Muovikasseja korvataan muilla materiaaleilla

JULKAISTU: 14. huhtikuun 2020
PÄIVITETTY: 18. tammikuun


Yhä useampi suomalainen pakkaa ruokaostoksensa muuhun kuin muovikassiin. S-ryhmän ruokakaupoissa muovikassien myynti laski neljä prosenttia vuodesta 2018 vuoteen 2019. Vain joka neljäs asiakas ostaa muovikassin kauppakäynnillään. Yhä useampi asiakas käyttää biohajoavaa kassia, paperikassia tai kestokassia.

Ainakin osalla kuluttajista muovikassi on vaihtunut paperiseen vaihtoehtoon, sillä paperikassien menekki on kasvanut samalla aikavälillä huomattavasti, peräti 20 prosenttia. Biohajoavien kassien kysyntä on puolestaan kasvanut vuodessa 44 prosenttia. Kestokassien myynti on pysynyt samalla tasolla parin viime vuoden ajan.

S-ryhmä on mukana muovikassisitoumuksessa, jolla pyritään vähentämään muovijätteen syntymistä ja merten roskaantumista. Tavoitteena on, että vuoteen 2025 mennessä muovikasseja käytettäisiin vuosittain alle 40 kappaletta asiakasta kohden.

Uutena vaihtoehtona muovikasseille S-ryhmä toi maaliskuussa myyntiin Reilun kaupan puuvillasta valmistetut puuvillakassit, jotka ovat saatavilla suuresta osasta S-ryhmän ruokakauppoja.

S-ryhmä myös lisää kierrätysmateriaalin määrää muovikasseissaan. Vuonna 2019 muovikassien materiaalin kierrätysprosentti oli 63. Arvioiduilla volyymeillä ja uusilla kierrätysmateriaalien osuuksilla tulos tulee jatkossa olemaan 87 %.

Jatka lukemista

Dayton osti Thomekon elintarviketoiminnot

Päivittäistavara-, horeca- ja elintarvikealan laitteita ja huoltopalveluita toimittava Dayton Oy on ostanut Thomekon elintarviketeollisuuskone- ja -laitetoiminnot Suomessa. Dayton nousee kaupalla elintarviketeollisuuden kokonaisratkaisujen johtavaksi tarjoajaksi toimitusjohtaja Pekka Tiaisen mukaan.
dayton-tiainen-elintarviketeollisuus

Huhtamäki lahjoittaa kerta-astioita kriisiavuksi

Huhtamäki lahjoittaa tuotteittaan terveydenhuollon toimijoille, esimerkiksi yli kuusi miljoonaa kerta-astiaa sairaaloille ja hoitokodeille ympäri Eurooppaa ruokahygienian ja -turvallisuuden varmistamiseksi poikkeustilanteessa. Yhtiö tuottaa myös visiirejä ja avustaa Punaista Ristiä.
huhtamäki-ruokapakkaukset-food-service

Raflatacilta PP-etikettikalvoa kierrätysmuovista

UPM Raflatac tuo markkinoille ensimmäisenä PP-etikettimateriaalin, joka on tehty kierrätysmuovista. Materiaalissa käytetään kemian teollisuuden SABIC-yrityksen kierrätysratkaisua PP-tuotteille.
Jar of peanut butter and peanuts

Tampereella kehitetään biomateriaaleja

VTT, Tampereen ammattikorkeakoulu ja rakennus- sekä pakkausalaan liittyvät yritykset kehittävät kestävämpiä ja ympäristöystävällisempiä materiaaleja uusiin sovelluksiin. BeLight-hankkeen tavoitteena on myös verkostoituminen, kansainvälistyminen sekä muovin kiertotalouden mukaiset uudet liiketoimintamahdollisuudet.
belight-hanke-tampere-banneri

Uusimmat uutiset

Etiketit pois Actimel-pulloista

Ilman PET-muovista etikettiä HDPE:stä valmistetun pullon kierrätettävyys paranee.
Danone

Teollisen mittakaavan muovipakkausten kemiallinen kierrätys alkaa

Sumi ja Wastewise Group aloittavat yhteistyön pakkausmuovien kemiallisessa kierrätyksessä.
50148873-chemical-recycling-abstract-concept-vector-illustration

Fazer siirtää kaurajuomien valmistuksen Korialta Ruotsiin?

Fazer käynnistää muutosneuvottelut, jotka saattavat johtaa 93 työsuhteen päättymiseen Suomessa.    
fazer aito

Oddlygood ostaa Plantin

Oddlygoodista tulee Planti-tuotteiden ja -brändin omistaja. Samanaikaisesti Valio ostaa Plantin tuotannon Turussa.
oddlygood