Vastuullista ilman arvailua

Teksti:Terhi Varonen
JULKAISTU: 2024-02-07
PÄIVITETTY: 2024-02-14

Osuuskunta Maitomaa tuo markkinoille Vapaa-maitotuoteperheen. Maitomaa kertoo tiedotteessaan tavoitteenaan olevan tarjota kuluttajille laaja ja todennetusti vastuullisten tuotteiden valikoima, jonka vastuullisuuden perusteita ei tarvitse arvailla.

Vuonna 2022 julkaistun kuluttajatutkimuksen mukaan merkittävin vastuullisen valinnan tekemistä hankaloittava tekijä oli helposti saatavilla olevan vastuullisuustiedon puuttuminen. Vain 6 % vastaajista piti vastuullisemman valinnan tunnistamista helppona.

Helmikuussa kauppoihin saapuvilla Vapaa-maidoilla on WQ-merkin lisäksi Elvi-merkki, jonka kriteerit huomioivat myös nuorkarjan, vasikoiden ja umpilehmien hyvinvoinnin. Maitotölkkeihinsä Maitomaa merkitsi tuotteiden hiilijalanjäljet ensimmäisenä Suomessa, vuonna 2022.

Vapaa-maitotuoteperheestä kauppoihin on ehtinyt jo Vapaa-raejuusto, joka on Suomen ensimmäinen vapaan ja ulkoilevan lehmän maidosta valmistettu raejuusto.  Vapaa-tuotteiden valmistukseen on käytetty maitoa tiloilta, jotka ovat saaneet eläinten kokonaisvaltaista hyvinvointia arvioivassa, riippumattomassa Welfare Quality -auditoinnissa ylimmän tai toiseksi ylimmän arvosanan.

Maitomaa sai Welfare Quality -sertifikaatin toisena meijerinä Euroopassa jo vuonna 2018. Maitomaan kaikki tilat ovat mukana WQ-arvioinneissa. Vuonna 2024 alussa yli 90 % tiloista on ansainnut auditoinnissa arvosanan edistyksellinen tai erinomainen.

Uusimmat uutiset

Ruotsin metsäteollisuus haasteiden edessä

Korkeiden kustannusten ja alhaisen kysynnän yhdistelmä koettelee Ruotsin sahoja, sellu- ja paperintuottajia. Kauppasota luo epävarmuutta tulevaisuuden suhteen, ja vahvistuneesta kruunusta voi seurata lisäongelmia. Nämä seikat käyvät ilmi Skogsindustrierna-järjestön (Metsäteollisuus) tuoreimmasta markkinaraportista "Näin metsäteollisuudella menee" (Så går det för skogsindustrin).
skogen

Norjan Muovilupaus-kilpailussa valittiin neljä voittajaa

Lerum, Arla, Trioworld Lundin ja Den Stolte Hane voittivat Norjan Muovilupaus-palkinnot innovatiivisilla ja kestävillä pakkauksillaan. Kilpailu on Grønt Punkt Norgen (Norjan Vihreän Pisteen) järjestämä.
plastloftet-vinnerex

Yangi Celleran kuivamuovaustekniikka on pian valmis markkinoille

Varbergissa toimiva Yangi on nyt valmis esittelemään Yangi Cellera -konealustan, joka valmistaa kuitupakkauksia kuivamuovaustekniikalla. Yangin mukaan tämä on tärkeä askel kohti kestävämpien vaihtoehtojen kaupallistamista, jotka voivat korvata perinteisiä muovi- ja märkämuovattuja pakkauksia. Vuonna 2026 teknologian pitäisi olla valmistajien käytettävissä.
Yangi

Tetra Pak ja Lundin yliopisto jatkavat strategista yhteistyötään – painopisteenä innovaatiot

Tetra Pak ja Lundin yliopisto ovat jatkaneet strategista yhteistyösopimustaan viisi vuotta, ja molemmat ovat sitoutuneet kehittämään yhdessä uusia ratkaisuja. Uudistettu sopimus pohjautuu nykyisiin tutkimusprojekteihin ja keskittyy edelleen osaamisen ja koulutuksen vahvistamiseen kuudella keskeisellä alueella.
Lund-University-Study-in-Swedenx-1

Jatka lukemista