Jouluruokien paistinrasvoista uusiutuvaa dieseliä

Teksti:Toimitus
JULKAISTU: 2019-12-20
PÄIVITETTY: 2023-01-18


Kiertotaloutta konkretisoiva Kinkkutemppu-kampanja toteutetaan jälleen. Nyt jo neljäntenä vuotena peräkkäin suomalaiset voivat kierrättää joulukinkun ja muiden jouluruokien paistinrasvat. Kerätystä jäterasvasta valmistetaan Neste MY uusiutuva diesel -polttoainetta.

Viime vuonna Kinkkutemppuun osallistui 185 000 suomalaista kotitaloutta. Tällä kertaa tavoitteena on kasvattaa osallistujien määrää 200 000:een.

“On hienoa, että Kinkkutemppu järjestetään nyt jo neljättä kertaa peräkkäin. Se osoittaa, että suomalaiset ovat ottaneet kiertotalouden omakseen, ja että Kinkkutemppu on tullut osaksi suomalaisten kotien jouluperinteitä. Kinkkutemppu on myös osoitus yhteistyön voimasta ja siitä, että kiertotalouden onnistuminen vaatii tiivistä yhteistyötä eri toimijoiden välillä”, kertoo Nesteen innovaatiojohtaja Lars Peter Lindfors.

Neste valmistaa kerätyistä joulun paistinrasvoista Porvoon jalostamolla Neste MY uusiutuvaa dieseliä, jonka avulla autoilija voi pienentää hiilijalanjälkeään jopa 90 % verrattuna fossiiliseen dieseliin. Edellisenä kolmena jouluna Kinkkutempun kautta on kierrätetty yhteensä yli 100 000 kiloa käytettyjä paistinrasvoja. Tästä määrästä valmistetulla uusiutuvalla dieselillä voi ajaa noin 36 kertaa maailman ympäri.

Paistinrasvat voi toimittaa keräyspisteelle helposti pahvisessa rasiassa, kuten tyhjässä maitotölkissä. Lasi- tai metallipurkit eivät sovellu rasvan keräykseen. Keräyspisteet ovat avoinna 21.12.2019–7.1.2020 välisenä aikana. Keräyspisteitä löytyy ympäri Suomea esimerkiksi valituilta Neste-asemilta, K-ryhmän kauppojen yhteydestä ja kuntien jäteyhtiöiden kierrätyspisteiltä.

Uusimmat uutiset

Robotfactory esitteli automaattisen leikkauslaitteen Zünd D3-leikkuupöydälle

Äskettäin päättyneillä Fespa-messuilla Berliinissä Robotfactory esitteli automatisoitua leikkausjärjestelmäänsä. Siinä kaksi ABB:n teollisuusrobottia työskentelee teollisen Zünd D3 -leikkauspöydällä.
robot_01

Labelexpo Europe -messut laajenivat – mukaan tulivat taivekartongit

Ei ole harvinaista, että etikettivalmistajat tuottavat painokoneillaan myös pientä taivekartonkia. Tämä näkyy vuoden 2025 Labelexpo Europe -messuilla, jotka laajenevat taivekartonkiteknologian suuntaan. Tähän asti Labelexpossa on keskitytty etiketteihin ja joustopakkauksiin. Informa Markets Labels & Packaging Groupin strateginen johtaja Andy Thomas-Emans kertoo, miksi näin tapahtui.
lsbel

Starbucks lanseerasi muovittomat kahvimukit

Starbucksin ikonisen valkoisen kupin uusi versio lanseerattiin Euroopassa. Pitkän tutkimus- ja kehitystyön tuloksena Starbucks on nyt esitellyt mukin, jossa muovivuoraus on korvattu mineraalipohjaisella pinnoitteella. Myös kertakäyttöiset muovikannet on korvattu kuitupohjaisilla vaihtoehdoilla, jotka on päällystetty samalla mineraalipohjaisella materiaalilla. Uusi muki on sertifioitu kotikompostoitavaksi ja se on laajasti kierrätettävissä.
astar

”Räjähtävä” ketsuppipakkaus

Hollantilainen suunnittelutoimisto Akarton on esitellyt kampanjapakkauksen, jonka se teki kotimaassaan toimivalle Helalle ja heidän Hela Tomaten Ketchupilleen. Se osoittaa, kuinka innovatiivisuus ja käytännöllisyys voivat toimia yhdessä. Pallomainen pakkaus avautuu tavalla, joka muistuttaa räjähdystä. Yrityksen mielestä se tuo uuden standardin elintarviketeollisuudelle. Hela satsaa nyt influencereihin tavoittaakseen kuluttajamarkkinat.
Akarton_VM3_25_opening.1x

Jatka lukemista

Dayton osti Thomekon elintarviketoiminnot

Päivittäistavara-, horeca- ja elintarvikealan laitteita ja huoltopalveluita toimittava Dayton Oy on ostanut Thomekon elintarviketeollisuuskone- ja -laitetoiminnot Suomessa. Dayton nousee kaupalla elintarviketeollisuuden kokonaisratkaisujen johtavaksi tarjoajaksi toimitusjohtaja Pekka Tiaisen mukaan.
dayton-tiainen-elintarviketeollisuus

Huhtamäki lahjoittaa kerta-astioita kriisiavuksi

Huhtamäki lahjoittaa tuotteittaan terveydenhuollon toimijoille, esimerkiksi yli kuusi miljoonaa kerta-astiaa sairaaloille ja hoitokodeille ympäri Eurooppaa ruokahygienian ja -turvallisuuden varmistamiseksi poikkeustilanteessa. Yhtiö tuottaa myös visiirejä ja avustaa Punaista Ristiä.
huhtamäki-ruokapakkaukset-food-service

Muovikasseja korvataan muilla materiaaleilla

Yhä useampi suomalainen pakkaa ruokaostoksensa muuhun kuin muovikassiin. S-ryhmän ruokakaupoissa muovikassien myynti laski neljä prosenttia vuodesta 2018 vuoteen 2019. Vain joka neljäs asiakas ostaa muovikassin kauppakäynnillään. Yhä useampi asiakas käyttää biohajoavaa kassia, paperikassia tai kestokassia.
s-ryhmä-muovikassit-kangaskassit

Raflatacilta PP-etikettikalvoa kierrätysmuovista

UPM Raflatac tuo markkinoille ensimmäisenä PP-etikettimateriaalin, joka on tehty kierrätysmuovista. Materiaalissa käytetään kemian teollisuuden SABIC-yrityksen kierrätysratkaisua PP-tuotteille.
Jar of peanut butter and peanuts