Fazer jatkaa Kismetin somekampanjaa

Teksti:Toimitus
JULKAISTU: 2017-10-31
PÄIVITETTY: 2023-02-16


Fazer jatkaa suuren suosion saanutta Kismetin somekampanjaa. Suklaan kääreisiin tulee uusia versioita, mm. kirjoitustilalla varustettu.

Viime syksynä sosiaalisessa mediassa ensimmäisen kerran toteutettu ”Kiitos – Kismet” -kampanja oli suurmenestys. Fazer pyysi suomalaisia kertomaan, kuinka he ovat tulleet tuntemattoman auttamaksi. Tuloksena oli lähes 350 koskettavaa kertomusta siitä, kuinka suomalaiset ovat auttaneet toisiaan, mutta kiitos on unohtunut tai sitä ei ole voinut tai ehtinyt sanoa. Tavallisten suomalaisten tarinoista tehdyillä videoilla tavoitettiin yli 3,8 miljoonaa ihmistä Fazer Suomen Facebookissa.

”Kokoamme jälleen koskettavat tarinat sosiaalisen median kanaviimme ja toivomme, että niiden avulla tuntemattomaksi jäänyt auttaja tunnistaa itsensä ja saa ansaitsemansa kiitoksen”, kertoo Senior Brand Manager Annukka Storm Fazerilta.

Kiitos-tekstillä varustetut Kismet -suklaavohvelit ovat tulleet kauppoihin lokakuun alussa. Pakkaussarjasta löytyvät myös uudet kääreet: Ole Hyvä ja Anteeksi -teksteillä varustetut patukkakääreet sekä tyhjä kortti, johon voi itse kirjoittaa oman viestin. Uusi kampanja käynnistyy Facebookissa viikolla 42.
 

 

 

Uusimmat uutiset

Virhe, jota ei salattu

Orkla Foods päätti olla peittelemättä virhettä Ruotsissa ja paljasti sen suomalaisen KAJs-yhtyeen innoittamana.
orkla
Virhe, jota ei salattu

Robotfactory esitteli automaattisen leikkauslaitteen Zünd D3-leikkuupöydälle

Äskettäin päättyneillä Fespa-messuilla Berliinissä Robotfactory esitteli automatisoitua leikkausjärjestelmäänsä. Siinä kaksi ABB:n teollisuusrobottia työskentelee teollisen Zünd D3 -leikkauspöydällä.
robot_01
Robotfactory esitteli automaattisen leikkauslaitteen Zünd D3-leikkuupöydälle

Labelexpo Europe -messut laajenivat – mukaan tulivat taivekartongit

Ei ole harvinaista, että etikettivalmistajat tuottavat painokoneillaan myös pientä taivekartonkia. Tämä näkyy vuoden 2025 Labelexpo Europe -messuilla, jotka laajenevat taivekartonkiteknologian suuntaan. Tähän asti Labelexpossa on keskitytty etiketteihin ja joustopakkauksiin. Informa Markets Labels & Packaging Groupin strateginen johtaja Andy Thomas-Emans kertoo, miksi näin tapahtui.
lsbel
Labelexpo Europe -messut laajenivat – mukaan tulivat taivekartongit

Starbucks lanseerasi muovittomat kahvimukit

Starbucksin ikonisen valkoisen kupin uusi versio lanseerattiin Euroopassa. Pitkän tutkimus- ja kehitystyön tuloksena Starbucks on nyt esitellyt mukin, jossa muovivuoraus on korvattu mineraalipohjaisella pinnoitteella. Myös kertakäyttöiset muovikannet on korvattu kuitupohjaisilla vaihtoehdoilla, jotka on päällystetty samalla mineraalipohjaisella materiaalilla. Uusi muki on sertifioitu kotikompostoitavaksi ja se on laajasti kierrätettävissä.
astar
Starbucks lanseerasi muovittomat kahvimukit

Jatka lukemista

Metsä Group pilotoi hiilidioksidin talteenottoa Raumalla – tavoitteena koetehdas

Metsä Group aikoo kokeilla ensi kesänä Rauman sellutehtaalla puuperäisen hiilidioksidin talteenottoa. Sitä voitaisiin hyödyntää fossiilisia materiaaleja ja polttoaineita korvaavien tuotteiden raaka-aineena, mutta ensin teknologioiden ja markkinoiden pitäisi kehittyä.
Biotehdas
Metsä Group pilotoi hiilidioksidin talteenottoa Raumalla – tavoitteena koetehdas

Orapacille Pohjoismaiden ensimmäinen uuden sarjan KBA-stanssauskone

Oravaisen tehtaille asennettiin marraskuussa harvinaislaatuinen stanssauskone. Se pystyy käsittelemään käyriä aaltopahviarkkeja paremmin kuin edeltäjänsä.
20241009_120639
Orapacille Pohjoismaiden ensimmäinen uuden sarjan KBA-stanssauskone

Suomalaiskeksintö: pakkauspaperin biomuovikalvo kestää rasvan ja hapen

Suomalainen metsä- ja paperiyhtiö UPM on kehittänyt yhdessä yhdysvaltalaisen Eastmanin kanssa uuden pakkauspaperin elintarvikkeille. Materiaaliin on lisätty rasvan- ja hapenkestävä kalvo, joka on valmistettu selluloosapohjaisesta biomuovista. Näin kertoo Pohjoismaiden biomuoviyhdistys (Nordisk Bioplastförening) verkkosivuillaan.
upm-biobarrier-toppx
Suomalaiskeksintö: pakkauspaperin biomuovikalvo kestää rasvan ja hapen

VTT aikoo jalostaa metsäteollisuuden päästöt kierrätysmuoviksi

VTT avasi talteenotettua hiilidioksidia hyödyntävän pilottilaitoksen, jonka tavoitteena on jalostaa metsäteollisuuden päästöt pitkäikäiseksi, kierrätettäväksi muoviksi.
vtt
VTT aikoo jalostaa metsäteollisuuden päästöt kierrätysmuoviksi