Suomi kestävän ruuantuotannon edelläkävijäksi

Teksti:Aino Laine
JULKAISTU: 2021-05-18
PÄIVITETTY: 2023-01-18


Elintarvikeala elää keskellä historiansa voimakkainta muutosta. Koko elintarvikeketjun yhteinen tahtotila on viedä ruuantuotantoa kohti ilmaston ja ympäristön kannalta kestävää tulevaisuutta. Sitä rakennetaan tutkimuksen, yhteistyön, innovaatioiden ja investointien avulla.

– Suomella on avainhetki ottaa edelläkävijän rooli meneillään olevassa muutoksessa ja hyödyntää sen tarjoamia kasvun mahdollisuuksia. Ruokajärjestelmän muuttaminen alueellisesti, saati maailmanlaajuisesti, on kuitenkin monitahoinen prosessi, joka vaatii aikaa ja kärsivällisyyttä. Muutoksen kokonaisvaltainen toteuttaminen edellyttää, että taloudelliset, sosiaaliset ja ekologiset seikat otetaan huomioon, sanoi Elintarviketeollisuusliiton hallituksen puheenjohtaja, Valio Oy:n toimitusjohtaja Annikka Hurme tänään Elintarvikepäivän nettitapahtumassa.

Eri tieteenalojen ja teknologioiden yhdistäminen ennakkoluulottomasti on ruuantuotannon kehittämisessä kulmakivi. Esimerkiksi elintarvikeketjussa syntyvän datan hyödyntäminen ottaa vasta ensiaskeliaan. Dataperusteisen innovaatioekosysteemin luominen on tärkeä virstanpylväs, jolla vahvistetaan koko suomalaisen ruokaketjun kilpailukykyä.

Ruuantuotannon uudet menetelmät ja raaka-aineet tuovat mukanaan myös haasteita. Tarvitaan paitsi vahvaa ja pitkäjänteistä tutkimusta, myös uutta lainsäädäntöä.

– Turvallisuus ja kestävyys on asetettava keskiöön uutta ruokajärjestelmää kehitettäessä. Kun ratkomme ruuantuotannon haasteita, lainsäädännöllä on suuri merkitys onnistumiselle. Vain vakaa sääntely ja selkeä näkymä tulevaisuuteen kannustavat yrityksiä investoimaan ja kehittämään uusia ratkaisuja, Hurme huomauttaa.

Uusimmat uutiset

Robotfactory esitteli automaattisen leikkauslaitteen Zünd D3-leikkuupöydälle

Äskettäin päättyneillä Fespa-messuilla Berliinissä Robotfactory esitteli automatisoitua leikkausjärjestelmäänsä. Siinä kaksi ABB:n teollisuusrobottia työskentelee teollisen Zünd D3 -leikkauspöydällä.
robot_01

Labelexpo Europe -messut laajenivat – mukaan tulivat taivekartongit

Ei ole harvinaista, että etikettivalmistajat tuottavat painokoneillaan myös pientä taivekartonkia. Tämä näkyy vuoden 2025 Labelexpo Europe -messuilla, jotka laajenevat taivekartonkiteknologian suuntaan. Tähän asti Labelexpossa on keskitytty etiketteihin ja joustopakkauksiin. Informa Markets Labels & Packaging Groupin strateginen johtaja Andy Thomas-Emans kertoo, miksi näin tapahtui.
lsbel

Starbucks lanseerasi muovittomat kahvimukit

Starbucksin ikonisen valkoisen kupin uusi versio lanseerattiin Euroopassa. Pitkän tutkimus- ja kehitystyön tuloksena Starbucks on nyt esitellyt mukin, jossa muovivuoraus on korvattu mineraalipohjaisella pinnoitteella. Myös kertakäyttöiset muovikannet on korvattu kuitupohjaisilla vaihtoehdoilla, jotka on päällystetty samalla mineraalipohjaisella materiaalilla. Uusi muki on sertifioitu kotikompostoitavaksi ja se on laajasti kierrätettävissä.
astar

”Räjähtävä” ketsuppipakkaus

Hollantilainen suunnittelutoimisto Akarton on esitellyt kampanjapakkauksen, jonka se teki kotimaassaan toimivalle Helalle ja heidän Hela Tomaten Ketchupilleen. Se osoittaa, kuinka innovatiivisuus ja käytännöllisyys voivat toimia yhdessä. Pallomainen pakkaus avautuu tavalla, joka muistuttaa räjähdystä. Yrityksen mielestä se tuo uuden standardin elintarviketeollisuudelle. Hela satsaa nyt influencereihin tavoittaakseen kuluttajamarkkinat.
Akarton_VM3_25_opening.1x

Jatka lukemista

Dovelta uudelleentäytettävä deodoranttipakkaus

Dove on julkistanut ensimmäisen uudelleentäytettävän ja -käytettävän deodoranttinsa.
11272_pe_dove_canada2_888904

Arla ryhtyy vastaanottamaan maitoa uusilta maidontuottajilta

Fazerille viime vuosina maitoa Kaakkois-Suomessa ja Uudellamaalla tuottaneet maitotilat siirtyvät tuottamaan maitoa Arlan jalostettavaksi.
arla-uusi

R-kioski korvaa 10 miljoonaa kahvikupin kantta kuitukansilla  

R-kioski siirtyy käyttämään täysin kierrätettäviä, uusiutuvista ja sertifioiduista raaka-aineista valmistettuja muovittomia Huhtamäen kuitukansia noutokahvikuppien kansina.
vastuullinen_kahvi_rkioski_2023-VERKKO

DS Smith lahjoitti Tampereen Ammattikorkeakoululle kertakäyttöisten kahvikuppien keräysastiat

DS Smith on suunnitellut ja valmistanut Tampereen Ammattikorkeakoululle kertakäyttöisten kahvikuppien kierrätysastioita take away-pakkausten kierrätyksen edistämiseksi osana korkeakoulun koordinoimaa RUOKO-hanketta ja osana DS Smithin kestävän kehityksen strategian mukaisia toimia.
Ruoko