Pyrollin pussit pääsivät Havannan biennaaleen

Teksti:Toimitus
JULKAISTU: 2019-05-08
PÄIVITETTY: 2023-02-16


Ruskeat paperipussit tuovat Kuubassa mieleen vanhat hyvät ajat. Suomalaiset taiteilijat kehittivät niihin painetuista teksteistä ja kuvista teoksen Havannan taidenäyttelyyn. Pyrollin Lempäälän tehdas valmisti kuubalaisille 100 000 tasapohjapussia.

Neuvostoliiton hajottua vuonna 1991 olot Kuubassa tiukentuivat, ja alkoi ns. período especial, poikkeuskausi. Kaikesta oli pulaa, pian myös arkisista paperipusseista. Niistä tuli tavallaan vanhojen hyvien aikojen symboli, sanoo taiteilija Tellervo Kalleinen. Hän kehitti paperiteoksen Oliver Kochta-Kalleisen kanssa.

Pusseihin on painettu yhdeksän kuubalaisen ajattelijan tekstejä. Yhdessä pussissa on taiteilija Ibrahim Mirandan kuvitus. Teos on esillä Havannan biennaalissa, jota on varjostanut sananvapauskohu.

Taiteilijapari päätti myös palauttaa joukon voimapaperista tehtyjä nostalgisia pusseja kiertoon bodega-puoteihin, leipäkauppoihin ja toreille. Syntyi teos 9 Cartuchos – Paper Bag Stories From Cuba, joka koostuu 100 000 ruskeasta paperi­pussista. Taiteilijat olisivat halunneet teettää pussit Kuubassa, mutta se osoittautui mahdottomaksi, joten ne rahdattiin Kuubaan Lempäälästä.

Pusseissa on kuubalaisajattelijoiden tekstejä ja yhdessä taiteilija Ibrahim Mirandan kuvitus. Kuva: Tellervo Kalleinen.

Uusimmat uutiset

Kouvolan lakritsi kilpailee uudella pakkauksellaan Packnorth Award 2025 -palkinnosta

Kouvolan Lakritsi ottaa osaa uudella, kierrätettävällä Laku-mukillaan Packnorth Award -kilpailuun. Muki on valmistettu neitseellisestä kuidusta ja korvaa muoviset karkkipussit.
Lakritsx
Kouvolan lakritsi kilpailee uudella pakkauksellaan Packnorth Award 2025 -palkinnosta

Virhe, jota ei salattu

Orkla Foods päätti olla peittelemättä virhettä Ruotsissa ja paljasti sen suomalaisen KAJs-yhtyeen innoittamana.
orkla
Virhe, jota ei salattu

Robotfactory esitteli automaattisen leikkauslaitteen Zünd D3-leikkuupöydälle

Äskettäin päättyneillä Fespa-messuilla Berliinissä Robotfactory esitteli automatisoitua leikkausjärjestelmäänsä. Siinä kaksi ABB:n teollisuusrobottia työskentelee teollisen Zünd D3 -leikkauspöydällä.
robot_01
Robotfactory esitteli automaattisen leikkauslaitteen Zünd D3-leikkuupöydälle

Labelexpo Europe -messut laajenivat – mukaan tulivat taivekartongit

Ei ole harvinaista, että etikettivalmistajat tuottavat painokoneillaan myös pientä taivekartonkia. Tämä näkyy vuoden 2025 Labelexpo Europe -messuilla, jotka laajenevat taivekartonkiteknologian suuntaan. Tähän asti Labelexpossa on keskitytty etiketteihin ja joustopakkauksiin. Informa Markets Labels & Packaging Groupin strateginen johtaja Andy Thomas-Emans kertoo, miksi näin tapahtui.
lsbel
Labelexpo Europe -messut laajenivat – mukaan tulivat taivekartongit

Jatka lukemista

Päätyykö pakkaus hylkyyn vai kiertoon?

Lajittelu ja muovipakkauksen päätyminen oikeaan paikkaan kierrätyslaitoksella määrittävät kierrätyksen onnistumisen.
ia_ahl_etiketit
Päätyykö pakkaus hylkyyn vai kiertoon?

Valion maitotölkit pukeutuvat kevätkuoseihin

Viljele hyvää -maitotölkit ilmestyvät kauppoihin tästä viikosta alkaen ja ovat saatavilla heinä-elokuun vaihteeseen asti.
Valio 22032022
Valion maitotölkit pukeutuvat kevätkuoseihin

Suomalaisväriä Pro Carton Young Designers -kilpailussa

Lapin yliopiston teollisen muotoilun opiskelija Senni Virransola pääsi ainoana suomalaisena jatkoon kansainvälisessä suunnittelukilpailussa.
Pro Carton 12082021
Suomalaisväriä Pro Carton Young Designers -kilpailussa

360 Services auttaa optimoimaan pakkausta

Metsä Boardin uusi palvelukokonaisuus tarjoaa asiakkaille entistä paremmat mahdollisuudet kehittää pakkauksiaan.
MetsäBoard 26052021
360 Services auttaa optimoimaan pakkausta