Valio myy Venäjän toiminnot

Teksti:Johanna Nikunen
JULKAISTU: 2022-04-26
PÄIVITETTY: 2023-01-18


Valio on saanut päätökseen neuvottelut Venäjän toimintojensa myymisestä. Valio myy toiminnot Velkom Groupille. Kauppa toteutuu välittömästi.

Valio Venäjän henkilöstö siirtyy kaupan myötä venäläiselle Velkom Groupille. Osapuolet ovat päättäneet olla julkistamatta kauppasummaa. Valion toiminta Venäjällä on kaupan toteuduttua nyt loppunut.

Kauppa sisältää Valion Venäjän toiminnot ja sulatejuustotehtaan Ershovossa. Venäjällä myytävä ja valmistettava Viola-sulatejuustotuotemerkki kuuluu myös kauppaan, eli uusi omistaja voi halutessaan jatkaa Viola-sulatejuustojen valmistusta ja myyntiä Venäjällä.

Valio brändi tulee näkymään Venäjällä vielä jonkin aikaa kaupoissa, kunnes pakkausmateriaalit on käytetty loppuun ja säilyvyysajat päättyneet. Ostajan tulee lopettaa kauppaan kuulumattomien, Venäjällä myytävien brändien käyttö vuoden loppuun asti ulottuvan siirtymäajan puitteissa.

Suomessa myytävien, Valion Suomessa valmistamien Valio Viola-tuorejuustojen tuotemerkkioikeudet eivät kuulu kauppaan.

Venäjän liikevaihto vuonna 2020 oli 87 miljoonaa euroa ja muodosti noin 5 prosenttia Valion globaalista noin 1,8 miljardin euron liikevaihdosta. Valio päätti 7.3.2022 luopua toiminnoistaan Venäjällä. Kaupan myötä Valio vetäytyy kaikesta toiminnasta Venäjällä välittömästi.

Valiolla on vientiä noin 60 maahan ympäri maailman. Valion ulkomaantoimintojen ja viennin kokonaisarvo on noin 750 miljoonaa euroa vuosittain eli noin 40 prosenttia Valion kokonaisliikevaihdosta.

– Venäjän hyökkäys Ukrainaan teki toimintamme jatkamisesta Venäjällä mahdotonta niin eettisesti kuin liiketoiminnan kannalta. Venäjältä poistuminen tässä tilanteessa on osoittautunut vaikeaksi Venäjän alati muuttuvan paikallisen lainsäädännön ja molemminpuolisten pakotteiden vuoksi. Olemme etsineet ratkaisuja ja sopivaa ostajaa koko kevään ajan. Kaupan myötä saamme tämän prosessin päätökseen ja toimintamme Venäjällä loppu”, sanoo Valion toimitusjohtaja Annikka Hurme.

 

Uusimmat uutiset

Robotfactory esitteli automaattisen leikkauslaitteen Zünd D3-leikkuupöydälle

Äskettäin päättyneillä Fespa-messuilla Berliinissä Robotfactory esitteli automatisoitua leikkausjärjestelmäänsä. Siinä kaksi ABB:n teollisuusrobottia työskentelee teollisen Zünd D3 -leikkauspöydällä.
robot_01

Labelexpo Europe -messut laajenivat – mukaan tulivat taivekartongit

Ei ole harvinaista, että etikettivalmistajat tuottavat painokoneillaan myös pientä taivekartonkia. Tämä näkyy vuoden 2025 Labelexpo Europe -messuilla, jotka laajenevat taivekartonkiteknologian suuntaan. Tähän asti Labelexpossa on keskitytty etiketteihin ja joustopakkauksiin. Informa Markets Labels & Packaging Groupin strateginen johtaja Andy Thomas-Emans kertoo, miksi näin tapahtui.
lsbel

Starbucks lanseerasi muovittomat kahvimukit

Starbucksin ikonisen valkoisen kupin uusi versio lanseerattiin Euroopassa. Pitkän tutkimus- ja kehitystyön tuloksena Starbucks on nyt esitellyt mukin, jossa muovivuoraus on korvattu mineraalipohjaisella pinnoitteella. Myös kertakäyttöiset muovikannet on korvattu kuitupohjaisilla vaihtoehdoilla, jotka on päällystetty samalla mineraalipohjaisella materiaalilla. Uusi muki on sertifioitu kotikompostoitavaksi ja se on laajasti kierrätettävissä.
astar

”Räjähtävä” ketsuppipakkaus

Hollantilainen suunnittelutoimisto Akarton on esitellyt kampanjapakkauksen, jonka se teki kotimaassaan toimivalle Helalle ja heidän Hela Tomaten Ketchupilleen. Se osoittaa, kuinka innovatiivisuus ja käytännöllisyys voivat toimia yhdessä. Pallomainen pakkaus avautuu tavalla, joka muistuttaa räjähdystä. Yrityksen mielestä se tuo uuden standardin elintarviketeollisuudelle. Hela satsaa nyt influencereihin tavoittaakseen kuluttajamarkkinat.
Akarton_VM3_25_opening.1x

Jatka lukemista

Dovelta uudelleentäytettävä deodoranttipakkaus

Dove on julkistanut ensimmäisen uudelleentäytettävän ja -käytettävän deodoranttinsa.
11272_pe_dove_canada2_888904

Arla ryhtyy vastaanottamaan maitoa uusilta maidontuottajilta

Fazerille viime vuosina maitoa Kaakkois-Suomessa ja Uudellamaalla tuottaneet maitotilat siirtyvät tuottamaan maitoa Arlan jalostettavaksi.
arla-uusi

R-kioski korvaa 10 miljoonaa kahvikupin kantta kuitukansilla  

R-kioski siirtyy käyttämään täysin kierrätettäviä, uusiutuvista ja sertifioiduista raaka-aineista valmistettuja muovittomia Huhtamäen kuitukansia noutokahvikuppien kansina.
vastuullinen_kahvi_rkioski_2023-VERKKO

DS Smith lahjoitti Tampereen Ammattikorkeakoululle kertakäyttöisten kahvikuppien keräysastiat

DS Smith on suunnitellut ja valmistanut Tampereen Ammattikorkeakoululle kertakäyttöisten kahvikuppien kierrätysastioita take away-pakkausten kierrätyksen edistämiseksi osana korkeakoulun koordinoimaa RUOKO-hanketta ja osana DS Smithin kestävän kehityksen strategian mukaisia toimia.
Ruoko