Kartonki metsäteollisuuden merkittävin vientituote

Teksti:Aino Laine
JULKAISTU: 2022-04-04
PÄIVITETTY: 2023-01-18


Metsäteollisuustuotteiden vientiarvo oli vuoden 2021 ennakkotietojen mukaan reilu 13 miljardia euroa. Edellisestä vuodesta arvonnousua oli reaalisesti 16 prosenttia. Edellisen kymmenen vuoden keskiarvoon verrattuna vienti oli kuitenkin vain kaksi prosenttia suurempi. Sahatavaran maailmalla kasvaneet kysyntä ja hinta nostivat puutuoteteollisuuden vientiarvon osuuden 29 prosenttiin metsäteollisuuden viennistä. Raaka- ja jätepuuta tuotiin Suomeen 13 miljoonaa kuutiometriä, josta reilu puolet oli kuitupuuta.

Kartonki ohitti paperin tärkeimpänä vientituotteena ja kattoi metsäteollisuuden viennin arvosta neljäsosan, kun taas paperin osuus jäi 22 prosenttiin. Kartongin vientiarvo nousi edellisestä vuodesta kymmenyksellä, 3,3 miljardiin euroon, kun taas paperin väheni neljä prosenttia, 2,9 miljardiin euroon. Viedyin paperilaji oli aikakauslehtipaperi, jonka vientiarvo nousi edellisvuodesta neljällä prosentilla, 1,2 miljardiin euroon. Kartongeista viedyin ryhmä oli monikerroksiset, kaoliinilla sekä muovilla päällystetyt kartongit ja pahvit (Luken tilastossa Muu päällystetty kartonki), joka kattoi 59 prosenttia (2,0 mrd. €) kartongin viennistä (+3 % edellisvuodesta). Edellisen kymmenen vuoden keskiarvoon verrattuna paperin vientiarvo on laskenut 40 prosenttia ja kartongin taas noussut 23 prosenttia.

Metsäteollisuustuotteita tuotiin Suomeen 1,5 miljardilla eurolla, mikä oli reaalisesti kaksi prosenttia edellisvuotta enemmän. Viidesosa tuontiarvosta koostui puisista huonekaluista, 18 prosenttia paperi- ja kartonkijalosteista ja 12 prosenttia kartongeista. Tärkeimmät tuontimaat olivat Ruotsi, Viro ja Venäjä.

Uusimmat uutiset

Patentti: Uudistettu harjakattoinen pakkaus

Packnews tekee tiivistä yhteistyötä brittiläisen The PackHubin kanssa, joka on pakkausinnovaatioiden ja patenttien keskus. Julkaisemme säännöllisesti patenttiuutuuksia eri puolilta maailmaa. Tässä on yksi esimerkki.
Takas
Patentti: Uudistettu harjakattoinen pakkaus

Jarkko Tuomisen työpaikanvaihto oli yksi uran vaikeimmista päätöksistä

Jarkko Tuominen aloitti vuoden 2026 alussa uudessa työssään Paptic Oy:n toimitusjohtajana. Se tarkoitti lähtöä Metsä Groupilta, mitä Tuominen kuvailee yhdeksi uransa vaikeimmista päätöksistä.
Jarkko Tuominen Paptic CEO
Jarkko Tuomisen työpaikanvaihto oli yksi uran vaikeimmista päätöksistä

Ehdotus PPWR:n yksinkertaistamisesta voi monimutkaistaa asioita

Vuoden 2025 alussa hyväksytty EU:n pakkaus- ja pakkausjäteasetus (PPWR) on joutunut piinaavaan tilanteeseen. Eurooppalainen ”tehokas yksinkertaistamispaketti” esiteltiin 10. joulukuuta, mutta jos se hyväksytään, keskeiset asetuksen tavoitteet heikentyisivät. Näin ainakin varoittaa 115 organisaation koalitio. Onko uusi paketti kuin Troijan hevonen?
PPWR-versimpeling-header
Ehdotus PPWR:n yksinkertaistamisesta voi monimutkaistaa asioita

EU lykkää EUDR-metsäkatoasetusta

EU-parlamentti päätti keskiviikkona siirtää  metsäkatoasetuksen (EUDR) soveltamista. Painotuotteet eivät pääsääntöisesti kuulu asetuksen piiriin, mutta esimerkiksi painetut pakkausmateriaalit ja etiketit kuuluvat.
Janx
EU lykkää EUDR-metsäkatoasetusta

Jatka lukemista

Dovelta uudelleentäytettävä deodoranttipakkaus

Dove on julkistanut ensimmäisen uudelleentäytettävän ja -käytettävän deodoranttinsa.
11272_pe_dove_canada2_888904
Dovelta uudelleentäytettävä deodoranttipakkaus

Arla ryhtyy vastaanottamaan maitoa uusilta maidontuottajilta

Fazerille viime vuosina maitoa Kaakkois-Suomessa ja Uudellamaalla tuottaneet maitotilat siirtyvät tuottamaan maitoa Arlan jalostettavaksi.
arla-uusi
Arla ryhtyy vastaanottamaan maitoa uusilta maidontuottajilta

R-kioski korvaa 10 miljoonaa kahvikupin kantta kuitukansilla  

R-kioski siirtyy käyttämään täysin kierrätettäviä, uusiutuvista ja sertifioiduista raaka-aineista valmistettuja muovittomia Huhtamäen kuitukansia noutokahvikuppien kansina.
vastuullinen_kahvi_rkioski_2023-VERKKO
R-kioski korvaa 10 miljoonaa kahvikupin kantta kuitukansilla  

DS Smith lahjoitti Tampereen Ammattikorkeakoululle kertakäyttöisten kahvikuppien keräysastiat

DS Smith on suunnitellut ja valmistanut Tampereen Ammattikorkeakoululle kertakäyttöisten kahvikuppien kierrätysastioita take away-pakkausten kierrätyksen edistämiseksi osana korkeakoulun koordinoimaa RUOKO-hanketta ja osana DS Smithin kestävän kehityksen strategian mukaisia toimia.
Ruoko
DS Smith lahjoitti Tampereen Ammattikorkeakoululle kertakäyttöisten kahvikuppien keräysastiat