Uusi palletointisovellus nopeuttaa pakkaamista

JULKAISTU: 13. joulukuun 2016
PÄIVITETTY: 18. tammikuun


FlexLinkin uudella palletointisovelluksella voidaan lyhentää pakkaamisen valmisteluaika jopa 20 minuuttiin. Ratkaisu perustuu ohjelmoitavaan robottiin.

FlexLink esitteli operaattorin ja robotin yhteistoimintaan perustuvaa ratkaisuaan PPMA-messuilla syksyllä. Ratkaisu kiinnosti myös yhtiön pohjoismaisia asiakkaita marraskuussa järjestetyssä asiakastapaamisessa. Siihen osallistui yli 90 asiakasta Tanskasta, Norjasta, Suomesta ja Ruotsista.

Palletointiratkaisussa tuotteiden valmistat voivat käyttää ja hallita omia ohjelmistojaan palletointiin. Ohjelmoitavan robotin avulla voidaan lisätä joustavuutta ja lyhentää valmisteluaikoja.

Standardoidun palletointiyksikön lisäksi FlexLink esitteli pohjoismaisille asiakkailleen mm. turvaratkaisuja sekä suunnittelun ja simulaation työkaluja. Esillä oli useita ratkaisuja hygieenisten tuotteiden, lääkkeiden ja autoteollisuuden tuotantoprosesseihin.

”Eri toimialoille esiteltiin niiden omia ratkaisuja kahdeksassa pisteessä. Asiakkaita kiinnostivat erityisesti suunnittelutyökalut”, kertoo johtaja Fredrik Boberg FlexLinkistä.
 

 

 

Jatka lukemista

Ruotsi ottaa käyttöön muovipussiveron

Ruotsin valtiopäivät on hyväksynyt muovipussiveron käyttöönoton. Se tulee voimaan toukokuun alusta ja koskee sekä muovikasseja että kaupan ohuita muovipusseja. Vero ei koske kasseja, jotka on tarkoitettu jatkuvaan käyttöön.
plast-skatt-utvald

UPM investoi uuden sukupolven biokemikaaleihin

UPM käynnistää merkittävän kasvuhankkeen biokemikaaleissa ja investoi biojalostamoon Leunassa, Saksassa. Biojalostamo tuottaa sataprosenttisesti puupohjaisia biokemikaaleja, jotka mahdollistavat siirtymän fossiilisten raaka-aineiden käytöstä kestävämpiin vaihtoehtoihin useissa kuluttajalähtöisissä lopputuotteissa, kuten pakkauksissa.
upm-biokemikaalit-rakeet

Uusi merkintäväri steriloituihin pakkauksiin

Merkintäjärjestelmiä valmistava Linx Printing Technologies on kehittänyt uuden mustesuihkuvärin, jolla voidaan merkitä ruokapakkauksia ennen niin sterilointia. Väri kestää hyvin kuumuutta ja kosteutta.
linx-ink-utvald

Luovia vaihtoehtoja muovipakkauksille

Better with Less – Design Challenge -pakkaussuunnittelukilpailun kymmenen finalistityötä esittelevät luovia vaihtoehtoja muovipakkauksille. Tarve löytää vaihtoehtoja on ilmeinen, sanoo kilpailun tuomariston puheenjohtaja Ilkka Harju. Työt ovat nyt nähtävillä ja suosikkiaan voi äänestää verkossa.
better-kilpailu-liituaski

Uusimmat uutiset

Teollisen mittakaavan muovipakkausten kemiallinen kierrätys alkaa

Sumi ja Wastewise Group aloittavat yhteistyön pakkausmuovien kemiallisessa kierrätyksessä.
50148873-chemical-recycling-abstract-concept-vector-illustration

Fazer siirtää kaurajuomien valmistuksen Korialta Ruotsiin?

Fazer käynnistää muutosneuvottelut, jotka saattavat johtaa 93 työsuhteen päättymiseen Suomessa.    
fazer aito

Oddlygood ostaa Plantin

Oddlygoodista tulee Planti-tuotteiden ja -brändin omistaja. Samanaikaisesti Valio ostaa Plantin tuotannon Turussa.
oddlygood

Smurfit Kappa vihkii käyttöön teollisen vedenkäsittelylaitoksen Serbiassa

Smurfit Kappa on vihkinyt käyttöön puhdistus- ja jätevedenpuhdistamon paperitehtaallaan Belgradissa, Serbiassa.
Water