Serto uudisti pesuainepullot perusteellisesti

JULKAISTU: 2019-08-14
PÄIVITETTY: 2023-01-18


Kiilto on uudistanut Serto-pyykinpesuaineet sekä sisällön että pakkauksen osalta. Uuden reseptin ansiosta pienemmällä pesuainemäärällä voi pestä saman määrän pyykkiä kuin aiemmin. Pakkauskoko on pienentynyt ja pullojen ulkoasu on uudistettu perusteellisesti. Kutiste-etikettejä käyttämällä on saatu joustavuutta tuotantoon.

”Serto on kehittänyt uuden pesuainereseptin, jonka ansiosta vaatteet on mahdollista pestä aiempaa pienemmällä pesuainemäärällä. Iso pakkauskoko ei nimittäin välttämättä ole riittoisampi kuin pienemmässä pakkauskoossa myytävä tiiviimpi pesuaine. Oikealla annostuksella entistä tiiviimpi pesuaine voi olla jopa riittoisampaa”, kertoo Serton BrandManager Anna-Kaisa Tarjasalo Auraprintin blogissa.

Uudistuneen pesuaineen yhteydessä Serto lanseeraa myös maailman pienimmän pesupallon, joka havainnollistaa entistä selkeämmin, kuinka vähän pyykinpesuainetta oikeasti tarvitaan ja auttaa kuluttajia annostelemaan sitä oikein. Pesuaineen tiivistäminen vaikuttaa myös pakkauskokoon ja pakkauksen muovin määrään: uusissa pakkauksissa on käytetty 12 prosenttia vähemmän muovia ja pienemmät pesuainepullot vievät myös vähemmän tilaa.

”Serto-pakkauksissa Kiilto päätti iloksemme jatkaa Auraprintin kanssa kutiste-etiketeillä, sleevereillä. Ne kutistetaan pesuainepullojen päälle ja niiden avulla koko pakkauksen pinta voidaan hyödyntää painatukseen ja halutun visuaalisen ilmeen saavuttamiseen. Pesuaineiden eri tyypit personoidaan painetuilla sleevereillä ja näin ei tarvita erilaisten painettujen pullojen varastoja, vaan asiakas voi tilata tarpeen ja kulutuksen mukaan tarvittavan määrän kutakin sleeveriä. Tämä pienentää hukkaa ja esimerkiksi uusi tuoteversio on helppo ottaa kokeiluun pienellä pakkaussatsauksella”, kertoo myynti- ja markkinointipäällikkö Katriina Hieta Aurapintistä.

Projekti vaati Hiedan mukaan huolellista suunnittelua ja useampaa testauskertaa, sillä pullon muoto asettaa omat haasteensa sleeverin kohdistamiselle ja tekstien asetteluille. Sleeveriaineistolle tarkoitetulla ohjelmalla voitiin reprossa mukauttaa tekstejä ja muita elementtejä niin, että etiketin kutistuminen otetaan huomioon pullon eri kohdissa.

Jatka lukemista

Dayton osti Thomekon elintarviketoiminnot

Päivittäistavara-, horeca- ja elintarvikealan laitteita ja huoltopalveluita toimittava Dayton Oy on ostanut Thomekon elintarviketeollisuuskone- ja -laitetoiminnot Suomessa. Dayton nousee kaupalla elintarviketeollisuuden kokonaisratkaisujen johtavaksi tarjoajaksi toimitusjohtaja Pekka Tiaisen mukaan.
dayton-tiainen-elintarviketeollisuus

Huhtamäki lahjoittaa kerta-astioita kriisiavuksi

Huhtamäki lahjoittaa tuotteittaan terveydenhuollon toimijoille, esimerkiksi yli kuusi miljoonaa kerta-astiaa sairaaloille ja hoitokodeille ympäri Eurooppaa ruokahygienian ja -turvallisuuden varmistamiseksi poikkeustilanteessa. Yhtiö tuottaa myös visiirejä ja avustaa Punaista Ristiä.
huhtamäki-ruokapakkaukset-food-service

Raflatacilta PP-etikettikalvoa kierrätysmuovista

UPM Raflatac tuo markkinoille ensimmäisenä PP-etikettimateriaalin, joka on tehty kierrätysmuovista. Materiaalissa käytetään kemian teollisuuden SABIC-yrityksen kierrätysratkaisua PP-tuotteille.
Jar of peanut butter and peanuts

Tampereella kehitetään biomateriaaleja

VTT, Tampereen ammattikorkeakoulu ja rakennus- sekä pakkausalaan liittyvät yritykset kehittävät kestävämpiä ja ympäristöystävällisempiä materiaaleja uusiin sovelluksiin. BeLight-hankkeen tavoitteena on myös verkostoituminen, kansainvälistyminen sekä muovin kiertotalouden mukaiset uudet liiketoimintamahdollisuudet.
belight-hanke-tampere-banneri

Uusimmat uutiset

PREM ja Merkopaino yhdistyvät

PREM (Suomenselän Laminointi Oy) on ostanut Merkopaino Oy:n osake-enemmistön.
prem_pieni

Pakkausinnovaatiot puhuttivat Slushissa

Huhtamäki toi yhdessä teollisuusteknologia-alan pääomasijoitusyhtiö Emerald Venturesin kanssa yhteen pakkausalan, kasvuyritykset, alan asiantuntijat sekä sijoittajat järjestämällä yhteisen työpajan Slushissa.
IMG_6711

Kreppipaperikiriste lavan ympärille

Antalis on lanseerannut paperikiristeen. Paperikuidusta valmistettu Master’in- tuote on monomateriaalia, joten se on lajiteltavissa kartonkikeräykseen.
antalis

EU-parlamentti päätti omasta kannastaan pakkaus- ja pakkausjäteasetukseen

EU-parlamentti päätti omasta kannastaan, mutta vasta kevättalvella selviää, minkälainen pakkaus- ja pakkausjäteasetus Euroopan Unioniin saatiin.
Pääkirjoitus