Stora Enso myy Maxaun paperitehtaan Saksassa

JULKAISTU: 13. syyskuun 2022
PÄIVITETTY: 18. tammikuun


Stora Enso on allekirjoittanut sopimuksen yhtiön Saksassa sijaitsevan Maxaun paperitehtaan ja siihen liittyvän omaisuuden myymisestä Schwarz Produktionille. Yhtiö on osa Schwarz-konsernia, joka on yksi maailman johtavista päivittäistavarayhtiöistä. Kaupan yritysarvo on noin 210 miljoonaa euroa. Kauppa on tarkoitus saada päätökseen viimeistään vuoden 2023 alussa, kun kilpailuviranomaisten hyväksyntä on saatu.

Maxaun tehtaan myynti on osa aikaisemmin ilmoitettua suunnitelmaa myydä neljä Stora Enson viidestä paperitehtaasta. Stora Enso keskittyy strategiansa mukaisesti uusiutuvien tuotteiden pitkän aikavälin kasvupotentiaaliin pakkauksissa, rakennusratkaisuissa ja biomateriaali-innovaatioissa.

– Olemme erittäin tyytyväisiä tähän sopimukseen, sillä se täyttää tavoitteemme tarjota Maxaun tehtaalle ja siellä työskenteleville ihmisille vastuullinen ja pitkäaikainen tulevaisuus. Jatkamme myyntiprosessia vielä kolmen muun – Nymöllan, Hylten ja Anjalan – paperitehtaan osalta,” sanoo Seppo Parvi, Stora Enson talousjohtaja ja Paper-divisioonan johtaja.

Schwarz Produktionin on tarkoitus siirtyä Maxaun tehtaan omistajaksi vuoden 2023 alussa. Schwarzin suunnitelmana on jatkaa paperintuotantoa tehtaalla. Maxaun tehdasorganisaatioon kuuluvat 440 työntekijää siirtyvät Schwarzille yrityskaupan osana. Stora Enso jatkaa toimintaa Maxaun tehtaalla ja valmistaa päällystämätöntä kiillotettua aikakauslehtipaperia (SC) asiakkailleen siihen asti, kunnes yrityskauppa on lopullinen.

Tehtaan myynti vähentää Stora Enson vuotuista SC-paperikapasiteettia 530 000 tonnilla. Vuoden 2021 lukujen perusteella myynnin odotetaan vähentävän Stora Enson vuotuista liikevaihtoa noin 250 miljoonaa euroa.  Stora Enso kirjaa vuoden 2023 ensimmäisellä neljänneksellä IFRS-liikevoittoonsa noin 50 miljoonan euron kertaluonteisen myyntivoiton vertailukelpoisuuteen vaikuttavana eränä riippuen tarkennuksista kaupantekopäivänä.
Myyntiprosessi jatkuu Nymöllan, Hylten ja Anjalan paperitehtaiden osalta ilman sitovaa määräaikaa. Prosessilla ei ole välitöntä vaikutusta Stora Enson paperitehtaiden toimintaan, ja ne jatkavat asiakkaidensa palvelemista. Langerbruggen tehtaalla on käynnissä kannattavuusselvitys toisen paperilinjan mahdollisesta muuntamisesta aaltopahvin pintakartongin valmistukseen. Stora Enso jatkaa Langerbruggen asiakkaiden palvelemista vähintään vuoden 2024 loppuun asti.

Stora Ensolla on tällä hetkellä viisi paperitehdasta. Paper-divisioona työllistää noin 2 300 henkilöä. Vuonna 2021 Paper-divisioonan liikevaihto oli 1 703 miljoonaa euroa.
 

 

Jatka lukemista

Dovelta uudelleentäytettävä deodoranttipakkaus

Dove on julkistanut ensimmäisen uudelleentäytettävän ja -käytettävän deodoranttinsa.
11272_pe_dove_canada2_888904

Arla ryhtyy vastaanottamaan maitoa uusilta maidontuottajilta

Fazerille viime vuosina maitoa Kaakkois-Suomessa ja Uudellamaalla tuottaneet maitotilat siirtyvät tuottamaan maitoa Arlan jalostettavaksi.
arla-uusi

R-kioski korvaa 10 miljoonaa kahvikupin kantta kuitukansilla  

R-kioski siirtyy käyttämään täysin kierrätettäviä, uusiutuvista ja sertifioiduista raaka-aineista valmistettuja muovittomia Huhtamäen kuitukansia noutokahvikuppien kansina.
vastuullinen_kahvi_rkioski_2023-VERKKO

DS Smith lahjoitti Tampereen Ammattikorkeakoululle kertakäyttöisten kahvikuppien keräysastiat

DS Smith on suunnitellut ja valmistanut Tampereen Ammattikorkeakoululle kertakäyttöisten kahvikuppien kierrätysastioita take away-pakkausten kierrätyksen edistämiseksi osana korkeakoulun koordinoimaa RUOKO-hanketta ja osana DS Smithin kestävän kehityksen strategian mukaisia toimia.
Ruoko

Uusimmat uutiset

Vaahtoautot uuteen pussiin

Ahlgrens bilar -vaahtokarkit täyttävät 70 vuotta ja saavat syntymäpäivän kunniaksi uuden pakkauksen ensimmäistä kertaa 15 vuoteen.  
Bilar

Uusia työkaluja pakkausten ympäristövaikutusten luokitteluun

Antalis on kehittänyt Green Card ja Green Star SystemTM -työkalut, joiden tarkoitus on helpottaa asiakasta pakkausten ympäristövaikutusten vertailussa.
GREEN STAR SYSTEM_rgb_3

PackSummit Tampereella marraskuussa

PackSummit kerää pakkausalan toimijat saman katon alle 14.11.2023 Tampere-talossa. Tänä vuonna kokoonnutaan teemalla "Onko pakkauksesi vastuullinen vai viherpesty?"
PackSummit verkkosivujen materiaali

Metsä Groupin Kemin kartonki- ja biotuotetehtaat käyntiin

Suomen metsäteollisuushistorian suurin investointi – Kemin uusi biotuotetehdas ja kartonkitehtaan laajennus – on otettu käyttöön osastoittain suunnitelman mukaisesti keskiviikkona 20.9. Uuden biotuotetehtaan sellutoimitukset asiakkaille alkavat vuoden 2023 lokakuun aikana.
metsä_kemi