Tarmokkaan koronapandemian hoidon lisäksi Suomen hallitus on kunnostautunut erityisesti tekemiensä päätöstensä perumisessa. Ne muutamat asiat, joita hallitus on päättänyt, on älämölön yltyessä nopeasti peruutettu. Varmaan osittain ihan aiheesta. Parempi perua itse kuin edetä härkäpäisesti ja joutua ojasta allikkoon.
Meidän kaikkien yhteisessä EU:ssa meininki on toinen. EU:n päätöksentekomekanismit on rakennettu aikanaan niin ovelasti, että tehtyjä päätöksiä ei niin vaan perutakaan − olivat sitten huonoja tai vieläkin huonompia. EU:n isot päätökset tehdään niin sanotussa yhteispäätösmenettelyssä. Se tarkoittaa, että komissio neuvottelee tekemiensä sääntelyesitysten pohjalta EU:n parlamentin ja neuvoston kanssa. Neuvosto lopulta määrittää kaapin paikan, mikä onkin oikein − onhan kysymyksessä elin, jonka muodostavat jäsenmaiden vallassa olevat hallitukset.
Jos edellä kuvattu kolmikantaneuvottelu on usein vaikeaa ja hidasta, voi vain kuvitella kuinka vaikeaa ja hidasta on tehtyjen päätösten purkaminen samalla mekanismilla. Käytännössä se on mahdotonta.
Kun päätökset on saatu aikaan, on niiden toimeenpanon aika. Yleensä EU:n direktiivien toimeenpanoon on varattu kaksi vuotta – sinä aikana jäsenmaiden pitää siis sisällyttää kansalliseen lainsäädäntöön direktiivien vaatimukset. Jos jäsenmaa ei ryhdy toimeen, on komissiolla olemassa valmiit työkalut. Ensin kysellään, sitten uhkaillaan ja lopulta sakotetaan.
Päätöksentekoa EU:ssa on yritetty nopeuttaa jättämällä varsinaiset päätökset epäselviksi linjapäätöksiksi – jolloin ne on helpompi saada läpi – ja lupaamalla täydentää niitä komission toimesta lisäämällä tulkintaohjeiden tai komission toimeenpanosäädösten käyttöä. Käytännössä on siis siirretty valtaa komissiolle.
Ongelmalliseksi tilanne muuttuu, kun komissio ei saa aikaiseksi täydentävää ohjeistusta tai sen laatu on huono. Jäsenmailla ei nimittäin ole käytössään työkaluja komission kuriin laittamiseksi.
Hyvänä huonona esimerkkinä toimii tiettyjen muovituotteiden haittojen ehkäisemisdirektiivi, joka tuttavallisesti tunnetaan SUP-direktiivinä. Vuonna 2019 hyväksytyn direktiivin tulkintaohjeet ovat vielä tammikuussa 2022 puutteellisia. Samaan aikaan komissio uhkaa muun muassa Suomea sakoilla, ellei direktiivin vaatimuksia panna toimeen.
On selvää, että EU:n päätösten purkamisesta ei voi tehdä yhtä helppoa kuin se on Suomen hallitukselle. Muutenhan EU peruisi kaikki päätöksensä. EU:n jäsenmaiden kansalaisten ja yritysten oikeusturvan kannalta on kestämätöntä, jos huonosti valmisteltuja direktiivejä ei saada peruttua. Erityisen huolestuttavaa on se, että ammatikseen edunvalvontaa tekevät teollisuuden järjestöt ujostelevat esimerkiksi EU:n oikeusasiamiehen käyttöä, koska haluavat säilyttää hyvät välit komissioon.
Jos EU-komissio uskoo omaan erehtymättömyyteensä Neuvostoliiton politbyroon tavoin, on sen kohtalo sama kuin esikuvallaan. EU on kuitenkin demokratia ja siksi vaaleissa voimme vaikuttaa asioihin – muistakaa siis äänestää myös tulevissa vaaleissa!
