Tulppaanit paperikääreisiin, yrtit paperiruukkuihin

JULKAISTU: 16. helmikuun 2021
PÄIVITETTY: 18. tammikuun

Lidl vähentää muovia yhdessä tulppaanien, yrttien ja salaattien kotimaisten kasvattajien kanssa. Kaikki Lidleissä myytävät ruukkuyrtit rucolaa lukuun ottamatta kasvatetaan ja myydään paperiruukussa. Myös yli puolet salaateista on paperiruukuissa. Kesään mennessä loputkin muoviruukut aiotaan korvatta paperisilla.

Muoviruukkujen käyttö vähenee muutoksen myötä vuositasolla miljoonia kappaleita. Ruukuista luovutaan myös kaupassa leikattuna, ilman juuripaakkua myytävien salaattien tuotantovaiheessa. Muovin määrä vähenee noin 30 tonnia

Yhdeksän ja 15 kappaleen tulppaanikimppujen muovikääreet ovat vaihtuneet paperisiin.

– Turhan muovin paikantaminen ja korvaaminen on jatkuvasti asialistalla, kun keskustelemme hedelmien ja vihannesten ja kukkien toimittajien kanssa. Sekä meillä että tuottajilla on halu kehittää korvaavia pakkausvaihtoehtoja, vihannesten ja kukkien ostosta Lidlissä vastaava Arttu Syrjänen kertoo yrityksen tiedotteessa.

Tulppaanien kääreissä muovia säästyy Lidlin mukaan neljä tonnia eli yhteensä uudistukset vähentävät Lidlin pakkausmuovin käyttöä 34 tonnilla.

Lidlin Pakkaustarinoita 2021- kilpailussa etsitään oivaltavia pakkausratkaisuja.

– Lidl kutsuu Pakkaustarinoita 2021 -kilpailuun kaikki yritykset ja korkeakoulujen opiskelijaryhmät, joita kiinnostaa vähentää ylimääräistä muovia, parantaa pakkausten kierrätettävyyttä ja luoda jotakin uutta.

Lisätietoja kilpailusta: Pakkaustarinoita 2021 -kilpailu

Jatka lukemista

Dovelta uudelleentäytettävä deodoranttipakkaus

Dove on julkistanut ensimmäisen uudelleentäytettävän ja -käytettävän deodoranttinsa.
11272_pe_dove_canada2_888904

Arla ryhtyy vastaanottamaan maitoa uusilta maidontuottajilta

Fazerille viime vuosina maitoa Kaakkois-Suomessa ja Uudellamaalla tuottaneet maitotilat siirtyvät tuottamaan maitoa Arlan jalostettavaksi.
arla-uusi

R-kioski korvaa 10 miljoonaa kahvikupin kantta kuitukansilla  

R-kioski siirtyy käyttämään täysin kierrätettäviä, uusiutuvista ja sertifioiduista raaka-aineista valmistettuja muovittomia Huhtamäen kuitukansia noutokahvikuppien kansina.
vastuullinen_kahvi_rkioski_2023-VERKKO

DS Smith lahjoitti Tampereen Ammattikorkeakoululle kertakäyttöisten kahvikuppien keräysastiat

DS Smith on suunnitellut ja valmistanut Tampereen Ammattikorkeakoululle kertakäyttöisten kahvikuppien kierrätysastioita take away-pakkausten kierrätyksen edistämiseksi osana korkeakoulun koordinoimaa RUOKO-hanketta ja osana DS Smithin kestävän kehityksen strategian mukaisia toimia.
Ruoko

Uusimmat uutiset

Vaahtoautot uuteen pussiin

Ahlgrens bilar -vaahtokarkit täyttävät 70 vuotta ja saavat syntymäpäivän kunniaksi uuden pakkauksen ensimmäistä kertaa 15 vuoteen.  
Bilar

Uusia työkaluja pakkausten ympäristövaikutusten luokitteluun

Antalis on kehittänyt Green Card ja Green Star SystemTM -työkalut, joiden tarkoitus on helpottaa asiakasta pakkausten ympäristövaikutusten vertailussa.
GREEN STAR SYSTEM_rgb_3

PackSummit Tampereella marraskuussa

PackSummit kerää pakkausalan toimijat saman katon alle 14.11.2023 Tampere-talossa. Tänä vuonna kokoonnutaan teemalla "Onko pakkauksesi vastuullinen vai viherpesty?"
PackSummit verkkosivujen materiaali

Metsä Groupin Kemin kartonki- ja biotuotetehtaat käyntiin

Suomen metsäteollisuushistorian suurin investointi – Kemin uusi biotuotetehdas ja kartonkitehtaan laajennus – on otettu käyttöön osastoittain suunnitelman mukaisesti keskiviikkona 20.9. Uuden biotuotetehtaan sellutoimitukset asiakkaille alkavat vuoden 2023 lokakuun aikana.
metsä_kemi