Muovikassien myynti laskee kaupoissa

Teksti:Toimitus
JULKAISTU: 2019-08-09
PÄIVITETTY: 2023-01-18


Muovikassien maksullisuus ja ympäristökysymysten esilläolo vähentävät kassien kysyntää. Suurimmat kauppaketjut S-ryhmä ja K-ryhmä kertovat kassien myynnin pysähtyneen tai laskevan asiakasmäärien lisääntymisestä huolimatta. Yhä useampi myyty muovikassi on valmistettu kierrätysmuovista tai on biohajoava.

S-ryhmä kertoi heinäkuussa, että S-ryhmän markettien muovikassien myynti laski alkuvuonna 4 prosenttia edelliseen vuoteen verrattuna. Samaan aikaan muut kassivaihtoehdot kasvattavat suosiotaan.

”Meidän asiakasmäärillämme puhutaan suurista määristä eli lähes kolmesta miljoonasta muovikassista. Enää vain joka neljä asiakas ostaa muovikasseja”, kertoo suunnittelujohtaja Mika Lyytikäinen S-ryhmän vähittäiskaupasta.

Samalla kun muovikassien kulutus vähenee S-ryhmän tavoitteena on lisätä ostoskasseissa käytettävän kierrätysmuovin määrää. Kierrätysmateriaalin osuus kaikista myydyistä muovikasseista on jo nyt lähes 60 prosenttia.

Muovikasseja korvaavat muut kassivaihtoehdot kasvattavat myyntiään rajusti.

”Biohajoavien kassien myynti kasvoi S-ryhmän kaupoissa viime vuoden alkupuoliskolta tähän vuoteen huimat 47 prosenttia. Myös paperikassit olivat kovassa, lähes 30 prosentin, kasvuvauhdissa”, vastuullisuusasiantuntija Anni Loukaskorpi S-ryhmän vähittäiskaupasta summaa.

Muovikassien myynnin lasku näkyy myös jätepussien vuosi vuodelta kasvavana myyntinä. Viimeisen kahden vuoden aikana niiden myynti on kasvanut yli 20 prosenttia.

Kestokassien suosio kasvaa
Muovikassien ostaminen ei ole lisääntynyt K-ryhmän ruokakaupoissa asiakasmäärien kasvun myötä. Vähiten muovikasseja ostetaan Ahvenanmaalla, Uudellamaalla ja Varsinais-Suomessa. Asiakasryhmistä useimmin muovikasseja ostavat sinkut ja nuoret parit – ja kaikkein harvimmin eläkeläiset.

”Vuosi sitten huhtikuussa päätimme hinnoitella muovi-, paperi- ja biohajoavat kassit saman hintaisiksi kaikissa K-ruokakaupoissa. Tavoitteena oli, että asiakkaidemme olisi entistä helpompaa valita jokin muu kuin muovikassi. Muutos on onnistunut. Biohajoavien kassien ja paperikassien myynti on lisääntynyt, ja myös kestokasseja ostetaan K-ruokakaupoista yhä enemmän. Muovikassien käyttö on samalla suhteellisesti vähentynyt: muovikassien myynninkehitys on pyöreät nolla prosenttia, vaikka asiakasmäärät ovat samaan aikaan kasvaneet”, kertoo K-ryhmän vastuullisuusjohtaja Matti Kalervo.

Britanniassa muovikassien myynti on laskenut vielä jyrkemmin. Uusien DEFRAn julkaisemien lukujen mukaan supermarkettien myymien muovikassien myynti on laskenut 90 % sen jälkeen kun vuonna 2015 niistä ryhdyttiin perimään 5 penceä. Suurimmat ketjut myivät 2018/19 lähes puolta vähemmän kertakäyttöisiä kasseja kuin vuotta aiemmin.

Jatka lukemista

Dayton osti Thomekon elintarviketoiminnot

Päivittäistavara-, horeca- ja elintarvikealan laitteita ja huoltopalveluita toimittava Dayton Oy on ostanut Thomekon elintarviketeollisuuskone- ja -laitetoiminnot Suomessa. Dayton nousee kaupalla elintarviketeollisuuden kokonaisratkaisujen johtavaksi tarjoajaksi toimitusjohtaja Pekka Tiaisen mukaan.
dayton-tiainen-elintarviketeollisuus

Huhtamäki lahjoittaa kerta-astioita kriisiavuksi

Huhtamäki lahjoittaa tuotteittaan terveydenhuollon toimijoille, esimerkiksi yli kuusi miljoonaa kerta-astiaa sairaaloille ja hoitokodeille ympäri Eurooppaa ruokahygienian ja -turvallisuuden varmistamiseksi poikkeustilanteessa. Yhtiö tuottaa myös visiirejä ja avustaa Punaista Ristiä.
huhtamäki-ruokapakkaukset-food-service

Muovikasseja korvataan muilla materiaaleilla

Yhä useampi suomalainen pakkaa ruokaostoksensa muuhun kuin muovikassiin. S-ryhmän ruokakaupoissa muovikassien myynti laski neljä prosenttia vuodesta 2018 vuoteen 2019. Vain joka neljäs asiakas ostaa muovikassin kauppakäynnillään. Yhä useampi asiakas käyttää biohajoavaa kassia, paperikassia tai kestokassia.
s-ryhmä-muovikassit-kangaskassit

Raflatacilta PP-etikettikalvoa kierrätysmuovista

UPM Raflatac tuo markkinoille ensimmäisenä PP-etikettimateriaalin, joka on tehty kierrätysmuovista. Materiaalissa käytetään kemian teollisuuden SABIC-yrityksen kierrätysratkaisua PP-tuotteille.
Jar of peanut butter and peanuts

Uusimmat uutiset

Stora Enso avaa kuidun kuivamuovauksen tuotantoyksikön Ruotsiin

Stora Enso, jolla on lisenssisopimus Pulpacin kanssa, on päättänyt avata kuidun kuivamuovauksen tuotantoyksikön. Se sijaitsee Skenessä Länsi-Götanmaalla.
Pulpac-stor-ex

Gaia Biomaterials tuottaa miljoonien pillien materiaalit USA:ssa

Amerikkalaisyritys Evanesce aloittaa piakkoin ensimmäisten 7,5 miljoonan pillin valmistuksen ruotsalaisesta Biodolomer-materiaalista. Se on liitu- eli kalsiumkarbonaattipohjainen muovin korvike, jota valmistaa Gaia Biomaterials Helsingborissa.
Irish Coffee

Pohjoismaiden biomuoviyhdistys lobbaa EU:ssa

Pohjoismaiden biomuoviyhdistys on avannut uuden oven EU:ssa järjestettyään tapaamisen Pär Holmgrenin ja Jessica Roswallin kanssa Brysselissä.
bioplast

Stora Enso valmistautuu myymään metsiään Ruotsissa

Stora Enso valmistautuu myymään noin 12 prosenttia 1,4 milj. hehtaarin metsäomaisuudestaan Ruotsissa. Asia käy ilmi sen lyhytsanaisesta tiedotteesta.
andrew-charney-3tW2GR0KAd8-unsplash