Stora Enson ja Huhtamäen Cup Collective -aloitteeseen uusia kumppaneita

JULKAISTU: 7. joulukuun 2022
PÄIVITETTY: 18. tammikuun


Stora Enson ja Huhtamäen perustaman Cup Collective -aloiteen tavoitteena on käytettyjen paperimukien arvon hyödyntäminen teollisen mittakaavan kierrättämisen kautta. Aloitteeseen ovat nyt liittyneet mukaan ensimmäisinä kumppaneina McDonald’s, SSP – The Food Travel Experts, C2 Centre ja Belgian kansallinen rautatieyhtiö (SNCB), jotka kaikki vahvistavat aloitteen kykyä lisätä paperimukien kierrätysmääriä Euroopassa.

Cup Collective -aloite on ensimmäinen laatuaan Euroopassa, ja sen tavoitteena on kierrättää puoli miljardia paperimukia Euroopassa kahden ensimmäisen vuoden aikana. Ensimmäiset paperimukien kierrätyspisteet ovat nyt esillä julkisissa tiloissa eri puolilla Brysseliä, muun muassa ravintoloissa ja julkisen liikenteen asemilla. Kerätyt kupit kierrätetään lähistöllä olevissa laitoksissa, kuten Stora Enson tehtaalla Langerbruggessa, Belgiassa.

Cup Collective on avoin kumppaneille, jotka edustavat toimijoita sekä arvoketjussa että sen ulkopuolella, mukaan lukien ruokapalvelujen tarjoajat, vähittäiskauppiaat, kuljetuspalvelut, jätteenkerääjät ja -hallintapalvelut sekä muut toimijat kaikkialla Euroopassa.

Aloitteen kumppanit ja siitä kiinnostuneet sidosryhmät kokoontuivat 7.12. Brysselissä paneelikeskusteluun, joka keskittyi keskusteluun ohjelman täytäntöönpanosta.

Cup Collective -aloitte on edelleen avoin uusille kumppaneille. Yhteyttä voi ottaa sähköpostitse: hello@thecupcollective.eu tai thecupcollective.eu.

Jatka lukemista

Dovelta uudelleentäytettävä deodoranttipakkaus

Dove on julkistanut ensimmäisen uudelleentäytettävän ja -käytettävän deodoranttinsa.
11272_pe_dove_canada2_888904

Arla ryhtyy vastaanottamaan maitoa uusilta maidontuottajilta

Fazerille viime vuosina maitoa Kaakkois-Suomessa ja Uudellamaalla tuottaneet maitotilat siirtyvät tuottamaan maitoa Arlan jalostettavaksi.
arla-uusi

R-kioski korvaa 10 miljoonaa kahvikupin kantta kuitukansilla  

R-kioski siirtyy käyttämään täysin kierrätettäviä, uusiutuvista ja sertifioiduista raaka-aineista valmistettuja muovittomia Huhtamäen kuitukansia noutokahvikuppien kansina.
vastuullinen_kahvi_rkioski_2023-VERKKO

DS Smith lahjoitti Tampereen Ammattikorkeakoululle kertakäyttöisten kahvikuppien keräysastiat

DS Smith on suunnitellut ja valmistanut Tampereen Ammattikorkeakoululle kertakäyttöisten kahvikuppien kierrätysastioita take away-pakkausten kierrätyksen edistämiseksi osana korkeakoulun koordinoimaa RUOKO-hanketta ja osana DS Smithin kestävän kehityksen strategian mukaisia toimia.
Ruoko

Uusimmat uutiset

Etiketit pois Actimel-pulloista

Ilman PET-muovista etikettiä HDPE:stä valmistetun pullon kierrätettävyys paranee.
Danone

Teollisen mittakaavan muovipakkausten kemiallinen kierrätys alkaa

Sumi ja Wastewise Group aloittavat yhteistyön pakkausmuovien kemiallisessa kierrätyksessä.
50148873-chemical-recycling-abstract-concept-vector-illustration

Fazer siirtää kaurajuomien valmistuksen Korialta Ruotsiin?

Fazer käynnistää muutosneuvottelut, jotka saattavat johtaa 93 työsuhteen päättymiseen Suomessa.    
fazer aito

Oddlygood ostaa Plantin

Oddlygoodista tulee Planti-tuotteiden ja -brändin omistaja. Samanaikaisesti Valio ostaa Plantin tuotannon Turussa.
oddlygood