Berner uudisti LV-brändinsä pakkaukset minimalistiseen tyyliin. Packdesign ID oli designkumppanina laajassa brändiuudistuksessa.
Designuudistuksen taustalla on brändin parissa jo aikaisemmin tehty mittava brändityö, jonka yhteydessä uudeksi ydinviestiksi kiteytyi: “Vähemmän on juuri sopivasti”. Nyt tämä markkinointiviestinnässä jo käytössä ollut viesti haluttiin tuoda vahvasti myös brändidesigniin ja pakkauskommunikaatioon. Kumppaniksi designuudistukseen valittiin brändi- ja pakkaussuunnitteluun erikoistunut toimija, sillä LV:lle pakkaus on tärkeä brändinrakennuksen väline.
”Kun brändiä kehitetään eteenpäin ja ydinviestejä tarkennetaan, tulee sen näkyä vahvasti myös pakkausilmeessä. Kun pakkauksen halutaan tukevan brändinrakennusta, on tärkeää, että koko pakkauskommunikaatio on ammattitaidolla ja asiantuntemuksella rakennettu”, korostaa Brand Manager Sanni Väinölä Berner Oy:stä.
”Pakkaus tarjoaa tehokkaan kanavan brändin ja kuluttajan kohtaamiselle. Monissa tuoteryhmissä brändi kohdataan pakkauksen kautta ylivoimaisesti useammin kuin minkään muun median avulla ja tällöin myös brändiviesti välittyy tehokkaimmin”, sanoo toimitusjohtaja Maija Olkkonen-Seppo Packdesign ID:stä.
Pakkaukset ovat LV:lle merkittävä kanava, jonka kautta voidaan kertoa uudistuneesta, erottuvasta ja houkuttelevasta brändiviestistä entistä laajemmalle kohderyhmälle. Brändiviestinnän lisäksi pakkauksella on kuitenkin myös muita tärkeitä tehtäviä. Pakkausdesign ei ole “vain kaunista koristelua” vaan huolellisesti rakennettu kommunikaatiohierarkia, jonka tehtävänä on herättää huomiota myymälässä ja auttaa kuluttajaa ostopäätöksen teossa.
Kotimaisen LV-brändin tarina on saanut alkunsa jo yli 50 vuotta sitten. Alun perin palasaippuasta alkanut tuotesarja käsittää tänä päivänä jo yli 40 hajusteetonta ja väriaineetonta tuotetta.