Ekologisuus valtaa alaa myös lemmikinruokapakkauksissa

JULKAISTU: 19. elokuun 2021
PÄIVITETTY: 18. tammikuun


Lemmikkieläinten määrä sekä lemmikkituotteiden ja laadukkaan ruuan kysyntä on nyt kaikkien aikojen korkeinta, ja niiden ennustetaan kasvavan edelleen. Myös lemmikinruokapakkausten ekologisuus on korkealla suomalaisten arvoasteikolla, selviää eläintenruokavalmistaja Edgard & Cooperin teettämästä kyselytutkimuksesta. Yli 80 prosenttia suomalaisista pitää tärkeänä, että lemmikin ruoka on valmistettu ja pakattu ekologisesti. 

– Kuten koiria, kissoja ja niiden omistajia on erilaisia, myös eläintenruokaa on monenlaisissa ja -kokoisissa pakkauksissa. Nykypäivän ”lemmikkivanhemmat” kiinnittävät paljon huomiota eläinten laadukkaaseen ja ekologiseen ravintoon, mutta yhä enenevissä määrin myös pakkausten ympäristöystävällisyyteen ja kierrätettävyyteen, toteaa Edgard & Cooperin Pohjoismaiden markkinointijohtaja Maaike Pieters. 

Markkinoilla on laaja kirjo muovi- ja monikerrospakkauksia, alumiinisia säilyketölkkejä, kartonkitetroja ja pahvilaatikoita – kaikilla eroavaisuuksia myös siinä, kuinka helposti ne voidaan kierrättää, kompostoida tai käyttää uudelleen. Pietersin mukaan muovi ja alumiini ovat yhä yleisimpiä lemmikkiruuan pakkausmateriaaleja, mutta niitä korvaamaan kehitetään vauhdilla ympäristöystävällisiä, kierrätettäviä materiaaleja. 

– Tähtäämme suljettuun materiaalikiertoon eli pyrimme saamaan kaikki pakkausmateriaalimme takaisin kiertoon ja uudelleenkäyttöön. Kun uusiutuvat materiaalit on hankittu vastuullisesti, niitä voi käyttää uusien säkkien valmistamiseen uudelleen ja uudelleen, toteaa Pieters. 

Edgard & Cooperin tavoitteena on vuoteen 2025 mennessä nollata hiilijalanjälkensä sekä käyttää vain täysin kestäviä pakkauksia ja 100 % eettistä hankintaa. Pieters toivoo, että alan standardi mukautuu uuteen normaaliin. 

Jatka lukemista

Dovelta uudelleentäytettävä deodoranttipakkaus

Dove on julkistanut ensimmäisen uudelleentäytettävän ja -käytettävän deodoranttinsa.
11272_pe_dove_canada2_888904

Arla ryhtyy vastaanottamaan maitoa uusilta maidontuottajilta

Fazerille viime vuosina maitoa Kaakkois-Suomessa ja Uudellamaalla tuottaneet maitotilat siirtyvät tuottamaan maitoa Arlan jalostettavaksi.
arla-uusi

R-kioski korvaa 10 miljoonaa kahvikupin kantta kuitukansilla  

R-kioski siirtyy käyttämään täysin kierrätettäviä, uusiutuvista ja sertifioiduista raaka-aineista valmistettuja muovittomia Huhtamäen kuitukansia noutokahvikuppien kansina.
vastuullinen_kahvi_rkioski_2023-VERKKO

DS Smith lahjoitti Tampereen Ammattikorkeakoululle kertakäyttöisten kahvikuppien keräysastiat

DS Smith on suunnitellut ja valmistanut Tampereen Ammattikorkeakoululle kertakäyttöisten kahvikuppien kierrätysastioita take away-pakkausten kierrätyksen edistämiseksi osana korkeakoulun koordinoimaa RUOKO-hanketta ja osana DS Smithin kestävän kehityksen strategian mukaisia toimia.
Ruoko

Uusimmat uutiset

Teollisen mittakaavan muovipakkausten kemiallinen kierrätys alkaa

Sumi ja Wastewise Group aloittavat yhteistyön pakkausmuovien kemiallisessa kierrätyksessä.
50148873-chemical-recycling-abstract-concept-vector-illustration

Fazer siirtää kaurajuomien valmistuksen Korialta Ruotsiin?

Fazer käynnistää muutosneuvottelut, jotka saattavat johtaa 93 työsuhteen päättymiseen Suomessa.    
fazer aito

Oddlygood ostaa Plantin

Oddlygoodista tulee Planti-tuotteiden ja -brändin omistaja. Samanaikaisesti Valio ostaa Plantin tuotannon Turussa.
oddlygood

Smurfit Kappa vihkii käyttöön teollisen vedenkäsittelylaitoksen Serbiassa

Smurfit Kappa on vihkinyt käyttöön puhdistus- ja jätevedenpuhdistamon paperitehtaallaan Belgradissa, Serbiassa.
Water