Kevät on pakkauskilpailujen aikaa

JULKAISTU: 9. huhtikuun 2021
PÄIVITETTY: 18. tammikuun


Lidl Suomen järjestämän Pakkaustarinoita 2021 -kilpailun ilmoittautuminen päättyi maaliskuun lopussa. Yritykset, opiskelijat ja yhdistykset jättivät kilpailuun yhteensä lähes 80 ehdotusta innovatiivisista pakkausratkaisuista.

– Ehdotuksia selatessa käy ilmi, että kilpailijat ovat lähteneet tarjoamaan valmiita, toimivia ratkaisuja. Ilahduttavaa on, että opiskelijat osallistuivat myös ahkerasti, Lidl Suomen vastuullisuusasiantuntija Laura Kvissberg kertoo ensitunnelmista.

Seuraavaksi Lidlin esiraati käy kilpailuun jätetyt ehdotukset läpi ja valitsee joukosta finalistit kisan kolmeen kategoriaan: eroon ylimääräisestä muovista, 100-prosenttisesti kierrätettävä pakkaus ja jotakin aivan uutta. Toukokuussa asiantuntijaraati päättää kategorioiden voittajat ja miten 50 000 euron palkintorahat jaetaan. Voittajat julkistetaan kesäkuussa.

Yhden oven sulkeutuessa avautuu aina uusi. Tai kaksi, kuten tänä vuonna: ilmoittautuminen pohjoismaisiin pakkauskilpailuihin, ScanStariin ja ScanStar Studentiin on jo käynnissä.

Yritykset voivat ilmoittaa jo markkinoilla olevat pakkausinnovaationsa perinteiseen ScanStar-kilpailuun 1.6. mennessä. Tänä vuonna myös opiskelijat pääsevät näyttämään kyntensä, kun ensimmäisessä ScanStar Student -kilpailussa haetaan uusia pakkausratkaisuja ja -ideoita. Opiskelijakilpailun ilmoittautuminen jatkuu toukokuun loppuun asti, ja molempia pohjoismaisia kilpailuja isännöi tänä vuonna Ruotsi.

Lisätietoa kilpailuista ja ilmoittautuminen: www.scanstar.org

Jatka lukemista

Dovelta uudelleentäytettävä deodoranttipakkaus

Dove on julkistanut ensimmäisen uudelleentäytettävän ja -käytettävän deodoranttinsa.
11272_pe_dove_canada2_888904

Arla ryhtyy vastaanottamaan maitoa uusilta maidontuottajilta

Fazerille viime vuosina maitoa Kaakkois-Suomessa ja Uudellamaalla tuottaneet maitotilat siirtyvät tuottamaan maitoa Arlan jalostettavaksi.
arla-uusi

R-kioski korvaa 10 miljoonaa kahvikupin kantta kuitukansilla  

R-kioski siirtyy käyttämään täysin kierrätettäviä, uusiutuvista ja sertifioiduista raaka-aineista valmistettuja muovittomia Huhtamäen kuitukansia noutokahvikuppien kansina.
vastuullinen_kahvi_rkioski_2023-VERKKO

DS Smith lahjoitti Tampereen Ammattikorkeakoululle kertakäyttöisten kahvikuppien keräysastiat

DS Smith on suunnitellut ja valmistanut Tampereen Ammattikorkeakoululle kertakäyttöisten kahvikuppien kierrätysastioita take away-pakkausten kierrätyksen edistämiseksi osana korkeakoulun koordinoimaa RUOKO-hanketta ja osana DS Smithin kestävän kehityksen strategian mukaisia toimia.
Ruoko

Uusimmat uutiset

Pakkauksen nestemäärä selville ilman kontaktia

Toppan on kehittänyt NFC-tunnisteen, jonka avulla pakkauksen sisällä oleva nestemäärä voidaan tunnistaa ilman kontaktia.
Hyvää joulua ja onnellista uutta vuotta! (900 x 600 px) (21)

Kahvia juodaan entistä tarkemmalla mitalla

Sunnuntaina 1.10.2023 vietetään kansainvälistä kahvipäivää.
Fredman_suodatinpussi keittimessä_vaaka

Juhlavuoden jakkara uuteen laatikkoon

Alvar Aallon suunnittelema klassikko, kolmijalkainen Jakkara 60 juhlii tänä vuonna 90-vuotiasta taivaltaan. Juhlavuoden kunniaksi myös jakkaran pakkaus uudistettiin.
Artek_tuolipakkaus_sislt

Ei legoja PET-pulloista

LEGO on keskeyttänyt aikeensa valmistaa legopalikoita kierrätetyistä PET-pulloista.
Hyvää joulua ja onnellista uutta vuotta! (900 x 600 px) (18)