Pakkaus on osa tuotetta neulonnassa

Teksti:Toimitus
JULKAISTU: 2019-08-29
PÄIVITETTY: 2023-02-16


Stora Enso on kehittänyt innovatiivisen pakkauksen neuletuotteille. Pakkaus on siinä kiinteä osa tuotetta ohjeineen. Neulepakkaus palkittiin Saksan pakkauskilpailussa tuotteiden esillepano -sarjassa.

Stora Enson Wool Locker -pakkaus kuvastaa kilpailun tuomariston mukaan käsityön tekemistä ja luonnonmukaisten, kestävien materiaalien käyttöä. Aaltopahvipakkauksen älykäs suljenta on tehnyt muiden materiaalien käytön tarpeettomaksi. Pakkauksen design järjestää hienosti eri osat ja ohjaa neulojaa luovassa prosessissa. Pakkaus sisältää myös muut tarvittavat neulontatarvikkeet.

”Palkinto on meille suuri kunnia, sillä kilpailu on kovaa. Se kannustaa suunnittelijoitamme luomaan uusia lisäarvoa tuovia ja uusiutuvia pakkausratkaisuja verkkokaupan kasvavalle asiakaskunnalle. Se on myös hyvä esimerkki siitä, miten pakkauksen avulla voidaan kertoa sen sisällöstä ja miten pakkaus voi myös olla osa tuotetta”, sanoo Stora Enso Packaging Solutions -yksikön markkinointi- ja innovaatiojohtaja Björn Thunström.

Wool locker on neulelangoille ja -tarvikkeille suunniteltu pakkaus. Pakkauksessa on puikkomittari ja mittanauha, ja siinä sekä langat että puikot pysyvät järjestyksessä. Jälkeenpäin pakkausta voi käyttää neuletarvikkeiden säilyttämiseen. Pakkaus on valmistettu uusiutuvasta aaltopahvista, ja se soveltuu erinomaisesti verkkokaupan tarkoituksiin.

German Packing Award 2019 -kilpailussa palkittiin 34 innovaatiota. Osanottajia oli 14 maasta. Kilpailun järjestää German Packaging Institute.

Uusimmat uutiset

Robotfactory esitteli automaattisen leikkauslaitteen Zünd D3-leikkuupöydälle

Äskettäin päättyneillä Fespa-messuilla Berliinissä Robotfactory esitteli automatisoitua leikkausjärjestelmäänsä. Siinä kaksi ABB:n teollisuusrobottia työskentelee teollisen Zünd D3 -leikkauspöydällä.
robot_01

Labelexpo Europe -messut laajenivat – mukaan tulivat taivekartongit

Ei ole harvinaista, että etikettivalmistajat tuottavat painokoneillaan myös pientä taivekartonkia. Tämä näkyy vuoden 2025 Labelexpo Europe -messuilla, jotka laajenevat taivekartonkiteknologian suuntaan. Tähän asti Labelexpossa on keskitytty etiketteihin ja joustopakkauksiin. Informa Markets Labels & Packaging Groupin strateginen johtaja Andy Thomas-Emans kertoo, miksi näin tapahtui.
lsbel

Starbucks lanseerasi muovittomat kahvimukit

Starbucksin ikonisen valkoisen kupin uusi versio lanseerattiin Euroopassa. Pitkän tutkimus- ja kehitystyön tuloksena Starbucks on nyt esitellyt mukin, jossa muovivuoraus on korvattu mineraalipohjaisella pinnoitteella. Myös kertakäyttöiset muovikannet on korvattu kuitupohjaisilla vaihtoehdoilla, jotka on päällystetty samalla mineraalipohjaisella materiaalilla. Uusi muki on sertifioitu kotikompostoitavaksi ja se on laajasti kierrätettävissä.
astar

”Räjähtävä” ketsuppipakkaus

Hollantilainen suunnittelutoimisto Akarton on esitellyt kampanjapakkauksen, jonka se teki kotimaassaan toimivalle Helalle ja heidän Hela Tomaten Ketchupilleen. Se osoittaa, kuinka innovatiivisuus ja käytännöllisyys voivat toimia yhdessä. Pallomainen pakkaus avautuu tavalla, joka muistuttaa räjähdystä. Yrityksen mielestä se tuo uuden standardin elintarviketeollisuudelle. Hela satsaa nyt influencereihin tavoittaakseen kuluttajamarkkinat.
Akarton_VM3_25_opening.1x

Jatka lukemista

Päätyykö pakkaus hylkyyn vai kiertoon?

Lajittelu ja muovipakkauksen päätyminen oikeaan paikkaan kierrätyslaitoksella määrittävät kierrätyksen onnistumisen.
ia_ahl_etiketit

Valion maitotölkit pukeutuvat kevätkuoseihin

Viljele hyvää -maitotölkit ilmestyvät kauppoihin tästä viikosta alkaen ja ovat saatavilla heinä-elokuun vaihteeseen asti.
Valio 22032022

Suomalaisväriä Pro Carton Young Designers -kilpailussa

Lapin yliopiston teollisen muotoilun opiskelija Senni Virransola pääsi ainoana suomalaisena jatkoon kansainvälisessä suunnittelukilpailussa.
Pro Carton 12082021

360 Services auttaa optimoimaan pakkausta

Metsä Boardin uusi palvelukokonaisuus tarjoaa asiakkaille entistä paremmat mahdollisuudet kehittää pakkauksiaan.
MetsäBoard 26052021