Verkkokauppa-asiakkaat toivovat pakkaukselta suojaa ja ympäristön huomioimista

JULKAISTU: 25. marraskuun 2022
PÄIVITETTY: 18. tammikuun


Mondi ja Retail X ovat julkaisseet vuotuisen raporttinsa verkkokauppa-asiakkaiden ostotavoista ja kuluttajien asenteista pakkaamiseen. Tutkimukseen on osallistunut 5000 kuluttajaa Saksasta, Puolasta, Ranskasta, Ruotsista ja Turkista. Kyselyn perusteella erottuu viisi makrotrendiä, jotka kertovat verkkokauppa-asiakkaiden toiveista pakkauksille.

Ensisijaisesti asiakkaat toivovat pakkausten suojaavan tuotetta ja ottavan huomioon ympäristönäkökohdat. Tärkeää on myös pakkauksen helppo uudelleensulkeminen tuotteen  palautusta varten. Toisena trendinä kyselyssä näkyy kuluttajien negatiivinen suhtautuminen ylipakkaamiseen. Ylipakkaaminen voi vaikuttaa ostopäätöksen tekemiseen. Kuluttajat ovat myös yhä tietoisempia pakkauksen purkamiskokemuksesta. Erottuvien pakkausten avaaminen on osa brändikokemusta ja voi kyselyn mukaan saada asiakkaan tilaamaan uudestaan samalta jälleenmyyjältä. Kyselyn tuloksista selviää myös, että tarpeita vastaavasta pakkauksesta ollaan  valmiita maksamaan ylimääräistä. Viidenneksi trendiksi tutkimus nostaa paljon kuluttavien ja verkkokauppaa usein käyttävien millenniaalien käyttäytymisen markkinoita ohjaavana tekijänä.

Lisää kyselyn tuloksista

Jatka lukemista

Dovelta uudelleentäytettävä deodoranttipakkaus

Dove on julkistanut ensimmäisen uudelleentäytettävän ja -käytettävän deodoranttinsa.
11272_pe_dove_canada2_888904

Arla ryhtyy vastaanottamaan maitoa uusilta maidontuottajilta

Fazerille viime vuosina maitoa Kaakkois-Suomessa ja Uudellamaalla tuottaneet maitotilat siirtyvät tuottamaan maitoa Arlan jalostettavaksi.
arla-uusi

R-kioski korvaa 10 miljoonaa kahvikupin kantta kuitukansilla  

R-kioski siirtyy käyttämään täysin kierrätettäviä, uusiutuvista ja sertifioiduista raaka-aineista valmistettuja muovittomia Huhtamäen kuitukansia noutokahvikuppien kansina.
vastuullinen_kahvi_rkioski_2023-VERKKO

DS Smith lahjoitti Tampereen Ammattikorkeakoululle kertakäyttöisten kahvikuppien keräysastiat

DS Smith on suunnitellut ja valmistanut Tampereen Ammattikorkeakoululle kertakäyttöisten kahvikuppien kierrätysastioita take away-pakkausten kierrätyksen edistämiseksi osana korkeakoulun koordinoimaa RUOKO-hanketta ja osana DS Smithin kestävän kehityksen strategian mukaisia toimia.
Ruoko

Uusimmat uutiset

Pakkauksen nestemäärä selville ilman kontaktia

Toppan on kehittänyt NFC-tunnisteen, jonka avulla pakkauksen sisällä oleva nestemäärä voidaan tunnistaa ilman kontaktia.
Hyvää joulua ja onnellista uutta vuotta! (900 x 600 px) (21)

Kahvia juodaan entistä tarkemmalla mitalla

Sunnuntaina 1.10.2023 vietetään kansainvälistä kahvipäivää.
Fredman_suodatinpussi keittimessä_vaaka

Juhlavuoden jakkara uuteen laatikkoon

Alvar Aallon suunnittelema klassikko, kolmijalkainen Jakkara 60 juhlii tänä vuonna 90-vuotiasta taivaltaan. Juhlavuoden kunniaksi myös jakkaran pakkaus uudistettiin.
Artek_tuolipakkaus_sislt

Ei legoja PET-pulloista

LEGO on keskeyttänyt aikeensa valmistaa legopalikoita kierrätetyistä PET-pulloista.
Hyvää joulua ja onnellista uutta vuotta! (900 x 600 px) (18)