Messuille mars!

JULKAISTU: 3. toukokuun 2022
PÄIVITETTY: 18. tammikuun


Pitkän, pimeän ja erityisen lumisen talven jälkeen alkaa huhtikuussa meno muuttua. Päivät pitenevät, aurinko paistaa ja räystäiltä alkaa tippua vettä iltapäivisin. Kevät on tulossa ja sen näkee jo ihmisten pukeutumisesta sekä iloisista ilmeistä.

Myös koronaviruspandemia tuntuu väistyvän talven lailla. Lähes kaikki viranomaisten asettamat tai suosittelemat rajoitukset on poistettu ja paluu etäyhteyksien päästä työpaikoille on alkanut. Kun jopa tämän pääkirjoituksen kirjoittajan kaltaisen, hiukan erakkouteen taipuvaisen, setämiehen mitta kotona olemista alkoi tulla täyteen, niin sosiaalisemmille ja nuoremmille se on mahtanut olla todellista kidutusta.

Messu- ja tapahtuma-ala on matkailun ja turismin ohella varmasti yksi eniten koronasta kärsineistä toimialoista. Muutamaa syksyn 2021 tapahtumaa lukuun ottamatta messuja ei ole pystytty järjestämään alkuvuoden 2020 jälkeen.

Itse asiassa edelliset PacTec-messut jouduttiin keskeyttämään, kun hallitus päätti kokoontumisrajoituksien käyttöön ottamisesta maaliskuussa 2020. Osa näytteilleasettajista oli jo ennakoinut tulevaa ja messuilla oli muutamia tyhjiä osastoja. Osa yrityksistä oli myös ehtinyt kieltämään henkilöstönsä osallistumisen tapahtumaan.

Tapahtuma-alan toimijoiden usko tulevaisuuteen oli varmasti kovilla, kun omikronvirusvariantti kuormitti terveydenhuoltoa ja aiheutti uuden rajoitusten aallon viime joulukuussa. Onneksi kävi, kuten osa asiantuntijoistakin ennusti; vähitellen virus muuntuu vähemmän vaaralliseksi.

PacTec 2022 -tapahtuman siirtäminen kahdella kuukaudella eteenpäin on osoittautumassa juuri oikeaksi toimenpiteeksi. Nopeammalla aikataululla ei messuja olisi saanut järjestettyä ja toisaalta yritysten omien ohjeistusten helpottaminen tapahtuu hitaammalla aikataululla viranomaisiin verrattuna.

Onkin poikkeuksellisen helppoa ennustaa, että toukokuun 2022 PacTec-messuista tulee jymymenestys, kun patoutunutta kysyntää on varastossa kahden vuoden verran. Samalla ympyrä sulkeutuu; messuilta lähdettiin suoraan etätöihin ja etätöistä palataan takaisin messuille.

Kotoisen PacTecin lisäksi on tapahtumakalentereissa tälle vuodelle suuri määrä muita koronan tieltä siirrettyjä tapahtumia eli valinnanvaraa kyllä riittää, kun saadaan pää auki. Tavataan siis messuilla tänä vuonna!

Antro Säilä


Pääkirjoitus on julkaistu Pakkaus-lehden numerossa 3/2022

Jatka lukemista

Dovelta uudelleentäytettävä deodoranttipakkaus

Dove on julkistanut ensimmäisen uudelleentäytettävän ja -käytettävän deodoranttinsa.
11272_pe_dove_canada2_888904

Arla ryhtyy vastaanottamaan maitoa uusilta maidontuottajilta

Fazerille viime vuosina maitoa Kaakkois-Suomessa ja Uudellamaalla tuottaneet maitotilat siirtyvät tuottamaan maitoa Arlan jalostettavaksi.
arla-uusi

R-kioski korvaa 10 miljoonaa kahvikupin kantta kuitukansilla  

R-kioski siirtyy käyttämään täysin kierrätettäviä, uusiutuvista ja sertifioiduista raaka-aineista valmistettuja muovittomia Huhtamäen kuitukansia noutokahvikuppien kansina.
vastuullinen_kahvi_rkioski_2023-VERKKO

DS Smith lahjoitti Tampereen Ammattikorkeakoululle kertakäyttöisten kahvikuppien keräysastiat

DS Smith on suunnitellut ja valmistanut Tampereen Ammattikorkeakoululle kertakäyttöisten kahvikuppien kierrätysastioita take away-pakkausten kierrätyksen edistämiseksi osana korkeakoulun koordinoimaa RUOKO-hanketta ja osana DS Smithin kestävän kehityksen strategian mukaisia toimia.
Ruoko

Uusimmat uutiset

Pakkauksen nestemäärä selville ilman kontaktia

Toppan on kehittänyt NFC-tunnisteen, jonka avulla pakkauksen sisällä oleva nestemäärä voidaan tunnistaa ilman kontaktia.
Hyvää joulua ja onnellista uutta vuotta! (900 x 600 px) (21)

Kahvia juodaan entistä tarkemmalla mitalla

Sunnuntaina 1.10.2023 vietetään kansainvälistä kahvipäivää.
Fredman_suodatinpussi keittimessä_vaaka

Juhlavuoden jakkara uuteen laatikkoon

Alvar Aallon suunnittelema klassikko, kolmijalkainen Jakkara 60 juhlii tänä vuonna 90-vuotiasta taivaltaan. Juhlavuoden kunniaksi myös jakkaran pakkaus uudistettiin.
Artek_tuolipakkaus_sislt

Ei legoja PET-pulloista

LEGO on keskeyttänyt aikeensa valmistaa legopalikoita kierrätetyistä PET-pulloista.
Hyvää joulua ja onnellista uutta vuotta! (900 x 600 px) (18)