Domino-paketeissa suuri valokuvanäyttely

JULKAISTU: 2020-02-10
PÄIVITETTY: 2023-02-16


Uudessa kampanjassaan Fazer Domino näyttää, mitkä ovat suomalaisten suosikkimaisemat Suomessa. Kaupoissa olevia Domino-keksipakkauksia koristaa yli 1 200 erilaista suomalaisen ottamaa kuvaa Suomesta. Ainutlaatuisia kampanjapakkauksia painetaan yhteensä yli 70 000 kappaletta.

Fazer Domino-keksien ystävät voivat bongailla pakkauksista tuttuja maisemia joka puolelta Suomea Hangosta Kilpisjärvelle ja Vaasasta Ilomatsiin.

Suomea kuvaavat Domino-pakkaukset ovat saatavilla myymälöistä kautta maan. Voisi sanoa, että kyseessä on Suomen suurin Suomi-kuva-aiheinen valokuvanäyttely. Kampanjan kuvat kerättiin kuluttajilta syksyllä 2019. Kuvia saapui ennätykselliset yli 13 000 kappaletta.

”Domino on suomalaisten rakastama klassikkokeksi. Kampanjassa halusimmekin nostaa esille tätä suomalaisten ja Domino-keksin läheistä suhdetta sekä esitellä upeaa kotimaatamme. Jokaisesta pakkauksesta löytyy pieni Suomen kartta, johon kuvan paikkakunta on merkitty. Lisäksi jokainen kuvan lähettäjä on voinut kirjoittaa pienen tekstin kuvanottopaikasta tai -hetkestä”, kertoo Fazer Makeisten keksien markkinointipäällikkö Jonna Pelvo.

Jokaisen kampanjapakkauksen sisällä on myös uniikki koodi. Sillä voi osallistua arvontaan, jossa palkintona on 3000 euron arvoinen unelmaloma Suomessa.

Jatka lukemista

Päätyykö pakkaus hylkyyn vai kiertoon?

Lajittelu ja muovipakkauksen päätyminen oikeaan paikkaan kierrätyslaitoksella määrittävät kierrätyksen onnistumisen.
ia_ahl_etiketit

Valion maitotölkit pukeutuvat kevätkuoseihin

Viljele hyvää -maitotölkit ilmestyvät kauppoihin tästä viikosta alkaen ja ovat saatavilla heinä-elokuun vaihteeseen asti.
Valio 22032022

Suomalaisväriä Pro Carton Young Designers -kilpailussa

Lapin yliopiston teollisen muotoilun opiskelija Senni Virransola pääsi ainoana suomalaisena jatkoon kansainvälisessä suunnittelukilpailussa.
Pro Carton 12082021

360 Services auttaa optimoimaan pakkausta

Metsä Boardin uusi palvelukokonaisuus tarjoaa asiakkaille entistä paremmat mahdollisuudet kehittää pakkauksiaan.
MetsäBoard 26052021

Uusimmat uutiset

Pakkausinnovaatiot puhuttivat Slushissa

Huhtamäki toi yhdessä teollisuusteknologia-alan pääomasijoitusyhtiö Emerald Venturesin kanssa yhteen pakkausalan, kasvuyritykset, alan asiantuntijat sekä sijoittajat järjestämällä yhteisen työpajan Slushissa.
IMG_6711

Kreppipaperikiriste lavan ympärille

Antalis on lanseerannut paperikiristeen. Paperikuidusta valmistettu Master’in- tuote on monomateriaalia, joten se on lajiteltavissa kartonkikeräykseen.
antalis

EU-parlamentti päätti omasta kannastaan pakkaus- ja pakkausjäteasetukseen

EU-parlamentti päätti omasta kannastaan, mutta vasta kevättalvella selviää, minkälainen pakkaus- ja pakkausjäteasetus Euroopan Unioniin saatiin.
Pääkirjoitus

Saarioinen Oy:n toimitusjohtaja vaihtuu

Saarioinen Oy:n nykyisen toimitusjohtajan Matti Karppisen jäädessä eläkkeelle uudeksi toimitusjohtajaksi on valittu Ilkka Brander.
1800x900matti-ja-ilkka