Hävikkiviikko nostaa esiin pakkaukset

Teksti:Toimitus
JULKAISTU: 2019-09-09
PÄIVITETTY: 2023-01-18


Pakkausten roolista ruokahävikissä tullaan varmasta keskustelemaan alkaneella Hävikkiviikolla. Pakkausala osallistuu debattiin tarjoamalla tietoa pakkausten merkityksestä tuotteiden suojaamisessa. Tietoa löytyy mm. Pakkausyhdistyksen sivuilta ja somesta.

Pakkausyhdistys valistaa, että tarkoituksenmukainen pakkaus säilyttää ruuan pitkään ja vähentää ruokahävikkiä suojatessaan elintarvikkeita niiden matkalla tuottajalta kuluttajan lautaselle. Hyvä pakkaus auttaa säilyttämään ruuan tuoreena ja syömäkelpoisena huomattavasti pidempään kuin se pakkaamattomana säilyisi. Pakkaus suojaa tuotetta esimerkiksi valolta, bakteereilta ja hapelta.

Avaamaton pakkaus säilyy pidempään, ja siksi elintarvikkeet kannattaa hankkia sopivan kokoisissa pakkauksissa – usein kannattaa hankkia pienempi annospakkaus. Avatun pakkauksen merkinnöistä selviää, kuinka kauan tuote säilyy avaamisen jälkeen – kunhan tuote vain säilytetään oikeassa lämpötilassa.

Ruokahävikin määrästä Suomessa esitetään erilaisia lukuja. Pakkausyhdistyksen tiedotteessa sanotaan, että Suomessa heitetään vuosittain yli 120 miljoonaa kiloa ruokaa roskiin. Motivan tiedotteen mukaan hävikkiä syntyy jokaisessa ruokaketjun vaiheessa alkutuotannosta kotitalouksiin, Suomessa kaikkiaan 400 miljoonaa kiloa vuosittain. Hävikistä noin 30 % syntyy kotitalouksissa.

Hävikkiä pyritään vähentämään Motivan kehittämällä konseptilla Hävikki-battle. Siinä yli 7 000 ysiluokkalaista loihtii Hävikkiviikolla kotitaloustunneilla kauppojen ruokahävikistä ja opettajien kokoamista yllätysraaka-aineista kahden ruokalajin aterioita ja perehtyy hävikin vähentämisen taitoihin.

Jatka lukemista

Dayton osti Thomekon elintarviketoiminnot

Päivittäistavara-, horeca- ja elintarvikealan laitteita ja huoltopalveluita toimittava Dayton Oy on ostanut Thomekon elintarviketeollisuuskone- ja -laitetoiminnot Suomessa. Dayton nousee kaupalla elintarviketeollisuuden kokonaisratkaisujen johtavaksi tarjoajaksi toimitusjohtaja Pekka Tiaisen mukaan.
dayton-tiainen-elintarviketeollisuus

Huhtamäki lahjoittaa kerta-astioita kriisiavuksi

Huhtamäki lahjoittaa tuotteittaan terveydenhuollon toimijoille, esimerkiksi yli kuusi miljoonaa kerta-astiaa sairaaloille ja hoitokodeille ympäri Eurooppaa ruokahygienian ja -turvallisuuden varmistamiseksi poikkeustilanteessa. Yhtiö tuottaa myös visiirejä ja avustaa Punaista Ristiä.
huhtamäki-ruokapakkaukset-food-service

Muovikasseja korvataan muilla materiaaleilla

Yhä useampi suomalainen pakkaa ruokaostoksensa muuhun kuin muovikassiin. S-ryhmän ruokakaupoissa muovikassien myynti laski neljä prosenttia vuodesta 2018 vuoteen 2019. Vain joka neljäs asiakas ostaa muovikassin kauppakäynnillään. Yhä useampi asiakas käyttää biohajoavaa kassia, paperikassia tai kestokassia.
s-ryhmä-muovikassit-kangaskassit

Raflatacilta PP-etikettikalvoa kierrätysmuovista

UPM Raflatac tuo markkinoille ensimmäisenä PP-etikettimateriaalin, joka on tehty kierrätysmuovista. Materiaalissa käytetään kemian teollisuuden SABIC-yrityksen kierrätysratkaisua PP-tuotteille.
Jar of peanut butter and peanuts

Uusimmat uutiset

Stora Enson megatehdas Oulussa käynnistyi – uusi linja on Euroopan nykyaikaisin

Puun kulutus kasvaa Stora Enson Oulun tehtaalla noin miljoona kuutiometriä vuodessa, kun uusi kuluttajapakkauskartonkilinja pääsee täyteen vauhtiin. Osa raaka-aineesta tulee Brasiliasta asti. Toimitukset asiakkaille alkavat viimeistään kesäkuun loppuun mennessä.   
Oulu stora enso

Onko tämä Legon viherpesua?

Lego on parhaillaan korvaamassa pahvipakkaustensa sisällä olevat pienet palikoita sisältävät muovipussit paperisiin. Vaihto tehdään ympäristösyistä – mutta miten asia oikeastaan on? Hollannissa eräs ympäristöaktivisti testasi paperipusseja ja teki hämmästyttävän löydön.
Lego1x

Muoto-pakkauksien valmistajalle miljoona-avustus

Raumalle suunniteltu Muoto-tehdas sai 86,5 miljoonan rahoituksen, mutta Metsä Group ei vielä tiedä, toteutuuko hanke. Muoto on uusi kuitupohjainen pakkaussarja.  
Muoto

Kierrätettävä ja lämmöllä suljettava paperiuutuus Billerudilta

Billerud on kehittänyt kierrätettävän ja lämmöllä suljettavan paperin. Se on suunniteltu korvaamaan muovi pakkauksissa, joissa vaaditaan kierrätystä ja hyvää tiiviyttä.
Billerudx