Huhtamäellä oli vahvan kasvun vuosi. Tilinpäätöstiedotteen mukaan yhtiön liikevaihto kasvoi 8 prosenttia 875 milj. euroon. Oikaistu liikevoitto nousi 75 milj. euroon. Kasvua toi se, että tarjoilupakkausten ja pakattujen elintarvikkeiden kysyntä oli vuonna 2019 hyvää maailmantalouden epävarmuudesta huolimatta.
Toimitusjohtaja Charles Héaulmén mukaan yhtiön kaikki liiketoimintasegmentit myötävaikuttivat kasvuun, erityisesti North America -segmentti. Liikevaihto kasvoi myönteisen volyymikehityksen ja hinnoittelun hallinnan avulla. Huhtamäki teki myös investointeja tulevaisuuteen.
Jatkoimme vuonna 2019 investointeja kuitupohjaisiin ja kierrätettäviin pakkauksiin vastataksemme ympäristöystävällisten pakkaustuotteiden kasvavaan kysyntään. Näihin kuuluvat muun muassa paperipillit, valmisruokapakkaukset ja kierrätettävät blueloop-monomateriaaleista valmistetut joustopakkaukset, Héaulmé totesi tilinpäätöskommentissaan.
Héaulmén mukaan yhtiö on edelleen hyvässä asemassa investoidakseen tulevaan kasvuun.
Jatkamme edelleen strategiamme mukaisesti kasvun etsimistä sekä orgaanisesti että yrityshankintojen kautta.