Varmat kesän merkit: Interpack, hallitusohjelmaneuvottelut ja lomien lähestyminen

Teksti:Terhi Varonen
JULKAISTU: 2023-06-22
PÄIVITETTY: 2023-08-02
Kuva: Olli Häkämies

Pakkausalan kansainvälinen megatapahtuma Interpack pidettiin Saksan Düsseldorfissa 4.–10. toukokuuta 2023. Normaalisti kolmen vuoden välein järjestettävä tapahtuma jouduttiin peruuttamaan koronapandemian vuoksi kaksi kertaa: ensimmäisen kerran 2020 ja vielä uudestaan 2022.

Avainlukujen valossa Interpack onnistui loistavasti. Kävijöitä oli 143 000 ja näytteilleasettajia yli 2 800. Messuvieraista 75 % tuli ulkomailta, kaiken kaikkiaan 155 maasta. Osallistujamaiden runsaus kertoo Interpackin kansainvälisestä vetovoimasta. Samalla käy ilmi saksalaisen teollisuuden voima;
neljäsosa maailman suurimman pakkaustapahtuman osallistujista oli saksalaisia.

Düsseldorfin messujen käytävillä oli lähes koko messujen seitsemän päivän ajan sellainen tungos, että ennusteet messujen tarpeettomuudesta voi ainakin toistaiseksi heittää romukoppaan. Suosiolla on luonnollisesti myös kääntöpuoli; esimerkiksi hotellien hinnat oli hilattu markkinoiden kysynnän mukaiseen asentoon. Oletettavaa on, että seuraavan kerran 2026 suunnitelmien mukaan järjestettävään Interpackiin mukaan haluavien on varauduttava maksamaan entistäkin suolaisempia hintoja – ja etukäteen, ilman peruutusoikeutta!

Lue koko Antro Säilän Pakkaus-lehden pääkirjoitus täältä

Jatka lukemista

Onko tämä Legon viherpesua?

Lego on parhaillaan korvaamassa pahvipakkaustensa sisällä olevat pienet palikoita sisältävät muovipussit paperisiin. Vaihto tehdään ympäristösyistä – mutta miten asia oikeastaan on? Hollannissa eräs ympäristöaktivisti testasi paperipusseja ja teki hämmästyttävän löydön.
Lego1x

Muoto-pakkauksien valmistajalle miljoona-avustus

Raumalle suunniteltu Muoto-tehdas sai 86,5 miljoonan rahoituksen, mutta Metsä Group ei vielä tiedä, toteutuuko hanke. Muoto on uusi kuitupohjainen pakkaussarja.  
Muoto

Kierrätettävä ja lämmöllä suljettava paperiuutuus Billerudilta

Billerud on kehittänyt kierrätettävän ja lämmöllä suljettavan paperin. Se on suunniteltu korvaamaan muovi pakkauksissa, joissa vaaditaan kierrätystä ja hyvää tiiviyttä.
Billerudx

Metsä Board sulkee Takon tehtaan Tampereella

Metsä Boardin kartonkitehtailta loppuu yli 200 työtehtävää. Takon tehtaan sulku päättää 160-vuotisen puunjalostuksen Tampereen keskustan tontilla.
Tako-mill

Uusimmat uutiset