Vanhan viisauden mukaan ”älkää moittiko EU:ta sillä EU olemme me”. Eli yksinkertaisemmin: Suomi on osa EU:ta ja me olemme mukana päättämässä kaikesta, mitä EU tekee. Kaikki moneen kertaan julkisesti haukutut kurkku- ja banaanidirektiivit on siis valmisteltu ja päätetty siten, että suomalaiset päättäjät ovat olleet mukana päättämässä.
EU on päättäväisesti kääntämässä itseään ympäristöä vähemmän kuluttavaksi muun muassa kiertotalouspaketilla ja aktiivisilla ilmastotoimilla. EU-kansalaisten suuri enemmistö on vahvasti ympäristösääntelyn tukena.
Päättäjät ovat luvanneet nojata kaikessa päätöksenteossaan tutkittuun tietoon. Hyvinä esimerkkeinä toimivat vaikkapa hallitusten välisen ilmastopaneelin raportit, jotka perustuvat vertaisarvioituihin tieteellisiin julkaisuihin.
Myös pakkausala on päässyt EU:n ympäristösääntelyn kohteeksi. Kierrättämistä on tehostettu, tavoitteita nostettu ja uusioraaka-aineiden käyttöä edistetty direktiivien voimalla. Ja hyvä niin, sillä pakkausten ympäristövaikutuksia pitää pystyä vähentämään tulevaisuuden kestävässä kiertotaloudessa.
EU:n kertakäyttömuovien haittojen ehkäisemisdirektiivi, joka tunnetaan paremmin SUP-direktiivinä (SUP = single-use-plastics) on hämmentävä esimerkki kurkku- ja banaanidirektiivien kaltaisesta sääntelystä. Ilman tietoa ja huolellista valmistelua on kiireellä kyhätty kasaan direktiivi, jonka tarkoitus on hyvä, mutta toteutus kelvoton.
Ensimmäiset SUP-direktiivin vaatimukset on juuri saatu pantua toimeen; muoviset pillit, kertakäyttöaterimet, lautaset, ilmapallot ja pumpulipuikot on kielletty, ja muovisiin tai muovia sisältäviin kertakäyttömukeihin on pitänyt painaa kilpikonnien kuvia. Kuulostaa jopa hiukan koomiselta, mutta näillä toimilla EU on päättänyt käydä ympäristön roskaantumista vähentämään.
Seuraavaksi valmisteltavat SUP-toimet tulevat olemaan merkitykseltään paljon suurempia – ja arvaamattomampia, sillä nekään eivät perustu tietoon tai tutkimukseen, vaan tunteisiin.
Mutta johtaako kuntien vastuulla olevien ulkoalueiden SUP-roskien siivouskustannusten siirtäminen osaksi pakkausten tuottajavastuuta tai syömävalmiin ruoan kertakäyttöpakkausten määrällinen vähentäminen merenrantojen roskaantumisongelman poistumiseen? Kukaan ei voi sitä tietää, sillä ei ole olemassa tietoa siitä, kuinka paljon ulkoalueilla on SUP-roskaa tai kuinka paljon ja mistä syömävalmiin ruoan kertakäyttöpakkauksia markkinoille tulee. Ainoa varma asia, joka SUP-direktiivistä seuraa, on kuluttajahintojen nousu, sillä tuottajavastuun kustannukset siirtyvät myyntihintoihin.
Halvempi ja tehokkaampi keino pakkausten ympäristövaikutusten pienentämiseksi olisi tutkimukseen perustuvien, standardoitujen, ympäristöindikaattoreiden pakollinen käyttöön ottaminen. Valistuneet kuluttajat ovat yhä valmiimpia valitsemaan ympäristön kannalta parhaita tuotteita ja pakkauksia, mutta luotettavat merkinnät puuttuvat. Kysyntä puolestaan ohjaa valmistajia ja kannustaa investoimaan. Jäykän sääntelyn sijaan pitäisi luottaa joustavasti toimiviin markkinoihin.
Toivottavasti me kaikki EU:ssa otamme surkeasta SUPista opiksemme ja onnistumme jatkossa paremmin, sillä hyvinvoiva ja puhdas ympäristö on meille kaikille elintärkeä.
SUPista ja jatkuvasta koronasta huolimatta hyvää alkavaa syksyä kaikille Pakkaus-lehden lukijoille!
Antro Säilä
Pääkirjoitus on julkaistu Pakkaus-lehden numerossa 5-6/2021
