Kestohevipussit kiinnostavat kuluttajia

Teksti:Toimitus
JULKAISTU: 2019-03-20
PÄIVITETTY: 2023-01-18


Kestohevipussit ovat uusi kuluttajia kiinnostava vaihtoehto muovipusseille. S-ruokakaupoissa muovin vaihtoehdot jatkoivat kasvuaan kauppakasseissa 2018.

Noin vuosi sitten S-ruokakauppojen hedelmä- ja vihannesosastoille tuotiin asiakkaille pikkupussien ja biohevipussien rinnalle vaihtoehdoksi uudelleenkäytettävät kestohevipussit. Ne ovat edesauttaneet pienten muovipussien käytön vähenemistä. Myös varsinaisissa kauppakasseissa muovin vaihtoehdot osuvat asiakkaan käteen yhä useammin.

Pikkupussien määrä väheni vuonna 2017 jopa 20 prosenttia ja trendi oli laskeva myös vuonna 2018. Maatuvien biohevipussien osuus pikkupusseista kasvoi viime vuonna noin seitsemän prosenttia. Myös vuoden verran S-ryhmän ruokakaupoissa myynnissä olleet kestohevipussit löysivät nopeasti käyttäjiä. Niitä ostettiin reilun vuoden aikana yli 200 000 kappaletta. Kestohevipussi maksaa 79 senttiä.

Varsinaisissa kauppakasseissa muovin vaihtoehdot jatkavat kasvuaan. Vuonna 2018 muovikasseja myytiin viisi miljoonaa kappaletta vähemmän kuin edellisvuonna. Vaihtoehdoista paperikassien suosio kasvoi 36 prosenttia, muovisten kestokassien 32 prosenttia ja biohajoavien kassien määrä kasvoi hurjat 55 prosenttia. Kangaskasseissa sen sijaan nähtiin muutos, sillä niiden ostomäärä väheni edellisvuoteen verrattuna muutaman prosentin.

Uusimmat uutiset

Robotfactory esitteli automaattisen leikkauslaitteen Zünd D3-leikkuupöydälle

Äskettäin päättyneillä Fespa-messuilla Berliinissä Robotfactory esitteli automatisoitua leikkausjärjestelmäänsä. Siinä kaksi ABB:n teollisuusrobottia työskentelee teollisen Zünd D3 -leikkauspöydällä.
robot_01

Labelexpo Europe -messut laajenivat – mukaan tulivat taivekartongit

Ei ole harvinaista, että etikettivalmistajat tuottavat painokoneillaan myös pientä taivekartonkia. Tämä näkyy vuoden 2025 Labelexpo Europe -messuilla, jotka laajenevat taivekartonkiteknologian suuntaan. Tähän asti Labelexpossa on keskitytty etiketteihin ja joustopakkauksiin. Informa Markets Labels & Packaging Groupin strateginen johtaja Andy Thomas-Emans kertoo, miksi näin tapahtui.
lsbel

Starbucks lanseerasi muovittomat kahvimukit

Starbucksin ikonisen valkoisen kupin uusi versio lanseerattiin Euroopassa. Pitkän tutkimus- ja kehitystyön tuloksena Starbucks on nyt esitellyt mukin, jossa muovivuoraus on korvattu mineraalipohjaisella pinnoitteella. Myös kertakäyttöiset muovikannet on korvattu kuitupohjaisilla vaihtoehdoilla, jotka on päällystetty samalla mineraalipohjaisella materiaalilla. Uusi muki on sertifioitu kotikompostoitavaksi ja se on laajasti kierrätettävissä.
astar

”Räjähtävä” ketsuppipakkaus

Hollantilainen suunnittelutoimisto Akarton on esitellyt kampanjapakkauksen, jonka se teki kotimaassaan toimivalle Helalle ja heidän Hela Tomaten Ketchupilleen. Se osoittaa, kuinka innovatiivisuus ja käytännöllisyys voivat toimia yhdessä. Pallomainen pakkaus avautuu tavalla, joka muistuttaa räjähdystä. Yrityksen mielestä se tuo uuden standardin elintarviketeollisuudelle. Hela satsaa nyt influencereihin tavoittaakseen kuluttajamarkkinat.
Akarton_VM3_25_opening.1x

Jatka lukemista

Dayton osti Thomekon elintarviketoiminnot

Päivittäistavara-, horeca- ja elintarvikealan laitteita ja huoltopalveluita toimittava Dayton Oy on ostanut Thomekon elintarviketeollisuuskone- ja -laitetoiminnot Suomessa. Dayton nousee kaupalla elintarviketeollisuuden kokonaisratkaisujen johtavaksi tarjoajaksi toimitusjohtaja Pekka Tiaisen mukaan.
dayton-tiainen-elintarviketeollisuus

Huhtamäki lahjoittaa kerta-astioita kriisiavuksi

Huhtamäki lahjoittaa tuotteittaan terveydenhuollon toimijoille, esimerkiksi yli kuusi miljoonaa kerta-astiaa sairaaloille ja hoitokodeille ympäri Eurooppaa ruokahygienian ja -turvallisuuden varmistamiseksi poikkeustilanteessa. Yhtiö tuottaa myös visiirejä ja avustaa Punaista Ristiä.
huhtamäki-ruokapakkaukset-food-service

Muovikasseja korvataan muilla materiaaleilla

Yhä useampi suomalainen pakkaa ruokaostoksensa muuhun kuin muovikassiin. S-ryhmän ruokakaupoissa muovikassien myynti laski neljä prosenttia vuodesta 2018 vuoteen 2019. Vain joka neljäs asiakas ostaa muovikassin kauppakäynnillään. Yhä useampi asiakas käyttää biohajoavaa kassia, paperikassia tai kestokassia.
s-ryhmä-muovikassit-kangaskassit

Raflatacilta PP-etikettikalvoa kierrätysmuovista

UPM Raflatac tuo markkinoille ensimmäisenä PP-etikettimateriaalin, joka on tehty kierrätysmuovista. Materiaalissa käytetään kemian teollisuuden SABIC-yrityksen kierrätysratkaisua PP-tuotteille.
Jar of peanut butter and peanuts