Uusi johtaja Stora Enson Consumer Board -ryhmälle

JULKAISTU: 1. marraskuun 2016
PÄIVITETTY: 18. tammikuun


Stora Enso on nimittänyt Annica Breskyn Consumer Board -divisioonan johtajaksi ja konsernin johtoryhmän jäseneksi. Annica Bresky on ollut ruotsalaiseen Holmen-konserniin kuuluvan Iggesund Paperboard AB:n toimitusjohtaja.

Bresky on aiemmin toiminut tehtaanjohtajana BillerudKorsnäs AB:ssa. Vuosina 2001‒2010 hän työskenteli Stora Enson Kvarnsvedenin tehtaalla tuotannon esimiestehtävissä. Breskylla on ylempi korkeakoulututkinto tekniseltä alalta Uppsalan yliopistosta. Hän on myös suorittanut Executive MBA -tutkinnon M-gruppenissa.

Bresky aloittaa työnsä Stora Ensossa viimeistään 1.5.2017 toimipaikkanaan Tukholma. Stora Enson toimitusjohtaja Karl-Henrik Sundström toimii Consumer Board -divisioonan johtajana siihen asti. Bresky jättää tehtävänsä Iggesundissa heti.

”Annica Bresky sopii erittäin hyvin Consumer Board -divisioonamme mahdollisuuksien kehittäjäksi. Hänen mittava kokemuksensa sekä tuotannossa että johtavissa asemissa luo vakaan pohjan tämän kasvuliiketoimintamme eteenpäin viemiseksi. Annica on työskennellyt aiemmin Stora Ensossa usean vuoden ajan, joten olen iloinen voidessani toivottaa hänet tervetulleeksi takaisin”, Sundström sanoo.

Stora Enson Consumer Board -divisioonan edellinen johtaja, Jari Latvanen, on aloittanut HKScanin toimitusjohtajana.
 

 

 

Jatka lukemista

Ruotsi ottaa käyttöön muovipussiveron

Ruotsin valtiopäivät on hyväksynyt muovipussiveron käyttöönoton. Se tulee voimaan toukokuun alusta ja koskee sekä muovikasseja että kaupan ohuita muovipusseja. Vero ei koske kasseja, jotka on tarkoitettu jatkuvaan käyttöön.
plast-skatt-utvald

Uusi merkintäväri steriloituihin pakkauksiin

Merkintäjärjestelmiä valmistava Linx Printing Technologies on kehittänyt uuden mustesuihkuvärin, jolla voidaan merkitä ruokapakkauksia ennen niin sterilointia. Väri kestää hyvin kuumuutta ja kosteutta.
linx-ink-utvald

UPM investoi uuden sukupolven biokemikaaleihin

UPM käynnistää merkittävän kasvuhankkeen biokemikaaleissa ja investoi biojalostamoon Leunassa, Saksassa. Biojalostamo tuottaa sataprosenttisesti puupohjaisia biokemikaaleja, jotka mahdollistavat siirtymän fossiilisten raaka-aineiden käytöstä kestävämpiin vaihtoehtoihin useissa kuluttajalähtöisissä lopputuotteissa, kuten pakkauksissa.
upm-biokemikaalit-rakeet

Luovia vaihtoehtoja muovipakkauksille

Better with Less – Design Challenge -pakkaussuunnittelukilpailun kymmenen finalistityötä esittelevät luovia vaihtoehtoja muovipakkauksille. Tarve löytää vaihtoehtoja on ilmeinen, sanoo kilpailun tuomariston puheenjohtaja Ilkka Harju. Työt ovat nyt nähtävillä ja suosikkiaan voi äänestää verkossa.
better-kilpailu-liituaski

Uusimmat uutiset

Pakkauksen nestemäärä selville ilman kontaktia

Toppan on kehittänyt NFC-tunnisteen, jonka avulla pakkauksen sisällä oleva nestemäärä voidaan tunnistaa ilman kontaktia.
Hyvää joulua ja onnellista uutta vuotta! (900 x 600 px) (21)

Kahvia juodaan entistä tarkemmalla mitalla

Sunnuntaina 1.10.2023 vietetään kansainvälistä kahvipäivää.
Fredman_suodatinpussi keittimessä_vaaka

Juhlavuoden jakkara uuteen laatikkoon

Alvar Aallon suunnittelema klassikko, kolmijalkainen Jakkara 60 juhlii tänä vuonna 90-vuotiasta taivaltaan. Juhlavuoden kunniaksi myös jakkaran pakkaus uudistettiin.
Artek_tuolipakkaus_sislt

Ei legoja PET-pulloista

LEGO on keskeyttänyt aikeensa valmistaa legopalikoita kierrätetyistä PET-pulloista.
Hyvää joulua ja onnellista uutta vuotta! (900 x 600 px) (18)