Lidl lopetti kertakäyttömuovin myynnin

Teksti:Toimitus
JULKAISTU: 2020-02-09
PÄIVITETTY: 2023-01-18


Suomen Lidl-myymälöissä ei enää myydä kertakäyttöisiä muovisia aterimia, laseja, juomapillejä eikä muovivartisia vanupuikkoja. Lidlin kesällä 2018 tekemä linjaus kertakäyttöisten muovituotteiden poistamisesta astui käytäntöön vuodenvaihteessa.

Kertakäyttömuovin katoaminen hyllyistä tarkoittaa noin 36 000 kiloa vähemmän muovia ja muovijätettä vuodessa.

”Nämä ovat niitä konkreettisia tekoja, joita kauppana pystymme tekemään ympäristön hyväksi. Vanupuikon vaihtaminen toiseen on yksilön kannalta pieni teko, mutta kun kaikki vaihdamme, niin yhtäkkiä puhummekin vaikuttavista määristä”, Lidl Suomen osto-osaston johtaja Thomas Heinrichs kertoo.

Muovia kertakäyttöisissä tuotteissa on korvattu puupohjaisilla ja muilla kierrätettävillä tai maatuvilla materiaaleilla. Käytännössä esimerkiksi muovivartinen vanupuikko on vaihdettu paperivartiseen ja muovisten kertakäyttöaterimien tilalla on tällä hetkellä tarjolla uudelleenkäytettäviä puisia aterimia.

Lidl karsii myös pakkausmuovin käyttöä
Lidlin tavoite niin Suomessa kuin kansainvälisesti on vähentää viidennes muovista ketjun omien merkkien pakkauksista vuoden 2025 loppuun mennessä. Toinen tavoite on tehdä kaikista omamerkkituotteiden muovipakkauksista kierrätettäviä, myöskin vuoden 2025 loppuun mennessä.

Esimerkkejä muovin karsimisesta ovat pesuaineen tiivistämisen myötä pienentyneet pesuainepullot ja pähkinäpussit, joita on kutistettu sisällön pysyessä samana. Viime syksynä Lidl poisti myös muovikorkit laktoosittomista maitojuomista.

”Muovia ei kuitenkaan vähennetä hävikin kustannuksella. Etsimme aina kokonaisuutena parasta ratkaisua, jolloin pakkaus suojaa ruokaa pilaantumiselta sisältämättä ylimääräistä muovia”, Heinrichs jatkaa.

Uusimmat uutiset

Labelexpo Europe -messut laajenivat – mukaan tulivat taivekartongit

Ei ole harvinaista, että etikettivalmistajat tuottavat painokoneillaan myös pientä taivekartonkia. Tämä näkyy vuoden 2025 Labelexpo Europe -messuilla, jotka laajenevat taivekartonkiteknologian suuntaan. Tähän asti Labelexpossa on keskitytty etiketteihin ja joustopakkauksiin. Informa Markets Labels & Packaging Groupin strateginen johtaja Andy Thomas-Emans kertoo, miksi näin tapahtui.
lsbel

Starbucks lanseerasi muovittomat kahvimukit

Starbucksin ikonisen valkoisen kupin uusi versio lanseerattiin Euroopassa. Pitkän tutkimus- ja kehitystyön tuloksena Starbucks on nyt esitellyt mukin, jossa muovivuoraus on korvattu mineraalipohjaisella pinnoitteella. Myös kertakäyttöiset muovikannet on korvattu kuitupohjaisilla vaihtoehdoilla, jotka on päällystetty samalla mineraalipohjaisella materiaalilla. Uusi muki on sertifioitu kotikompostoitavaksi ja se on laajasti kierrätettävissä.
astar

”Räjähtävä” ketsuppipakkaus

Hollantilainen suunnittelutoimisto Akarton on esitellyt kampanjapakkauksen, jonka se teki kotimaassaan toimivalle Helalle ja heidän Hela Tomaten Ketchupilleen. Se osoittaa, kuinka innovatiivisuus ja käytännöllisyys voivat toimia yhdessä. Pallomainen pakkaus avautuu tavalla, joka muistuttaa räjähdystä. Yrityksen mielestä se tuo uuden standardin elintarviketeollisuudelle. Hela satsaa nyt influencereihin tavoittaakseen kuluttajamarkkinat.
Akarton_VM3_25_opening.1x

Uudet älyominaisuudet vähentävät käsityötä esipainossa

Kuudennen sukupolven RIP-ohjelma Adobe PDF Print Engine 7 on saamassa uutta älyä ns. prepressintelligensin myötä. Se helpottaa painokoneiden laajennetun värispektrin koko potentiaalin käyttöä. Esipaino-osastoilla ei enää tarvitse avata ja muuntaa käsin Photoshop- ja Illustrator-alkuperäistiedostoja PDF-muotoon.
Adobe-1

Jatka lukemista

Dayton osti Thomekon elintarviketoiminnot

Päivittäistavara-, horeca- ja elintarvikealan laitteita ja huoltopalveluita toimittava Dayton Oy on ostanut Thomekon elintarviketeollisuuskone- ja -laitetoiminnot Suomessa. Dayton nousee kaupalla elintarviketeollisuuden kokonaisratkaisujen johtavaksi tarjoajaksi toimitusjohtaja Pekka Tiaisen mukaan.
dayton-tiainen-elintarviketeollisuus

Huhtamäki lahjoittaa kerta-astioita kriisiavuksi

Huhtamäki lahjoittaa tuotteittaan terveydenhuollon toimijoille, esimerkiksi yli kuusi miljoonaa kerta-astiaa sairaaloille ja hoitokodeille ympäri Eurooppaa ruokahygienian ja -turvallisuuden varmistamiseksi poikkeustilanteessa. Yhtiö tuottaa myös visiirejä ja avustaa Punaista Ristiä.
huhtamäki-ruokapakkaukset-food-service

Raflatacilta PP-etikettikalvoa kierrätysmuovista

UPM Raflatac tuo markkinoille ensimmäisenä PP-etikettimateriaalin, joka on tehty kierrätysmuovista. Materiaalissa käytetään kemian teollisuuden SABIC-yrityksen kierrätysratkaisua PP-tuotteille.
Jar of peanut butter and peanuts

Tampereella kehitetään biomateriaaleja

VTT, Tampereen ammattikorkeakoulu ja rakennus- sekä pakkausalaan liittyvät yritykset kehittävät kestävämpiä ja ympäristöystävällisempiä materiaaleja uusiin sovelluksiin. BeLight-hankkeen tavoitteena on myös verkostoituminen, kansainvälistyminen sekä muovin kiertotalouden mukaiset uudet liiketoimintamahdollisuudet.
belight-hanke-tampere-banneri