Jaakkoo-Taaran tilat tehtiin kestävyys edellä

JULKAISTU: 16. joulukuun 2021
PÄIVITETTY: 18. tammikuun


Jaakkoo-Taaran pakkaustehdas on keskellä Turun kaupunkia. Kun tuotantotilojen laajennus tuli ajankohtaiseksi, katseet kääntyivät naapuritontin suuntaan, jossa oli purkukuntoinen rakennus. Myös kahden toimipaikan tuomista haasteista – toinen toimipaikka sijaitsi ennen Liedossa – haluttiin päästä eroon ja keskittää kaikki toiminnot saman katon alle. Uudisrakennus valmistui juuri korona-ajan alun kynnyksellä.

Samalla kun rakennettiin, investoitiin myös laitteisiin ja automaatioon. Vanhaa Liedon painokonetta ei enää tuotu uudisrakennukseen. – Nyt koko painokonekantamme on uutta ja samaa sarjaa, mainitsee Jaakkoo-Taaran toimitusjohtaja Thomas Brusila. Painokoneet tuovat haastetta rakennuksen kantavuudelle ja kun savimaalle rakennetaan tiloja painaville laitteistoille, on rakennus suunniteltava sen mukaisesti. Myös tuotannon jälkikäsittelylle tarvittiin ja saatiin lisää tilaa.

Rakennustyöt sujuivat suunnitellusti ja pandemia toi muutoksia ainoastaan laiteasennuksiin, koska valmistajien asentajat eivät päässeet maahan alkuperäisten suunnitelmien mukaisessa aikataulussa. − Kun selvisi, että maailma ei loppunutkaan ensimmäisenä pandemiasyksynä, tilanne rauhoittui ja koneensiirrot ja -asennukset saatiin tehtyä. Nyt kaikki toiminnot ovat saman katon alla, Brusila sanoo.

Uudisrakennuksen tasakatto odottaa vielä aurinkopaneeleja, joiden hankintaan olisi luvassa valtion tukeakin. – Eniten paneelit tuottavat energiaa heinäkuussa, jolloin meillä on vain vähän toimintaa, mutta jäähdytystä toki silloin tarvitaan, Brusila laskee. Koneet tuottavat paljon lämpöä, joka toki otetaan uudisrakennuksessa talteen – seikka, joka vähentää energian kulutusta. Viherkattoa sen sijaan on katolle asennettu 200 neliön verran. Viherkatto hidastaa hulevesien pääsyä viemäriverkostoon, jolla pyritään vähentämään kaupungin vedenpuhdistuksen kuormaa. Investointi Jaakkoo-Taaran uudisrakennukseen on ollut siis iso investointi myös toiminnan ja tuotteiden ympäristöystävällisyyteen.

Lue koko artikkeli Pakkaus-lehdestä 8/2021 tai Pakkausyhdistyksen verkkosivuilta.

Jatka lukemista

Dovelta uudelleentäytettävä deodoranttipakkaus

Dove on julkistanut ensimmäisen uudelleentäytettävän ja -käytettävän deodoranttinsa.
11272_pe_dove_canada2_888904

Arla ryhtyy vastaanottamaan maitoa uusilta maidontuottajilta

Fazerille viime vuosina maitoa Kaakkois-Suomessa ja Uudellamaalla tuottaneet maitotilat siirtyvät tuottamaan maitoa Arlan jalostettavaksi.
arla-uusi

R-kioski korvaa 10 miljoonaa kahvikupin kantta kuitukansilla  

R-kioski siirtyy käyttämään täysin kierrätettäviä, uusiutuvista ja sertifioiduista raaka-aineista valmistettuja muovittomia Huhtamäen kuitukansia noutokahvikuppien kansina.
vastuullinen_kahvi_rkioski_2023-VERKKO

DS Smith lahjoitti Tampereen Ammattikorkeakoululle kertakäyttöisten kahvikuppien keräysastiat

DS Smith on suunnitellut ja valmistanut Tampereen Ammattikorkeakoululle kertakäyttöisten kahvikuppien kierrätysastioita take away-pakkausten kierrätyksen edistämiseksi osana korkeakoulun koordinoimaa RUOKO-hanketta ja osana DS Smithin kestävän kehityksen strategian mukaisia toimia.
Ruoko

Uusimmat uutiset

Pakkauksen nestemäärä selville ilman kontaktia

Toppan on kehittänyt NFC-tunnisteen, jonka avulla pakkauksen sisällä oleva nestemäärä voidaan tunnistaa ilman kontaktia.
Hyvää joulua ja onnellista uutta vuotta! (900 x 600 px) (21)

Kahvia juodaan entistä tarkemmalla mitalla

Sunnuntaina 1.10.2023 vietetään kansainvälistä kahvipäivää.
Fredman_suodatinpussi keittimessä_vaaka

Juhlavuoden jakkara uuteen laatikkoon

Alvar Aallon suunnittelema klassikko, kolmijalkainen Jakkara 60 juhlii tänä vuonna 90-vuotiasta taivaltaan. Juhlavuoden kunniaksi myös jakkaran pakkaus uudistettiin.
Artek_tuolipakkaus_sislt

Ei legoja PET-pulloista

LEGO on keskeyttänyt aikeensa valmistaa legopalikoita kierrätetyistä PET-pulloista.
Hyvää joulua ja onnellista uutta vuotta! (900 x 600 px) (18)