Martat edistävät pakkausmerkintöjen lukutaitoa

Teksti:Patrik Carlsson
JULKAISTU: 2020-03-30
PÄIVITETTY: 2023-01-18


Marttaliitto haluaa edistää pakkausmerkintöjen lukutaidon kehittämistä valtakunnallisen kampanjan avulla. Miksi pakkausmerkinnät -kampanjassa ovat mukana myös Luomuliitto, Kuluttajaliitto ja Ruokatieto.

Pakkausmerkintöjen lukutaidossa on kehittämisen varaa, sillä vain noin neljännes kuluttajista tarkistaa pakkausmerkinnöistä tuotteen alkuperämaan joulukuussa 2019 tehdyn kuluttajatutkimuksen mukaan. Merkit vaikuttavat useammin yli 50-vuotiaiden naisten ostopäätökseen. Nuoria miehiä merkit kiinnostavat muita kuluttajia vähemmän.

Ainesosat, alkuperä, sokeri ja rasva ovat yleisimmät asiat mitä etsitään. EU luomumerkin tunnistaa jo yli puolet väestöstä. Nimisuojatuotteiden merkit ovat melko tuntemattomia. Sirkkalehti- ja Hyvää Suomesta -merkki tunnetaan hyvin. Ne vaikuttavat myös ostopäätökseen. 70 % vastaajista sanoo merkin vaikuttavan vähintäänkin melko paljon tuotteen valintaan.

Elintarvikkeiden alkuperämaamerkinnät ovat tärkeimpiä keski-ikäisille naisille ja miehille sekä yli 65-vuotiaille naisille. Vaikka 84 % vastaajista alkuperämaatieto on erittäin tai melko tärkeä, vain 21 % vastaajista tarkistaa kyseisen tiedon elintarvikepakkauksista. Seitsemän kymmenestä lukee ravintomerkintöjä sisältäviä tietoja. Sokeri ja rasva ovat yleisimmät asiat, jotka elintarvikepakkauksesta tarkistetaan. Vain 8 % tarkistaa elintarvikkeen suolamäärän ja 3 % kuidun määrän.

Kampanjassa lisätään kuluttajien pakkausmerkintöjen lukutaitoa, tietoa eri merkintöjen merkityksestä ja helpotetaan kuluttajia löytämään itselleen sopivia tuotteita. Hyvillä valinnoilla voi edistää terveyttä ja ehkäistä ruokahävikkiä. Kampanja edistää elintarvikkeiden pakkausmerkinnöissä olevien päiväys-, ravintosisältö-, alkuperämaamerkintöjen, Luomu- sekä EU-laatujärjestelemien mukaisten merkkien tuntemusta ja kuluttajien kiinnostusta niitä kohtaan.

Uusimmat uutiset

Robotfactory esitteli automaattisen leikkauslaitteen Zünd D3-leikkuupöydälle

Äskettäin päättyneillä Fespa-messuilla Berliinissä Robotfactory esitteli automatisoitua leikkausjärjestelmäänsä. Siinä kaksi ABB:n teollisuusrobottia työskentelee teollisen Zünd D3 -leikkauspöydällä.
robot_01

Labelexpo Europe -messut laajenivat – mukaan tulivat taivekartongit

Ei ole harvinaista, että etikettivalmistajat tuottavat painokoneillaan myös pientä taivekartonkia. Tämä näkyy vuoden 2025 Labelexpo Europe -messuilla, jotka laajenevat taivekartonkiteknologian suuntaan. Tähän asti Labelexpossa on keskitytty etiketteihin ja joustopakkauksiin. Informa Markets Labels & Packaging Groupin strateginen johtaja Andy Thomas-Emans kertoo, miksi näin tapahtui.
lsbel

Starbucks lanseerasi muovittomat kahvimukit

Starbucksin ikonisen valkoisen kupin uusi versio lanseerattiin Euroopassa. Pitkän tutkimus- ja kehitystyön tuloksena Starbucks on nyt esitellyt mukin, jossa muovivuoraus on korvattu mineraalipohjaisella pinnoitteella. Myös kertakäyttöiset muovikannet on korvattu kuitupohjaisilla vaihtoehdoilla, jotka on päällystetty samalla mineraalipohjaisella materiaalilla. Uusi muki on sertifioitu kotikompostoitavaksi ja se on laajasti kierrätettävissä.
astar

”Räjähtävä” ketsuppipakkaus

Hollantilainen suunnittelutoimisto Akarton on esitellyt kampanjapakkauksen, jonka se teki kotimaassaan toimivalle Helalle ja heidän Hela Tomaten Ketchupilleen. Se osoittaa, kuinka innovatiivisuus ja käytännöllisyys voivat toimia yhdessä. Pallomainen pakkaus avautuu tavalla, joka muistuttaa räjähdystä. Yrityksen mielestä se tuo uuden standardin elintarviketeollisuudelle. Hela satsaa nyt influencereihin tavoittaakseen kuluttajamarkkinat.
Akarton_VM3_25_opening.1x

Jatka lukemista

Dayton osti Thomekon elintarviketoiminnot

Päivittäistavara-, horeca- ja elintarvikealan laitteita ja huoltopalveluita toimittava Dayton Oy on ostanut Thomekon elintarviketeollisuuskone- ja -laitetoiminnot Suomessa. Dayton nousee kaupalla elintarviketeollisuuden kokonaisratkaisujen johtavaksi tarjoajaksi toimitusjohtaja Pekka Tiaisen mukaan.
dayton-tiainen-elintarviketeollisuus

Huhtamäki lahjoittaa kerta-astioita kriisiavuksi

Huhtamäki lahjoittaa tuotteittaan terveydenhuollon toimijoille, esimerkiksi yli kuusi miljoonaa kerta-astiaa sairaaloille ja hoitokodeille ympäri Eurooppaa ruokahygienian ja -turvallisuuden varmistamiseksi poikkeustilanteessa. Yhtiö tuottaa myös visiirejä ja avustaa Punaista Ristiä.
huhtamäki-ruokapakkaukset-food-service

Tampereella kehitetään biomateriaaleja

VTT, Tampereen ammattikorkeakoulu ja rakennus- sekä pakkausalaan liittyvät yritykset kehittävät kestävämpiä ja ympäristöystävällisempiä materiaaleja uusiin sovelluksiin. BeLight-hankkeen tavoitteena on myös verkostoituminen, kansainvälistyminen sekä muovin kiertotalouden mukaiset uudet liiketoimintamahdollisuudet.
belight-hanke-tampere-banneri

Muovikasseja korvataan muilla materiaaleilla

Yhä useampi suomalainen pakkaa ruokaostoksensa muuhun kuin muovikassiin. S-ryhmän ruokakaupoissa muovikassien myynti laski neljä prosenttia vuodesta 2018 vuoteen 2019. Vain joka neljäs asiakas ostaa muovikassin kauppakäynnillään. Yhä useampi asiakas käyttää biohajoavaa kassia, paperikassia tai kestokassia.
s-ryhmä-muovikassit-kangaskassit