Uudenvuodenlupaukset näkyvät myyntidatassa

JULKAISTU: 8. tammikuun 2021
PÄIVITETTY: 18. tammikuun


Joulun herkuttelujen jälkeen moni suomalainen haluaa syödä kevyemmin ja terveellisemmin, ja tämä näkyy myös ruokaostoksissa. Tammikuussa myydään tavallista enemmän tuoreita hedelmiä ja kasvispakasteita, kun taas karkkien ja sipsien myynti laskee, kertoo S-ruokakauppojen myyntidata vuosilta 2018–2020. Myös tipattoman tammikuun viettäminen näkyy tilastoissa.

 

Suomessa on eletty hyvinvointibuumia jo koronakeväästä asti, ja trendin odotetaan nousevan entisestään uuden vuoden alkaessa. Tammikuussa suomalaisille maistuvat esimerkiksi hedelmät. S-ruokakauppojen (Prisma, S-market, Sale, Alepa, Food Market Herkku) myyntidatasta paljastuu, että hedelmiä ostetaan tammikuussa noin 20 % enemmän kuin muina kuukausina keskimäärin. Myynnin kasvuun vaikuttaa osaltaan myös se, että monien ulkomaalaisten hedelmien satokausihuiput ajoittuvat juuri tammikuuhun ja esimerkiksi sitrushedelmät ovat alkuvuodesta parhaimmillaan. Kasvispakasteiden myynti puolestaan on tammikuussa noin neljänneksen suurempaa kuin muiden kuukausien aikana keskimäärin.

Vuodenvaihteen terveellisyysinnostus näkyy myyntitilastoissa myös siten, että epäterveellisiksi miellettyjen herkkujen myynti on tammikuussa vuoden matalimmalla tasolla. Esimerkiksi perunalastujen myyntivolyymi laskee tammikuussa noin 15 % muihin kuukausiin nähden. Makeisia myydään tammikuussa 20 % vähemmän kuin muina kuukausina keskimäärin. – Makeisten koko vuoden huippusesonki ajoittuu jouluun, ja tästä joulukuun volyymihuipusta tullaan tammikuussa kilomyynnin suhteen alas jopa noin 45 %, paljastaa päivittäistavarakaupan myyntijohtaja Antti Oksa S-ryhmän marketkaupasta.

Tipaton tammikuu esille myyntitilastoissa

Myös tipattoman tammikuun viettäminen näkyy myyntidatassa ja alkoholipitoisten panimojuomien myynti on tammikuussa noin neljänneksen pienempää kuin muina kuukausina keskimäärin. Alkoholittomien panimojuomien osuus myynnistä on suurimmillaan tammikuussa.

– Alkoholittomat vaihtoehdot kiinnostavat asiakkaita entistä enemmän. Vuonna 2020 alkoholittomien panimojuomien myynti kasvoi 26 % edelliseen vuoteen verrattuna. Myös tarjonta on kasvanut ilahduttavan paljon ja alkoholittomien juomien kategoriaan on viime aikoina tullut monia kiinnostavia uutuuksia, Oksa kertoo.

Jatka lukemista

Dovelta uudelleentäytettävä deodoranttipakkaus

Dove on julkistanut ensimmäisen uudelleentäytettävän ja -käytettävän deodoranttinsa.
11272_pe_dove_canada2_888904

Arla ryhtyy vastaanottamaan maitoa uusilta maidontuottajilta

Fazerille viime vuosina maitoa Kaakkois-Suomessa ja Uudellamaalla tuottaneet maitotilat siirtyvät tuottamaan maitoa Arlan jalostettavaksi.
arla-uusi

R-kioski korvaa 10 miljoonaa kahvikupin kantta kuitukansilla  

R-kioski siirtyy käyttämään täysin kierrätettäviä, uusiutuvista ja sertifioiduista raaka-aineista valmistettuja muovittomia Huhtamäen kuitukansia noutokahvikuppien kansina.
vastuullinen_kahvi_rkioski_2023-VERKKO

DS Smith lahjoitti Tampereen Ammattikorkeakoululle kertakäyttöisten kahvikuppien keräysastiat

DS Smith on suunnitellut ja valmistanut Tampereen Ammattikorkeakoululle kertakäyttöisten kahvikuppien kierrätysastioita take away-pakkausten kierrätyksen edistämiseksi osana korkeakoulun koordinoimaa RUOKO-hanketta ja osana DS Smithin kestävän kehityksen strategian mukaisia toimia.
Ruoko

Uusimmat uutiset

Pakkauksen nestemäärä selville ilman kontaktia

Toppan on kehittänyt NFC-tunnisteen, jonka avulla pakkauksen sisällä oleva nestemäärä voidaan tunnistaa ilman kontaktia.
Hyvää joulua ja onnellista uutta vuotta! (900 x 600 px) (21)

Kahvia juodaan entistä tarkemmalla mitalla

Sunnuntaina 1.10.2023 vietetään kansainvälistä kahvipäivää.
Fredman_suodatinpussi keittimessä_vaaka

Juhlavuoden jakkara uuteen laatikkoon

Alvar Aallon suunnittelema klassikko, kolmijalkainen Jakkara 60 juhlii tänä vuonna 90-vuotiasta taivaltaan. Juhlavuoden kunniaksi myös jakkaran pakkaus uudistettiin.
Artek_tuolipakkaus_sislt

Ei legoja PET-pulloista

LEGO on keskeyttänyt aikeensa valmistaa legopalikoita kierrätetyistä PET-pulloista.
Hyvää joulua ja onnellista uutta vuotta! (900 x 600 px) (18)