Rolf Ladau Fazerilta Pauligin toimitusjohtajaksi

Teksti:Toimitus
JULKAISTU: 2018-01-09
PÄIVITETTY: 2023-01-18


Paulig-konserni on nimittänyt Rolf Ladaun konsernin uudeksi toimitusjohtajaksi 1.6.2018 alkaen. Ladau toimii nyt Fazer Makeiset -liiketoiminta-alueen toimitusjohtajana Fazerissa.

Ladaulla on tiedotteen mukaan pitkä ura ja kattava kokemus liiketoiminnasta ja markkinoinnista maailman johtavien kansainvälisten päivittäistavarayritysten palveluksessa. Ennen kuin Ladausta tuli Fazer Makeisten toimitusjohtaja, hän työskenteli yli seitsemän vuoden ajan johtavissa kansainvälisen markkinoinnin ja liiketoiminnan tehtävissä The Coca-Cola Companyssä. Hän on aiemmin toiminut myös Procter&Gamblen, Gilletten, Kellogg Companyn ja Unileverin palveluksessa. 

Ladau tulee työskentelemään Paulig-konsernin pääkonttorissa Helsingissä. Turun Kauppakorkeakoulussa kauppatieteitä opiskellut Ladau on asunut ja työskennellyt uransa aikana kuudessa eri maassa niin Euroopassa kuin Pohjois-Amerikassa.

”Olemme tyytyväisiä, että saamme Paulig-konsernin toimitusjohtajaksi osaajan, jolla on erittäin vahva kansainvälisen päivittäistavarakaupan kokemus. Rolf Ladaun nimittäminen ja hänen vankka elinkeinoelämän osaaminen vahvistavat kansainvälistä profiiliamme ja varmistavat Paulig-konsernin strategisten tavoitteiden saavuttamisen. Arvostamme suuresti myös hänen tietämystään monikansallisista yrityksistä ja työkokemustaan perheyrityskonsernissa”, sanoo Mikael Aru , Paulig-konsernin hallituksen puheenjohtaja.

Paulig toimii 13 Pohjois-Euroopan maassa, ja sen tuotteita ja palveluita myydään yli 40 maassa. Päätoimialat ovat Kahvi, Maailman Ruoka & Mausteet, Snack Food ja Naturally Healthy Food. Paulig-konsernin brändit ovat Paulig, Santa Maria, Risenta ja Poco Loco. Vuonna 2016 Paulig osti 51 prosenttia Nyhtökaura-innovaatiosta tunnetun Gold&Green Foods Oy:n osakkeista.

Tina Andersson jatkaa Paulig-konsernin vt. konsernijohtajan tehtävässä, kunnes Ladau aloittaa toimitusjohtajana. Kesäkuun alusta 2018 alkaen Andersson jatkaa konsernin Strategia & Kasvu -toiminnon johtajana, johon hänet nimitettiin elokuussa 2016.

Fazer Makeisten talousjohtaja Marko Bergholm toimii väliaikaisesti Fazer Makeisten toimitusjohtajana 8.1. alkaen.

 

 

 

Uusimmat uutiset

”Räjähtävä” ketsuppipakkaus

Hollantilainen suunnittelutoimisto Akarton on esitellyt kampanjapakkauksen, jonka se teki kotimaassaan toimivalle Helalle ja heidän Hela Tomaten Ketchupilleen. Se osoittaa, kuinka innovatiivisuus ja käytännöllisyys voivat toimia yhdessä. Pallomainen pakkaus avautuu tavalla, joka muistuttaa räjähdystä. Yrityksen mielestä se tuo uuden standardin elintarviketeollisuudelle. Hela satsaa nyt influencereihin tavoittaakseen kuluttajamarkkinat.
Akarton_VM3_25_opening.1x

Uudet älyominaisuudet vähentävät käsityötä esipainossa

Kuudennen sukupolven RIP-ohjelma Adobe PDF Print Engine 7 on saamassa uutta älyä ns. prepressintelligensin myötä. Se helpottaa painokoneiden laajennetun värispektrin koko potentiaalin käyttöä. Esipaino-osastoilla ei enää tarvitse avata ja muuntaa käsin Photoshop- ja Illustrator-alkuperäistiedostoja PDF-muotoon.
Adobe-1

PackIndx: Kiristekalvojen valmistusta uhkaa raaka-ainepula

Donald Trumpin tullien aiheuttama turbulenssi on vaikuttanut tiettyjen raaka-aineiden saatavuuteen. Tämä koskee etenkin C4:ää (buteenia), jota käytetään mm. standardilaatuisten kiristekalvojen valmistuksessa.
triofilm

DePoly perustaa ainutlaatuisen koelaitoksen PET- ja polyesterijätteen kierrättämiseksi Sveitsissä

Sveitsiläinen DePoly avaa kesällä koelaitoksen, jonka kapasiteetti on 500 tonnia vuodessa. Tarkoituksena on antaa vanhalle muoville uusi elämä. Samalla yritys on varmistanut 23 miljoonan dollarin rahoituksen sijoittajilta.
depoly1

Jatka lukemista

Metsä Group pilotoi hiilidioksidin talteenottoa Raumalla – tavoitteena koetehdas

Metsä Group aikoo kokeilla ensi kesänä Rauman sellutehtaalla puuperäisen hiilidioksidin talteenottoa. Sitä voitaisiin hyödyntää fossiilisia materiaaleja ja polttoaineita korvaavien tuotteiden raaka-aineena, mutta ensin teknologioiden ja markkinoiden pitäisi kehittyä.
Biotehdas

Orapacille Pohjoismaiden ensimmäinen uuden sarjan KBA-stanssauskone

Oravaisen tehtaille asennettiin marraskuussa harvinaislaatuinen stanssauskone. Se pystyy käsittelemään käyriä aaltopahviarkkeja paremmin kuin edeltäjänsä.
20241009_120639

Suomalaiskeksintö: pakkauspaperin biomuovikalvo kestää rasvan ja hapen

Suomalainen metsä- ja paperiyhtiö UPM on kehittänyt yhdessä yhdysvaltalaisen Eastmanin kanssa uuden pakkauspaperin elintarvikkeille. Materiaaliin on lisätty rasvan- ja hapenkestävä kalvo, joka on valmistettu selluloosapohjaisesta biomuovista. Näin kertoo Pohjoismaiden biomuoviyhdistys (Nordisk Bioplastförening) verkkosivuillaan.
upm-biobarrier-toppx

VTT aikoo jalostaa metsäteollisuuden päästöt kierrätysmuoviksi

VTT avasi talteenotettua hiilidioksidia hyödyntävän pilottilaitoksen, jonka tavoitteena on jalostaa metsäteollisuuden päästöt pitkäikäiseksi, kierrätettäväksi muoviksi.
vtt