Valmiiksi pilkottuja vihanneksia ja juureksia suojakaasussa

JULKAISTU: 12. lokakuun 2022
PÄIVITETTY: 18. tammikuun


Via Kasvimaa -tuotteet ovat syntyneet HKScanin ja Vihannes-Laitilan yhteisprojektina, jonka vetäjäksi perustettiin huhtikuussa 2022 uusi yhteisyritys Kasviskonttori Oy.

Via Kasvimaa -tuotteet ovat käyttövalmiita, tuoreita valmiiksi kuorittuja ja pilkottuja vihanneksia ja juureksia, joissa ovat yrtit sekä tuore- ja kuivamausteet mukana. Tuoteperheeseen kuuluu kattilassa, uunissa ja pannulla valmistettavia tuotteita: keittoainekset, uunivalmiit kasvikset ja -perunat sekä maustetut kokkauskasvikset. Suurin osa raaka-aineista tulee Satakunnan ja Varsinais-Suomen alueelta. Tuotevalikoima elää satokausien mukaan.

Via Kasvimaa -tuotteilla halutaan paitsi helpottaa kotikokin työtä, myös vähentää ruokahävikkiä. 3-4 annoksen pakkauksissa on mukana suolaa luukuun ottamatta myös tarvittavat mausteet, joten ylimääräisiä tuotteita ei tarvitse ostaa. Tuotannossa syntyvä kuorijäte sekä muut tuotantoon kelpaamattomat osat hyödynnetään eläinrehuna tai biokaasun tuotannossa HKScanin materiaalitehokkuusperiaatteiden mukaisesti. Tehokkaalla materiaalien hyödyntämisellä pienennetään merkittävästi ruoantuotannon ympäristövaikutuksia.

Via Kasvimaa -tuotteet on pakattu suojakaasupakkauksiin. Uunijuurekset voi laittaa suoraan uuniin kartonkipakkauksessaan. Keittopakkausten musta muovirasia on kierrätettävä.

Jatka lukemista

Dovelta uudelleentäytettävä deodoranttipakkaus

Dove on julkistanut ensimmäisen uudelleentäytettävän ja -käytettävän deodoranttinsa.
11272_pe_dove_canada2_888904

Arla ryhtyy vastaanottamaan maitoa uusilta maidontuottajilta

Fazerille viime vuosina maitoa Kaakkois-Suomessa ja Uudellamaalla tuottaneet maitotilat siirtyvät tuottamaan maitoa Arlan jalostettavaksi.
arla-uusi

R-kioski korvaa 10 miljoonaa kahvikupin kantta kuitukansilla  

R-kioski siirtyy käyttämään täysin kierrätettäviä, uusiutuvista ja sertifioiduista raaka-aineista valmistettuja muovittomia Huhtamäen kuitukansia noutokahvikuppien kansina.
vastuullinen_kahvi_rkioski_2023-VERKKO

DS Smith lahjoitti Tampereen Ammattikorkeakoululle kertakäyttöisten kahvikuppien keräysastiat

DS Smith on suunnitellut ja valmistanut Tampereen Ammattikorkeakoululle kertakäyttöisten kahvikuppien kierrätysastioita take away-pakkausten kierrätyksen edistämiseksi osana korkeakoulun koordinoimaa RUOKO-hanketta ja osana DS Smithin kestävän kehityksen strategian mukaisia toimia.
Ruoko

Uusimmat uutiset

Vaahtoautot uuteen pussiin

Ahlgrens bilar -vaahtokarkit täyttävät 70 vuotta ja saavat syntymäpäivän kunniaksi uuden pakkauksen ensimmäistä kertaa 15 vuoteen.  
Bilar

Uusia työkaluja pakkausten ympäristövaikutusten luokitteluun

Antalis on kehittänyt Green Card ja Green Star SystemTM -työkalut, joiden tarkoitus on helpottaa asiakasta pakkausten ympäristövaikutusten vertailussa.
GREEN STAR SYSTEM_rgb_3

PackSummit Tampereella marraskuussa

PackSummit kerää pakkausalan toimijat saman katon alle 14.11.2023 Tampere-talossa. Tänä vuonna kokoonnutaan teemalla "Onko pakkauksesi vastuullinen vai viherpesty?"
PackSummit verkkosivujen materiaali

Metsä Groupin Kemin kartonki- ja biotuotetehtaat käyntiin

Suomen metsäteollisuushistorian suurin investointi – Kemin uusi biotuotetehdas ja kartonkitehtaan laajennus – on otettu käyttöön osastoittain suunnitelman mukaisesti keskiviikkona 20.9. Uuden biotuotetehtaan sellutoimitukset asiakkaille alkavat vuoden 2023 lokakuun aikana.
metsä_kemi