Goodion pakkausten design palkittiin

Teksti:Toimitus
JULKAISTU: 2019-11-13
PÄIVITETTY: 2023-02-16


Helsinkiläinen suklaabrändi Goodio on jälleen saanut tuotteillaan tunnustusta maailmalla. Tällä kertaa tunnustusta on saanut pakkausten design. Goodio voitti USA:ssa Northwest Chocolate -festivaalissa palkinnon Love Letters sekä Nordic Flavors tuotteidensa pakkausdesignilla.

Goodio voitti palkinnon sarjassa ”Packaging Award for Outstanding Design”.

Goodion Love Letters -tuoteperheen suklaat ovat suklaabrändin ensimmäisiä tuotteita, jotka on lanseerattu vuonna 2015. Tuotteiden tunnistettava ja uniikki pakkausdesign on tiedotteen mukaan vauhdittanut Goodion maailman valloitusta ja osaltaan auttanut hyllypaikkojen saamisessa kansainvälisissä ketjuissa.

Nordic Flavours -tuoteperhe puolestaan lanseerattiin tämän vuoden tammikuussa. Tuotteet on otettu erittäin hyvin vastaan niin Suomessa kuin kansainvälisestikin. Nordic Flavours -tuoteperhe on tehty kansainvälistä kuluttajaa ajatellen, jolle Suomen luonto on mielikuvissa puhdas ja eksoottinen.

Yrityksen pakkaukset ovat aiemminkin saaneet tunnustusta. Love Letters -tuoteperheen pakkauksiin on myönnetty Design From Finland -merkki.

Uusimmat uutiset

Robotfactory esitteli automaattisen leikkauslaitteen Zünd D3-leikkuupöydälle

Äskettäin päättyneillä Fespa-messuilla Berliinissä Robotfactory esitteli automatisoitua leikkausjärjestelmäänsä. Siinä kaksi ABB:n teollisuusrobottia työskentelee teollisen Zünd D3 -leikkauspöydällä.
robot_01

Labelexpo Europe -messut laajenivat – mukaan tulivat taivekartongit

Ei ole harvinaista, että etikettivalmistajat tuottavat painokoneillaan myös pientä taivekartonkia. Tämä näkyy vuoden 2025 Labelexpo Europe -messuilla, jotka laajenevat taivekartonkiteknologian suuntaan. Tähän asti Labelexpossa on keskitytty etiketteihin ja joustopakkauksiin. Informa Markets Labels & Packaging Groupin strateginen johtaja Andy Thomas-Emans kertoo, miksi näin tapahtui.
lsbel

Starbucks lanseerasi muovittomat kahvimukit

Starbucksin ikonisen valkoisen kupin uusi versio lanseerattiin Euroopassa. Pitkän tutkimus- ja kehitystyön tuloksena Starbucks on nyt esitellyt mukin, jossa muovivuoraus on korvattu mineraalipohjaisella pinnoitteella. Myös kertakäyttöiset muovikannet on korvattu kuitupohjaisilla vaihtoehdoilla, jotka on päällystetty samalla mineraalipohjaisella materiaalilla. Uusi muki on sertifioitu kotikompostoitavaksi ja se on laajasti kierrätettävissä.
astar

”Räjähtävä” ketsuppipakkaus

Hollantilainen suunnittelutoimisto Akarton on esitellyt kampanjapakkauksen, jonka se teki kotimaassaan toimivalle Helalle ja heidän Hela Tomaten Ketchupilleen. Se osoittaa, kuinka innovatiivisuus ja käytännöllisyys voivat toimia yhdessä. Pallomainen pakkaus avautuu tavalla, joka muistuttaa räjähdystä. Yrityksen mielestä se tuo uuden standardin elintarviketeollisuudelle. Hela satsaa nyt influencereihin tavoittaakseen kuluttajamarkkinat.
Akarton_VM3_25_opening.1x

Jatka lukemista

Päätyykö pakkaus hylkyyn vai kiertoon?

Lajittelu ja muovipakkauksen päätyminen oikeaan paikkaan kierrätyslaitoksella määrittävät kierrätyksen onnistumisen.
ia_ahl_etiketit

Valion maitotölkit pukeutuvat kevätkuoseihin

Viljele hyvää -maitotölkit ilmestyvät kauppoihin tästä viikosta alkaen ja ovat saatavilla heinä-elokuun vaihteeseen asti.
Valio 22032022

Suomalaisväriä Pro Carton Young Designers -kilpailussa

Lapin yliopiston teollisen muotoilun opiskelija Senni Virransola pääsi ainoana suomalaisena jatkoon kansainvälisessä suunnittelukilpailussa.
Pro Carton 12082021

360 Services auttaa optimoimaan pakkausta

Metsä Boardin uusi palvelukokonaisuus tarjoaa asiakkaille entistä paremmat mahdollisuudet kehittää pakkauksiaan.
MetsäBoard 26052021