Anne Somer johtajaksi Elintarviketeollisuusliittoon

Teksti:Johanna Nikunen
JULKAISTU: 2022-04-21
PÄIVITETTY: 2023-01-18


Anne Somer johtamaan Elintarviketeollisuusliiton työ ja osaaminen-edunvalvontakokonaisuutta.

Varatuomari, oikeustieteen maisteri Anne Somer on valittu johtajaksi Elintarviketeollisuusliittoon. Hän vastaa liiton strategisesti keskeisestä työ ja osaaminen -edunvalvontakokonaisuudesta. Siihen kuuluvat työelämään, työmarkkinoihin, työvoiman saatavuuteen ja osaamiseen liittyvät osa-alueet. Somer toimii johtoryhmän jäsenenä ja raportoi toimitusjohtajalle. Hän aloittaa tehtävässään 2.5.2022.

Tällä hetkellä Somer johtaa Työehdot-tiimiä Teknologiateollisuus ry:ssä. Hän vastaa työlainsäädäntöön liittyvästä kannanmuodostuksesta ja vaikuttamisesta, työsuhdeneuvonnan koordinoimisesta sekä valtakunnallisten toimihenkilösopimusten neuvottelemisesta.

Aikaisemmin Somer on työskennellyt Sivistystyönantajissa työmarkkinajohtajana ja vastannut siellä työmarkkinaedunvalvonnasta sekä työmarkkinavastuualueen johtamisesta. Lisäksi hän on osallistunut koulutuspoliittiseen edunvalvontaan. Somerilla on lähes 15 vuoden kokemus työmarkkina- ja koulutuspolitiikan aihepiireistä. Työurallaan hän on työskennellyt myös vakuutusyhtiössä ja asianajotoimistossa.

– Elintarviketeollisuuden yritykset toimivat nopeasti muuttuvassa maailmassa. Yhteiskunnan ja työelämän uudistuminen, osaavan työvoiman saatavuus sekä toiminnan kilpailukyvyn varmistaminen ovat elinehtoja elintarvikeyritysten menestymiselle tulevaisuudessa. Annella on vahvat näytöt näiden strategisesti tärkeiden painopisteiden johtamisesta, toimitusjohtaja Mikko Käkelä perustelee.

– Elintarvikealan yritysten toiminta on osa meidän kaikkien elämää. On hienoa päästä rakentamaan toimintaedellytyksiä tälle yhteiskuntamme keskeiselle toimialalle, Anne Somer sanoo.

– Tulevaisuuden työ ja osaaminen vaativat uusia ajattelutapoja ja haastavat vanhat käsityksemme. Meidän on löydettävä ja luotava uusia keinoja, joilla elintarvikealan yritykset pystyvät vastaamaan sekä tämän hetken että tulevaisuuden haasteisiin niin kotimaassa kuin kansainvälisesti, Somer jatkaa.

 

Uusimmat uutiset

Patentti: Uudistettu harjakattoinen pakkaus

Packnews tekee tiivistä yhteistyötä brittiläisen The PackHubin kanssa, joka on pakkausinnovaatioiden ja patenttien keskus. Julkaisemme säännöllisesti patenttiuutuuksia eri puolilta maailmaa. Tässä on yksi esimerkki.
Takas
Patentti: Uudistettu harjakattoinen pakkaus

Jarkko Tuomisen työpaikanvaihto oli yksi uran vaikeimmista päätöksistä

Jarkko Tuominen aloitti vuoden 2026 alussa uudessa työssään Paptic Oy:n toimitusjohtajana. Se tarkoitti lähtöä Metsä Groupilta, mitä Tuominen kuvailee yhdeksi uransa vaikeimmista päätöksistä.
Jarkko Tuominen Paptic CEO
Jarkko Tuomisen työpaikanvaihto oli yksi uran vaikeimmista päätöksistä

Ehdotus PPWR:n yksinkertaistamisesta voi monimutkaistaa asioita

Vuoden 2025 alussa hyväksytty EU:n pakkaus- ja pakkausjäteasetus (PPWR) on joutunut piinaavaan tilanteeseen. Eurooppalainen ”tehokas yksinkertaistamispaketti” esiteltiin 10. joulukuuta, mutta jos se hyväksytään, keskeiset asetuksen tavoitteet heikentyisivät. Näin ainakin varoittaa 115 organisaation koalitio. Onko uusi paketti kuin Troijan hevonen?
PPWR-versimpeling-header
Ehdotus PPWR:n yksinkertaistamisesta voi monimutkaistaa asioita

EU lykkää EUDR-metsäkatoasetusta

EU-parlamentti päätti keskiviikkona siirtää  metsäkatoasetuksen (EUDR) soveltamista. Painotuotteet eivät pääsääntöisesti kuulu asetuksen piiriin, mutta esimerkiksi painetut pakkausmateriaalit ja etiketit kuuluvat.
Janx
EU lykkää EUDR-metsäkatoasetusta

Jatka lukemista

Dovelta uudelleentäytettävä deodoranttipakkaus

Dove on julkistanut ensimmäisen uudelleentäytettävän ja -käytettävän deodoranttinsa.
11272_pe_dove_canada2_888904
Dovelta uudelleentäytettävä deodoranttipakkaus

Arla ryhtyy vastaanottamaan maitoa uusilta maidontuottajilta

Fazerille viime vuosina maitoa Kaakkois-Suomessa ja Uudellamaalla tuottaneet maitotilat siirtyvät tuottamaan maitoa Arlan jalostettavaksi.
arla-uusi
Arla ryhtyy vastaanottamaan maitoa uusilta maidontuottajilta

R-kioski korvaa 10 miljoonaa kahvikupin kantta kuitukansilla  

R-kioski siirtyy käyttämään täysin kierrätettäviä, uusiutuvista ja sertifioiduista raaka-aineista valmistettuja muovittomia Huhtamäen kuitukansia noutokahvikuppien kansina.
vastuullinen_kahvi_rkioski_2023-VERKKO
R-kioski korvaa 10 miljoonaa kahvikupin kantta kuitukansilla  

DS Smith lahjoitti Tampereen Ammattikorkeakoululle kertakäyttöisten kahvikuppien keräysastiat

DS Smith on suunnitellut ja valmistanut Tampereen Ammattikorkeakoululle kertakäyttöisten kahvikuppien kierrätysastioita take away-pakkausten kierrätyksen edistämiseksi osana korkeakoulun koordinoimaa RUOKO-hanketta ja osana DS Smithin kestävän kehityksen strategian mukaisia toimia.
Ruoko
DS Smith lahjoitti Tampereen Ammattikorkeakoululle kertakäyttöisten kahvikuppien keräysastiat