Muovihaarukat pois eväsrasioista

JULKAISTU: 2021-04-29
PÄIVITETTY: 2023-01-18


Pakkauksia uudistettaessa S-ryhmässä pyritään jatkuvasti vähentämään muovin käyttöä. Tämän vuoksi S-ryhmän omien merkkien valmisruokapakkauksista poistetaan muovihaarukat ja -lusikat kesäkuun alkuun mennessä. Muutoksen taustalla on myös tuleva EU-lainsäädäntö, joka kieltää muovisten kertakäyttöaterimien markkinoille asettamisen heinäkuusta 2021 eteenpäin. Aterimien poistaminen säästää vuositasolla yli 400 000 muovikassin verran muovia.

Erikseen myytävät muovipillit ja -kertakäyttöaterimet poistuivat S-ryhmän ruokakauppojen valikoimista jo viime kesänä, ja niiden tilalle on tuotu uusiutuvista materiaaleista tehtyjä vaihtoehtoja. Nyt valikoimista löytyy myös yksittäin myytäviä puukuituisia aterimia, joita voi tarvittaessa ostaa valmisruoka- ja välipalaostosten yhteydessä.

S-ryhmä on selvittänyt kuluttajatutkimuksen avulla, että kuluttajat eivät näe kertakäyttöaterimia välttämättömiksi ateriapakkauksissa. Enemmistö kuluttajista toivoo, että kaikki ylimääräinen muovi poistetaan elintarvikepakkauksista. Muovisten kertakäyttöaterimien poistaminen tuotteista tukee myös S-ryhmän kiertotaloustavoitteita.

Pakkausuudistukset ovat S-ryhmässä jatkuvaa työtä, jossa kiinnitetään muovin määrän vähentämisen lisäksi huomiota myös lukuisiin muihin asioihin, kuten pakkausten kierrätettävyyteen sekä kierrätysmateriaalien käyttöön.

Jatka lukemista

Dovelta uudelleentäytettävä deodoranttipakkaus

Dove on julkistanut ensimmäisen uudelleentäytettävän ja -käytettävän deodoranttinsa.
11272_pe_dove_canada2_888904

Arla ryhtyy vastaanottamaan maitoa uusilta maidontuottajilta

Fazerille viime vuosina maitoa Kaakkois-Suomessa ja Uudellamaalla tuottaneet maitotilat siirtyvät tuottamaan maitoa Arlan jalostettavaksi.
arla-uusi

R-kioski korvaa 10 miljoonaa kahvikupin kantta kuitukansilla  

R-kioski siirtyy käyttämään täysin kierrätettäviä, uusiutuvista ja sertifioiduista raaka-aineista valmistettuja muovittomia Huhtamäen kuitukansia noutokahvikuppien kansina.
vastuullinen_kahvi_rkioski_2023-VERKKO

DS Smith lahjoitti Tampereen Ammattikorkeakoululle kertakäyttöisten kahvikuppien keräysastiat

DS Smith on suunnitellut ja valmistanut Tampereen Ammattikorkeakoululle kertakäyttöisten kahvikuppien kierrätysastioita take away-pakkausten kierrätyksen edistämiseksi osana korkeakoulun koordinoimaa RUOKO-hanketta ja osana DS Smithin kestävän kehityksen strategian mukaisia toimia.
Ruoko

Uusimmat uutiset

PREM ja Merkopaino yhdistyvät

PREM (Suomenselän Laminointi Oy) on ostanut Merkopaino Oy:n osake-enemmistön.
prem_pieni

Pakkausinnovaatiot puhuttivat Slushissa

Huhtamäki toi yhdessä teollisuusteknologia-alan pääomasijoitusyhtiö Emerald Venturesin kanssa yhteen pakkausalan, kasvuyritykset, alan asiantuntijat sekä sijoittajat järjestämällä yhteisen työpajan Slushissa.
IMG_6711

Kreppipaperikiriste lavan ympärille

Antalis on lanseerannut paperikiristeen. Paperikuidusta valmistettu Master’in- tuote on monomateriaalia, joten se on lajiteltavissa kartonkikeräykseen.
antalis

EU-parlamentti päätti omasta kannastaan pakkaus- ja pakkausjäteasetukseen

EU-parlamentti päätti omasta kannastaan, mutta vasta kevättalvella selviää, minkälainen pakkaus- ja pakkausjäteasetus Euroopan Unioniin saatiin.
Pääkirjoitus