Brunbergin Suukko saa uuden pakkauksen

Teksti:Toimitus
JULKAISTU: 2020-03-02
PÄIVITETTY: 2023-02-16


Brunberg uudistaa klassikkotuotteensa Suukon pakkauksen. Suukko tuli tuotantoon vuonna 1951 ja on ollut yksi Brunbergin tunnetuimmista tuotteista siitä lähtien. Uudessa pakkauksessa ei enää ole suutelevia afrikkalaisia. Kuvituksena on 1950-luvun Porvoo-maisemaa.

Tuotteena Suukko on lajinsa ainoa Suomessa. Näitä suklaakuorrutettuja vaahtomakeisia valmistetaan vain Brunbergin tehtaalla Porvoossa.

Makeistehdas Brunberg on tehnyt pakkausuudistustyötä tuote kerrallaan viime vuosien aikana. Tavoitteena on pidetty kaikkien pakkausten uudistumista ennen yrityksen 150-vuotisjuhlavuotta, jota vietetään ensi vuonna.

”Näin perinteisen, jo useamman sukupolven muistoissa elävän tuotevalikoiman pakkausuudistus on tehtävä huolella ja harkiten”, kertoo Brunberg Oy:n toimitusjohtaja Katarina Enholm.

Pakkausuudistus aloitettiin Alku-tuoteperheestä ja Tryffeleistä. Iso Suukko-rasia oli viimeinen, mutta ei suinkaan vähäisin uudistus. Aikataulussa kuitenkin pysyttiin hyvin ja työ valmistuu juuri sopivasti juhlavuoden kynnyksellä.

Uusi rasia kauppoihin kevään aikana

Aiemmin uusitut pienet Suukko-rasiat otettiin Enholmin mukaan hyvin vastaan. Ison Suukko-rasian uudistaminen on ollut tärkeä ja pitkä prosessi. Brunbergilla ollaan hyvin tyytyväisiä uuteen pakkaukseen, joka valloittaa kauppojen hyllyt kevään aikana.

”Rasiassa on jotain uutta, jotain vanhaa ja siitä henkii brändin ydin: perinteiden vaaliminen, porvoolaisuus ja hyvät makumuistot. Kuvituksessa on 1950-luvun Porvoo-maisemaa. Pakkauksen koko, värit ja materiaali ovat pysyneet samoina. Toimme myös hiukan lisää informatiivisuutta pakkaukseen. Mausta kertova piktogrammi helpottaa oikean maun valintaa ja lajitteluohjeet kierrättämistä”, Enholm kertoo.

Uusimmat uutiset

Robotfactory esitteli automaattisen leikkauslaitteen Zünd D3-leikkuupöydälle

Äskettäin päättyneillä Fespa-messuilla Berliinissä Robotfactory esitteli automatisoitua leikkausjärjestelmäänsä. Siinä kaksi ABB:n teollisuusrobottia työskentelee teollisen Zünd D3 -leikkauspöydällä.
robot_01

Labelexpo Europe -messut laajenivat – mukaan tulivat taivekartongit

Ei ole harvinaista, että etikettivalmistajat tuottavat painokoneillaan myös pientä taivekartonkia. Tämä näkyy vuoden 2025 Labelexpo Europe -messuilla, jotka laajenevat taivekartonkiteknologian suuntaan. Tähän asti Labelexpossa on keskitytty etiketteihin ja joustopakkauksiin. Informa Markets Labels & Packaging Groupin strateginen johtaja Andy Thomas-Emans kertoo, miksi näin tapahtui.
lsbel

Starbucks lanseerasi muovittomat kahvimukit

Starbucksin ikonisen valkoisen kupin uusi versio lanseerattiin Euroopassa. Pitkän tutkimus- ja kehitystyön tuloksena Starbucks on nyt esitellyt mukin, jossa muovivuoraus on korvattu mineraalipohjaisella pinnoitteella. Myös kertakäyttöiset muovikannet on korvattu kuitupohjaisilla vaihtoehdoilla, jotka on päällystetty samalla mineraalipohjaisella materiaalilla. Uusi muki on sertifioitu kotikompostoitavaksi ja se on laajasti kierrätettävissä.
astar

”Räjähtävä” ketsuppipakkaus

Hollantilainen suunnittelutoimisto Akarton on esitellyt kampanjapakkauksen, jonka se teki kotimaassaan toimivalle Helalle ja heidän Hela Tomaten Ketchupilleen. Se osoittaa, kuinka innovatiivisuus ja käytännöllisyys voivat toimia yhdessä. Pallomainen pakkaus avautuu tavalla, joka muistuttaa räjähdystä. Yrityksen mielestä se tuo uuden standardin elintarviketeollisuudelle. Hela satsaa nyt influencereihin tavoittaakseen kuluttajamarkkinat.
Akarton_VM3_25_opening.1x

Jatka lukemista

Päätyykö pakkaus hylkyyn vai kiertoon?

Lajittelu ja muovipakkauksen päätyminen oikeaan paikkaan kierrätyslaitoksella määrittävät kierrätyksen onnistumisen.
ia_ahl_etiketit

Valion maitotölkit pukeutuvat kevätkuoseihin

Viljele hyvää -maitotölkit ilmestyvät kauppoihin tästä viikosta alkaen ja ovat saatavilla heinä-elokuun vaihteeseen asti.
Valio 22032022

Suomalaisväriä Pro Carton Young Designers -kilpailussa

Lapin yliopiston teollisen muotoilun opiskelija Senni Virransola pääsi ainoana suomalaisena jatkoon kansainvälisessä suunnittelukilpailussa.
Pro Carton 12082021

360 Services auttaa optimoimaan pakkausta

Metsä Boardin uusi palvelukokonaisuus tarjoaa asiakkaille entistä paremmat mahdollisuudet kehittää pakkauksiaan.
MetsäBoard 26052021