Helsingin Mylly kirkasti jauhopakkausten värejä

JULKAISTU: 29. toukokuun 2019
PÄIVITETTY: 16. helmikuun


Helsingin Mylly on yhtenäistänyt Myllärin-tuotteidensa painatusta EGP-painatusmenetelmän avulla. Uudella tekniikalla saatiin gluteenittomien kauratuotteiden pakkausten värit yhtenäisiksi ja kirkkaiksi.

Helsingin Myllyn tuotepäällikkö Minna Anttonen kertoo EGP-painatusmenetelmään vaihtamisen alkuperäisenä syynä olleen painatuslaadun yhtenäistämisen. Menetelmävaihdolla saatiin gluteenittomien kauratuotteiden pakkausten värit yhtenäisiksi ja kirkkaiksi. Ensimmäistä painatuserää tarkastellessa brändinomistajan spontaani kommentti olikin, että pakkaukset näyttävät nyt siltä, miltä niiden olisi pitänyt aina näyttää.

EGP otettiin siis käyttöön alun perin teknisestä tarpeesta, mutta Anttonen näkee menetelmän hyödyt laajemmin.

”Otimme EGP-menetelmän mielellämme käyttöön. Se sopii linjaamme toimia vastuullisesti. Haluamme olla myös läpinäkyviä ja kertoa, kun olemme edistäneet vastuullisuutta toiminnassamme”, Anttonen sanoo.

Menetelmässä manuaalisesti sekoitetut painovärit on korvattu vakioiduilla, digitaalisesti värierotelluilla perusväreillä. Tämä vähentää värien kulutusta ja tuotantoaikaa. EGP-tekniikka on otettu käyttöön yhteistyössä prepress-kumppani Marvacon kanssa. Tuotteissa voidaan käyttää GreenerPrinting-merkkiä, joka tulee näkymään tekniikalla painettujen Myllärin tuotepusseissa.

Jatka lukemista

Päätyykö pakkaus hylkyyn vai kiertoon?

Lajittelu ja muovipakkauksen päätyminen oikeaan paikkaan kierrätyslaitoksella määrittävät kierrätyksen onnistumisen.
ia_ahl_etiketit

Valion maitotölkit pukeutuvat kevätkuoseihin

Viljele hyvää -maitotölkit ilmestyvät kauppoihin tästä viikosta alkaen ja ovat saatavilla heinä-elokuun vaihteeseen asti.
Valio 22032022

Suomalaisväriä Pro Carton Young Designers -kilpailussa

Lapin yliopiston teollisen muotoilun opiskelija Senni Virransola pääsi ainoana suomalaisena jatkoon kansainvälisessä suunnittelukilpailussa.
Pro Carton 12082021

360 Services auttaa optimoimaan pakkausta

Metsä Boardin uusi palvelukokonaisuus tarjoaa asiakkaille entistä paremmat mahdollisuudet kehittää pakkauksiaan.
MetsäBoard 26052021

Uusimmat uutiset

Pakkauksen nestemäärä selville ilman kontaktia

Toppan on kehittänyt NFC-tunnisteen, jonka avulla pakkauksen sisällä oleva nestemäärä voidaan tunnistaa ilman kontaktia.
Hyvää joulua ja onnellista uutta vuotta! (900 x 600 px) (21)

Kahvia juodaan entistä tarkemmalla mitalla

Sunnuntaina 1.10.2023 vietetään kansainvälistä kahvipäivää.
Fredman_suodatinpussi keittimessä_vaaka

Juhlavuoden jakkara uuteen laatikkoon

Alvar Aallon suunnittelema klassikko, kolmijalkainen Jakkara 60 juhlii tänä vuonna 90-vuotiasta taivaltaan. Juhlavuoden kunniaksi myös jakkaran pakkaus uudistettiin.
Artek_tuolipakkaus_sislt

Ei legoja PET-pulloista

LEGO on keskeyttänyt aikeensa valmistaa legopalikoita kierrätetyistä PET-pulloista.
Hyvää joulua ja onnellista uutta vuotta! (900 x 600 px) (18)