Suomen biotalous muuttuvilla maailmanmarkkinoilla

Teksti:Aino Laine
JULKAISTU: 2021-02-09
PÄIVITETTY: 2023-01-18


Suomen maa- ja metsätalouden raaka-aineista on mahdollista jalostaa biotalousmarkkinoille arvoltaan oleellisesti nykyistä korkeampia ja laadultaan korkeatasoisempia tuotteita. VTT ja Luonnonvarakeskus Luke kuvaavat yhteisessä white paper -julkaisussaan, millaisia biotalouden tuotteita ja palveluja Suomessa on mahdollista tuottaa kotimaan markkinoille ja vientiin seuraavien 15 vuoden kuluessa. Julkaisu on laadittu taustadokumentiksi Suomen biotalousstrategialle, jota parhaillaan päivitetään.

Suomen vuonna 2014 julkaistussa biotalousstrategiassa asetettiin kunnianhimoiset tavoitteet taloudellisen hyvinvoinnin ja työpaikkojen määrän lisäämiseksi. Sen jälkeen teknologiset ratkaisut, toimintaympäristö ja maailmanmarkkinat ovat kehittyneet dramaattisesti. Biotaloussektorin uudet tuotteet, prosessit ja palvelut ovat tulossa nopeasti markkinoille palvelemaan muuttuvia tarpeita ja kuluttajatottumuksia.

Ilmastonmuutokseen, luonnon monimuotoisuuden vähenemiseen, sosiaalisiin näkökohtiin ja maailmanlaajuisiin pandemioihin liittyvät huolenaiheet edellyttävät biotaloussektorilta uutta, nykyistä tehokkaampaa ja kestävämpää toimintaa. Samanaikaisesti vihreä kasvu ja toipuminen COVID-19-pandemian aiheuttamasta taloudellisesta sokista vaatii investointeja, mikä mahdollistaa samalla siirtymisen parempiin tuotanto- ja kulutusjärjestelmiin. Tämä tarkoitta samalla myös uusia ratkaisuja materiaalien ja jopa energian kierrätykseen.

Julkaisussa kuvataan erilaisia ​​uusia Suomen biotalousklusterin kannalta merkityksellisiä lisäarvotuotteita ja esitellään tärkeimpiin tuotemarkkinoihin liittyviä trendejä. Se tarjoaa tilannekuvan uusista, konkreettisista visioista, jotka perustuvat biotalouteen liittyvään tutkimukseen ja kehitykseen luoden pohjaa tulevaisuuteen katsovaan päätöksentekoon. Julkaisun ovat kirjoittaneet Luken ja VTT:n asiantuntijat, ja se perustuu heidän vuosikymmenien kokemukseensa ja visioihin biotalouden alalta.

Julkaisuun voit tutustua täällä.

Uusimmat uutiset

Ruotsin metsäteollisuus haasteiden edessä

Korkeiden kustannusten ja alhaisen kysynnän yhdistelmä koettelee Ruotsin sahoja, sellu- ja paperintuottajia. Kauppasota luo epävarmuutta tulevaisuuden suhteen, ja vahvistuneesta kruunusta voi seurata lisäongelmia. Nämä seikat käyvät ilmi Skogsindustrierna-järjestön (Metsäteollisuus) tuoreimmasta markkinaraportista "Näin metsäteollisuudella menee" (Så går det för skogsindustrin).
skogen

Norjan Muovilupaus-kilpailussa valittiin neljä voittajaa

Lerum, Arla, Trioworld Lundin ja Den Stolte Hane voittivat Norjan Muovilupaus-palkinnot innovatiivisilla ja kestävillä pakkauksillaan. Kilpailu on Grønt Punkt Norgen (Norjan Vihreän Pisteen) järjestämä.
plastloftet-vinnerex

Yangi Celleran kuivamuovaustekniikka on pian valmis markkinoille

Varbergissa toimiva Yangi on nyt valmis esittelemään Yangi Cellera -konealustan, joka valmistaa kuitupakkauksia kuivamuovaustekniikalla. Yangin mukaan tämä on tärkeä askel kohti kestävämpien vaihtoehtojen kaupallistamista, jotka voivat korvata perinteisiä muovi- ja märkämuovattuja pakkauksia. Vuonna 2026 teknologian pitäisi olla valmistajien käytettävissä.
Yangi

Tetra Pak ja Lundin yliopisto jatkavat strategista yhteistyötään – painopisteenä innovaatiot

Tetra Pak ja Lundin yliopisto ovat jatkaneet strategista yhteistyösopimustaan viisi vuotta, ja molemmat ovat sitoutuneet kehittämään yhdessä uusia ratkaisuja. Uudistettu sopimus pohjautuu nykyisiin tutkimusprojekteihin ja keskittyy edelleen osaamisen ja koulutuksen vahvistamiseen kuudella keskeisellä alueella.
Lund-University-Study-in-Swedenx-1

Jatka lukemista

Dovelta uudelleentäytettävä deodoranttipakkaus

Dove on julkistanut ensimmäisen uudelleentäytettävän ja -käytettävän deodoranttinsa.
11272_pe_dove_canada2_888904

Arla ryhtyy vastaanottamaan maitoa uusilta maidontuottajilta

Fazerille viime vuosina maitoa Kaakkois-Suomessa ja Uudellamaalla tuottaneet maitotilat siirtyvät tuottamaan maitoa Arlan jalostettavaksi.
arla-uusi

R-kioski korvaa 10 miljoonaa kahvikupin kantta kuitukansilla  

R-kioski siirtyy käyttämään täysin kierrätettäviä, uusiutuvista ja sertifioiduista raaka-aineista valmistettuja muovittomia Huhtamäen kuitukansia noutokahvikuppien kansina.
vastuullinen_kahvi_rkioski_2023-VERKKO

DS Smith lahjoitti Tampereen Ammattikorkeakoululle kertakäyttöisten kahvikuppien keräysastiat

DS Smith on suunnitellut ja valmistanut Tampereen Ammattikorkeakoululle kertakäyttöisten kahvikuppien kierrätysastioita take away-pakkausten kierrätyksen edistämiseksi osana korkeakoulun koordinoimaa RUOKO-hanketta ja osana DS Smithin kestävän kehityksen strategian mukaisia toimia.
Ruoko