Meiran paahtimo jälleen toiminnassa

Teksti:Johanna Nikunen
JULKAISTU: 2022-08-30
PÄIVITETTY: 2023-01-18


Meiran paahtimolla tapahtui joulukuussa 2021 mittava tulipalo, jonka aiheuttamia vaurioita on korjattu koko kuluva vuosi. Paahtoprosessin korjaukset valmistuivat heinäkuussa, ja paahtotoiminta käynnistyi. Meiran paahtimo on toiminut nykyisellä paikallaan Helsingin Vallilassa vuodesta 1935 lähtien.

Meiran paahtimotoiminta Helsingin Vallilassa on saatu jälleen käyntiin joulukuussa 2021 tapahtuneen tulipalon jäljiltä. Paahtaminen käynnistyi heinäkuussa noin kuusi kuukautta tapahtuneen jälkeen. Vaikka tulipalo oli mittava, sen aiheuttamat vahingot rajautuivat onneksi pääosin vain rakennuksen ullakkokerroksen ja kattorakenteiden sekä raakakahvin syöttöprosessin vaurioihin.

Paahtimon korjauksen ja tuotannon uudelleenkäynnistämisen suunnittelu aloitettiin Meiralla välittömästi palon jälkeen. Prosessi sujui nopealla aikataululla, vaikka esimerkiksi erilaisissa komponenteissa ja materiaaleissa oli pandemian ja Ukrainan sodan aiheuttamia saatavuusongelmia. Meiran toimitusjohtaja Raimo Sinisalo kiittääkin meiralaisia heidän työpanoksestaan poikkeuksellisessa tilanteessa.

Olemme toimineet paahtimolla koko kevään poikkeusjärjestelyillä. Tammikuusta lähtien olemme paahdattaneet pavut ulkopuolisilla kumppaneillamme ja syöttäneet ne jauhatukseen ja pakattavaksi täällä Vallilassa. Tämä on ollut melko monimutkainen toimintamalli ja vaatinut muun muassa logistiikka- ja tuotantotiimeiltämme venymistä ja päivittäistä ongelmanratkaisua. Kunnossapito- ja rakennustiimimme puolestaan on suoriutunut korjausurakasta uskomattoman nopeasti. Ylipäätään olemme selvinneet haasteellisesta erikoistilanteesta hyvin, kertoo Meiran toimitusjohtaja Raimo Sinisalo.

Meiran paahtotoiminta on tällä hetkellä täysimittaista lukuun ottamatta paputuotteiden pakkaamista, joka odottaa edelleen rakennusmateriaaleja. Vallilan kiinteistössä niin ikään sijaitseva Meiran maustetehdas on toiminut normaalisti jo joulukuun viimeisestä viikosta lähtien.

 

Uusimmat uutiset

”Räjähtävä” ketsuppipakkaus

Hollantilainen suunnittelutoimisto Akarton on esitellyt kampanjapakkauksen, jonka se teki kotimaassaan toimivalle Helalle ja heidän Hela Tomaten Ketchupilleen. Se osoittaa, kuinka innovatiivisuus ja käytännöllisyys voivat toimia yhdessä. Pallomainen pakkaus avautuu tavalla, joka muistuttaa räjähdystä. Yrityksen mielestä se tuo uuden standardin elintarviketeollisuudelle. Hela satsaa nyt influencereihin tavoittaakseen kuluttajamarkkinat.
Akarton_VM3_25_opening.1x

Uudet älyominaisuudet vähentävät käsityötä esipainossa

Kuudennen sukupolven RIP-ohjelma Adobe PDF Print Engine 7 on saamassa uutta älyä ns. prepressintelligensin myötä. Se helpottaa painokoneiden laajennetun värispektrin koko potentiaalin käyttöä. Esipaino-osastoilla ei enää tarvitse avata ja muuntaa käsin Photoshop- ja Illustrator-alkuperäistiedostoja PDF-muotoon.
Adobe-1

PackIndx: Kiristekalvojen valmistusta uhkaa raaka-ainepula

Donald Trumpin tullien aiheuttama turbulenssi on vaikuttanut tiettyjen raaka-aineiden saatavuuteen. Tämä koskee etenkin C4:ää (buteenia), jota käytetään mm. standardilaatuisten kiristekalvojen valmistuksessa.
triofilm

DePoly perustaa ainutlaatuisen koelaitoksen PET- ja polyesterijätteen kierrättämiseksi Sveitsissä

Sveitsiläinen DePoly avaa kesällä koelaitoksen, jonka kapasiteetti on 500 tonnia vuodessa. Tarkoituksena on antaa vanhalle muoville uusi elämä. Samalla yritys on varmistanut 23 miljoonan dollarin rahoituksen sijoittajilta.
depoly1

Jatka lukemista

Dovelta uudelleentäytettävä deodoranttipakkaus

Dove on julkistanut ensimmäisen uudelleentäytettävän ja -käytettävän deodoranttinsa.
11272_pe_dove_canada2_888904

Arla ryhtyy vastaanottamaan maitoa uusilta maidontuottajilta

Fazerille viime vuosina maitoa Kaakkois-Suomessa ja Uudellamaalla tuottaneet maitotilat siirtyvät tuottamaan maitoa Arlan jalostettavaksi.
arla-uusi

R-kioski korvaa 10 miljoonaa kahvikupin kantta kuitukansilla  

R-kioski siirtyy käyttämään täysin kierrätettäviä, uusiutuvista ja sertifioiduista raaka-aineista valmistettuja muovittomia Huhtamäen kuitukansia noutokahvikuppien kansina.
vastuullinen_kahvi_rkioski_2023-VERKKO

DS Smith lahjoitti Tampereen Ammattikorkeakoululle kertakäyttöisten kahvikuppien keräysastiat

DS Smith on suunnitellut ja valmistanut Tampereen Ammattikorkeakoululle kertakäyttöisten kahvikuppien kierrätysastioita take away-pakkausten kierrätyksen edistämiseksi osana korkeakoulun koordinoimaa RUOKO-hanketta ja osana DS Smithin kestävän kehityksen strategian mukaisia toimia.
Ruoko