osti Thomekon elintarviketoiminnot

Huhtamäki lahjoittaa kerta-astioita kriisiavuksi

Huhtamäki lahjoittaa tuotteittaan terveydenhuollon toimijoille, esimerkiksi yli kuusi miljoonaa kerta-astiaa sairaaloille ja hoitokodeille ympäri Eurooppaa ruokahygienian ja -turvallisuuden varmistamiseksi poikkeustilanteessa. Yhtiö tuottaa myös visiirejä ja avustaa Punaista Ristiä.
huhtamäki-ruokapakkaukset-food-service
Huhtamäki lahjoittaa kerta-astioita kriisiavuksi

Muovikasseja korvataan muilla materiaaleilla

Yhä useampi suomalainen pakkaa ruokaostoksensa muuhun kuin muovikassiin. S-ryhmän ruokakaupoissa muovikassien myynti laski neljä prosenttia vuodesta 2018 vuoteen 2019. Vain joka neljäs asiakas ostaa muovikassin kauppakäynnillään. Yhä useampi asiakas käyttää biohajoavaa kassia, paperikassia tai kestokassia.
s-ryhmä-muovikassit-kangaskassit
Muovikasseja korvataan muilla materiaaleilla

Raflatacilta PP-etikettikalvoa kierrätysmuovista

UPM Raflatac tuo markkinoille ensimmäisenä PP-etikettimateriaalin, joka on tehty kierrätysmuovista. Materiaalissa käytetään kemian teollisuuden SABIC-yrityksen kierrätysratkaisua PP-tuotteille.
Jar of peanut butter and peanuts
Raflatacilta PP-etikettikalvoa kierrätysmuovista