Luomumyynnin kasvu loiveni

Teksti:Toimitus
JULKAISTU: 2019-09-03
PÄIVITETTY: 2023-01-18


Luomutuotteiden myynti Suomessa kasvaa yhä selvästi, mutta kovin kasvuvauhti on tasaantunut vuoden aikajaksolla. Luomun myynti kasvaa silti nopeammin kuin päivittäistavarakaupan kokonaismyynti. Suhteellisesti suurin luomumyynnin kasvu nähtiin terveystuotteiden tuoteryhmässä.

Pro Luomu ry arvioi, että luomutuotteita myytiin päivittäistavarakaupoissa yhteensä 347 miljoonalla eurolla aikavälillä 1.7.2018–30.6.2019. Myynti lisääntyi noin seitsemän prosenttia verrattuna edelliseen vastaavaan ajanjaksoon. Arvio perustuu päivittäistavarakaupan ryhmittymiltä kerättyihin myyntitietoihin. Luomun markkinaosuus päivittäistavarakaupassa on 2,4 %. Myyntiarvio ei sisällä maatilojen suoramyyntiä eikä Alkon myyntiä.

Luomumyynnin kasvuvauhti on loiventunut verrattuna muutamaan aiempaan kovan kasvun vuoteen, jolloin myynti nousi jopa 15 %. Kasvu oli kuitenkin yhä selvästi ripeämpää kuin päivittäistavarakaupan kokonaismyynnin kasvu, joka tarkastelujaksolla oli 2,9 %.

Toiminnanjohtaja Marja-Riitta Kottila Pro Luomusta toteaa tilanteeseen vaikuttavan etenkin sen, että luomumaidon myynnin kasvu on lähes pysähtynyt. Maito on luomumyynnin toiseksi isoin tuoteryhmä.

Korkeimmat markkinaosuudet omissa tuoteryhmissään luomulla on kasviöljyissä ja lastenruoissa sekä kananmunissa, kuten aiemminkin. Hyvin luomuna myyvät myös hiutaleet ja suurimot, jauhot, sokeri ja siirappi sekä kahvi ja tee. Myydyin yksittäinen luomutuote on edelleen luomubanaani, jonka menekki lisääntyi tarkastelujaksolla entisestään.

Uusimmat uutiset

Paul Jenkins ja joulukalenterit uutta Packnorth Award 2025 -kilpailussa

Nyt avautuivat kilpailun portit ja Pohjoismaiden suurimpaan pakkauskilpailuun, Packnorth Awardiin voi lähettää kilpailutöitä. Kerromme tässä lisää uusista kilpailuluokista ja juttelemme brittiläisen ThePackHubsin toimitusjohtajan Paul Jenkinsin kanssa, joka tuo kansainvälisyyttä tuomaristoon. Mitä trendejä hän näkee? Ja miten uusi PPWR-asetus vaikuttaa alaan?
top-9

Pack-IT: Näin pakkaukset houkuttelevat asiakkaita

Samaan aikaan, kun kauppojen hyllyt kilpailevat asiakkaiden huomiosta, kulisseissa käydään kiivasta innovaatiokamppailua. Canon kutsui 11. maaliskuuta pakkausteollisuuden koolle seminaariin, jossa keskityttiin pakkausten, myymälänäyttöjen ja kestävien ratkaisujen tulevaisuuteen
Canonx

Stora Enson megatehdas Oulussa käynnistyi – uusi linja on Euroopan nykyaikaisin

Puun kulutus kasvaa Stora Enson Oulun tehtaalla noin miljoona kuutiometriä vuodessa, kun uusi kuluttajapakkauskartonkilinja pääsee täyteen vauhtiin. Osa raaka-aineesta tulee Brasiliasta asti. Toimitukset asiakkaille alkavat viimeistään kesäkuun loppuun mennessä.   
Oulu stora enso

Onko tämä Legon viherpesua?

Lego on parhaillaan korvaamassa pahvipakkaustensa sisällä olevat pienet palikoita sisältävät muovipussit paperisiin. Vaihto tehdään ympäristösyistä – mutta miten asia oikeastaan on? Hollannissa eräs ympäristöaktivisti testasi paperipusseja ja teki hämmästyttävän löydön.
Lego1x

Jatka lukemista

Dayton osti Thomekon elintarviketoiminnot

Päivittäistavara-, horeca- ja elintarvikealan laitteita ja huoltopalveluita toimittava Dayton Oy on ostanut Thomekon elintarviketeollisuuskone- ja -laitetoiminnot Suomessa. Dayton nousee kaupalla elintarviketeollisuuden kokonaisratkaisujen johtavaksi tarjoajaksi toimitusjohtaja Pekka Tiaisen mukaan.
dayton-tiainen-elintarviketeollisuus

Huhtamäki lahjoittaa kerta-astioita kriisiavuksi

Huhtamäki lahjoittaa tuotteittaan terveydenhuollon toimijoille, esimerkiksi yli kuusi miljoonaa kerta-astiaa sairaaloille ja hoitokodeille ympäri Eurooppaa ruokahygienian ja -turvallisuuden varmistamiseksi poikkeustilanteessa. Yhtiö tuottaa myös visiirejä ja avustaa Punaista Ristiä.
huhtamäki-ruokapakkaukset-food-service

Muovikasseja korvataan muilla materiaaleilla

Yhä useampi suomalainen pakkaa ruokaostoksensa muuhun kuin muovikassiin. S-ryhmän ruokakaupoissa muovikassien myynti laski neljä prosenttia vuodesta 2018 vuoteen 2019. Vain joka neljäs asiakas ostaa muovikassin kauppakäynnillään. Yhä useampi asiakas käyttää biohajoavaa kassia, paperikassia tai kestokassia.
s-ryhmä-muovikassit-kangaskassit

Raflatacilta PP-etikettikalvoa kierrätysmuovista

UPM Raflatac tuo markkinoille ensimmäisenä PP-etikettimateriaalin, joka on tehty kierrätysmuovista. Materiaalissa käytetään kemian teollisuuden SABIC-yrityksen kierrätysratkaisua PP-tuotteille.
Jar of peanut butter and peanuts