UPM panostaa lisää tarrapaperien tuotantoon

Teksti:Toimitus
JULKAISTU: 2018-04-25
PÄIVITETTY: 2023-01-18


UPM uskoo erikoispaperien kysynnän globaaliin kasvuun ja investoi 149 miljoonaa euroa tarrapaperien tuotannon lisäämiseen Saksassa ja Kiinassa.

UPM kertoo olevansa maailman johtava tarrapaperivalmistaja. Yritys odottaa vakaan kasvun jatkuvan kaikilla markkinoilla suotuisan talouskasvun ansiosta. Myös tarrat, pakkaukset ja verkkokauppa sekä lääke- ja hygieniatuotteiden sovellukset luovat voimakasta kysynnän kasvua erikoispapereille.

Vahvistaakseen asemaansa UPM uudistaa paperikone 2:n Nordlandin tehtaalla Dörpenissä, Saksassa, ja muuntaa sen hienopaperituotannosta glassiinituotantoon. Koneeseen asennetaan uusi viimeistely-yksikkö. Tuotanto käynnistyy vuoden 2019 viimeisellä vuosineljänneksellä. Suunniteltu kapasiteetti uudistuksen jälkeen on 110 000 tonnia glassiinia (irrokepaperia) vuodessa.

Nordlandin kokonaisinvestointi on 116 miljoonaa euroa. PK2:n hienopaperituotanto Nordlandissa jatkuu vuoden 2019 kolmannelle vuosineljännekselle. Käynnistysvaiheessa kone valmistaa sekä glassiinia että hienopaperia.

UPM on päättänyt lisätä irrokepapereiden tuotantokapasiteettia myös UPM Changshun tehtaalla Kiinassa. Changshun paperikone 3:n onnistuneen käyttöönoton jälkeen UPM on vahvistanut asemaansa Aasian tarrapaperisegmentissä. Kun paperikone 3:lle asennettava toinen superkalanteri on käytössä vuoden 2020 ensimmäisellä vuosineljänneksellä, tehtaan glassiinipaperin kapasiteetti nousee yli 40 000 tonnilla vuodessa. Changshun investoinnin kokonaiskustannus on 33 miljoonaa euroa.

”Näemme voimakasta kasvua kaikissa markkinasegmenteissä ja olemme sitoutuneet olemaan tässä kasvussa mukana. Suunnitellut Nordlandin ja Changshun investoinnit sekä aiemmin ilmoitettu kalanteri-investointi Jämsänkosken tehtaalle vahvistavat asiakkaidemme luottamusta globaaliin kasvuun irrokepaperisovelluksissa. Suunnitellut asennukset mahdollistavat myös tuotantomme erikoistumisen. Lisäksi toimintatehokkuutemme ja toimitusvarmuutemme paranevat”, sanoo UPM Specialty Papers -liiketoiminta-alueen johtaja Bernd Eikens.

UPM:llä on myös suuri sisäinen käyttäjä erikoispapereille. Raflatac on maailman suurimpia etikettimateriaalien valmistajia.
 

 

 

Uusimmat uutiset

Kouvolan lakritsi kilpailee uudella pakkauksellaan Packnorth Award 2025 -palkinnosta

Kouvolan Lakritsi ottaa osaa uudella, kierrätettävällä Laku-mukillaan Packnorth Award -kilpailuun. Muki on valmistettu neitseellisestä kuidusta ja korvaa muoviset karkkipussit.
Lakritsx
Kouvolan lakritsi kilpailee uudella pakkauksellaan Packnorth Award 2025 -palkinnosta

Virhe, jota ei salattu

Orkla Foods päätti olla peittelemättä virhettä Ruotsissa ja paljasti sen suomalaisen KAJs-yhtyeen innoittamana.
orkla
Virhe, jota ei salattu

Robotfactory esitteli automaattisen leikkauslaitteen Zünd D3-leikkuupöydälle

Äskettäin päättyneillä Fespa-messuilla Berliinissä Robotfactory esitteli automatisoitua leikkausjärjestelmäänsä. Siinä kaksi ABB:n teollisuusrobottia työskentelee teollisen Zünd D3 -leikkauspöydällä.
robot_01
Robotfactory esitteli automaattisen leikkauslaitteen Zünd D3-leikkuupöydälle

Labelexpo Europe -messut laajenivat – mukaan tulivat taivekartongit

Ei ole harvinaista, että etikettivalmistajat tuottavat painokoneillaan myös pientä taivekartonkia. Tämä näkyy vuoden 2025 Labelexpo Europe -messuilla, jotka laajenevat taivekartonkiteknologian suuntaan. Tähän asti Labelexpossa on keskitytty etiketteihin ja joustopakkauksiin. Informa Markets Labels & Packaging Groupin strateginen johtaja Andy Thomas-Emans kertoo, miksi näin tapahtui.
lsbel
Labelexpo Europe -messut laajenivat – mukaan tulivat taivekartongit

Jatka lukemista

Metsä Group pilotoi hiilidioksidin talteenottoa Raumalla – tavoitteena koetehdas

Metsä Group aikoo kokeilla ensi kesänä Rauman sellutehtaalla puuperäisen hiilidioksidin talteenottoa. Sitä voitaisiin hyödyntää fossiilisia materiaaleja ja polttoaineita korvaavien tuotteiden raaka-aineena, mutta ensin teknologioiden ja markkinoiden pitäisi kehittyä.
Biotehdas
Metsä Group pilotoi hiilidioksidin talteenottoa Raumalla – tavoitteena koetehdas

Orapacille Pohjoismaiden ensimmäinen uuden sarjan KBA-stanssauskone

Oravaisen tehtaille asennettiin marraskuussa harvinaislaatuinen stanssauskone. Se pystyy käsittelemään käyriä aaltopahviarkkeja paremmin kuin edeltäjänsä.
20241009_120639
Orapacille Pohjoismaiden ensimmäinen uuden sarjan KBA-stanssauskone

Suomalaiskeksintö: pakkauspaperin biomuovikalvo kestää rasvan ja hapen

Suomalainen metsä- ja paperiyhtiö UPM on kehittänyt yhdessä yhdysvaltalaisen Eastmanin kanssa uuden pakkauspaperin elintarvikkeille. Materiaaliin on lisätty rasvan- ja hapenkestävä kalvo, joka on valmistettu selluloosapohjaisesta biomuovista. Näin kertoo Pohjoismaiden biomuoviyhdistys (Nordisk Bioplastförening) verkkosivuillaan.
upm-biobarrier-toppx
Suomalaiskeksintö: pakkauspaperin biomuovikalvo kestää rasvan ja hapen

VTT aikoo jalostaa metsäteollisuuden päästöt kierrätysmuoviksi

VTT avasi talteenotettua hiilidioksidia hyödyntävän pilottilaitoksen, jonka tavoitteena on jalostaa metsäteollisuuden päästöt pitkäikäiseksi, kierrätettäväksi muoviksi.
vtt
VTT aikoo jalostaa metsäteollisuuden päästöt kierrätysmuoviksi