Koronavuodet ovat nostaneet Suomessa syntyvyyskäyrät kasvuun pitkästä aikaa. Tavallisesti edellisen vuoden äitiyspakkaukset on jaettu keväällä loppuun, mutta vuonna 2022 pakkaus vaihtuu jo alkuvuodesta. Kela on kiinnittänyt äitiyspakkauksen vastuullisuuteen runsaasti huomiota.
Kela tarjoaa lapselle ja perheelle tueksi maailmallakin mainetta niittäneen äitiyspakkauksen. Äitiysavustuslaki täyttää ensi vuonna jo 85 vuotta ja sillä on suuri symbolinen merkitys suomalaisessa hyvinvointivaltiossa.
– Suomessa korona-aika nosti syntyvyyden poikkeukselliseen kasvuun, vaikka muissa Pohjoismaissa kävi toisin. Kelan äitiyspakkaus on yksi tapa auttaa perheitä alkuun ja keskittymään vauva-aikaan. Pakkaus on suosittu, sillä sen valitsee rahallisen avustuksen sijaan edelleen noin kaksi kolmasosaa perheistä, kertoo etuuspäällikkö Johanna Aholainen Kelasta.
Äitiyspakkaus on kestävä ja ekologinen
Äitiyspakkauksen 43 erilaista tuotetta on valikoitu tuotteiden materiaalivalintoja ja laatua tarkastellen, vastuullisuutta unohtamatta. Sisältö on vuoden 2022 pakkauksessa 7 tuotetta suppeampi kuin tänä vuonna: tuotteiden laatua on korostettu hinnan sijaan.
– Puuvillasta valmistetuista tuotteista suurin osa on luomupuuvillaa. Muutamassa tuotteessa on käytetty osittain kierrätysmateriaalia. Kaikkien tuotteiden täytyy tietenkin täyttää Suomen ja EU:n lainsäädännän turvallisuusvaatimukset, painottaa Johanna Aholainen.
Vuodevaatelaatikon ilmeen on suunnitellut Aya Iwaya. Ilmeen nimi on Perhe. Kuosi oli yksi Kelan 2017 järjestämän äitiyspakkauslaatikon ilmesuunnittelukilpailun voittajatöistä. Uusi suunnittelukilpailu käynnistetään ensi vuonna. Vuodevaatelaatikko on suunniteltu toimimaan myös vauvan ensisänkynä, ja myöhemmin lapsuusmuistoesineiden säilytyslaatikkona. Laatikko on aaltopahvia ja sen on valmistanut Stora Enso Packaging Oy Lahdessa.
– Kela kehittää sisältöä jatkuvasti vastuullisemmaksi ja tuotteiden ulkoasuvalinnoissa osallistetaan jatkossakin yleisöä. Pakkauksen perustehtävä on kuitenkin kansanterveydellinen; sillä halutaan turvata vauvan perustarpeita, sekä auttaa vauvaperhettä alkuun, Aholainen muistuttaa.