Lumene panostaa kestävään tuotekehitykseen sekä raaka-aine- ja pakkausmateriaalihankintoihin. Yrityksen tavoitteena on pyrkiä suljettuun materiaalikiertoon. Lumene käyttää yhä enenevässä määrin kierrätettyjä pakkausmateriaaleja ja on parantanut pakkaustensa kierrätettävyyttä.
Olemme esimerkiksi vähentäneet yhdistelmämateriaalien käyttöä sekä tehneet komponenteista irrotettavia. Lisäksi olemme ottaneet käyttöön kierrätetyn pakkausmuovin. Viiden vuoden päästä 80 prosenttia pakkauksistamme on kierrätysmuovista tai biohajoavasta muovista valmistettuja, Lumenen tuotekehitys- ja vastuullisuusjohtaja Tiina Isohanni kertoo.
Yritys on poistanut kokonaan sellofaanin pakkauksistaan. Metalliosia on korvattu helpommin kierrätettävillä muoviosilla. Kierrätettyä materiaalia käytetään nyt noin puolessa pakkauksista.
Lumenen kierrätykseen sopivat muovipakkaukset prosessoidaan kierrätysmuoviksi, joka voi esimerkiksi päätyä siivousvälineiksi. Tuotannon pakkausmateriaalien sivuvirtoja hyödynnetään puolestaan muun muassa rakennusten eristemateriaaleissa ja pehmopapereissa.
Lumene on panostanut myös muihin kiertotaloustekoihin, kuten vedenkäytön ja jätteen vähentämiseen sekä uusiutuvan energian hyödyntämiseen. Noin puolet kosmetiikassa käytetyistä pohjoisista luonnonraaka-aineista on peräisin muun teollisuuden sivuvirroista.