Suomalainen muotoilu menestyi Pentawardissa

Teksti:Toimitus
JULKAISTU: 2016-09-28
PÄIVITETTY: 2023-02-16


Suunnittelutoimistot Kuudes Kerros ja Packlab keräsivät kolme palkintoa pakkaussuunnittelua arvioivassa Pentawards 2016 -kilpailussa.

Molemmat toimistot saivat tunnustukset kilpailun ruokakategoriassa. Kuudennen Kerroksen Orkla Foods Finlandille suunnittelemat Boy-sillipakkaukset toivat pronssia Suomeen. Kuudes Kerros päivitti vuonna 1977 syntyneen brändin viime vuonna. Uudistuksen tavoitteena oli vahvistaa tuotteen määriteltyä brändipositiota designin keinoin.

Kuudes Kerros pokkasi historiansa ensimmäisen Pentawardin. Packlab on palkittu kilpailussa vuosina 2012 ja 2011.

Packlab sai kaksi Pentawardia. Toimiston suunnittelema Mobile Hunger Stoppers -ruokapakkaus suomalaiselle startup-yritykselle Bullet Mealille toi kultaisen Pentawardin. Kysymyksessä on pikaeväspakkaus.

Lisäksi Packlabin Gallo-oliivibrändille suunnittelema pakkaus sai pronssia. Unileverin alabrändin, portugalilaisen Gallon, uusi tuote lanseerattiin Brasiliassa.

 

 

 

Jatka lukemista

Raisiolle uusi toimitusjohtaja kesäkuussa

Raisio Oyj:n hallitus on nimittänyt yhtiön uudeksi toimitusjohtajaksi kauppatieteiden maisteri Pasi Flinkmanin. Hän aloittaa Raisio Oyj:n toimitusjohtajana 15.6.2024. Flinkman siirtyy Raisioon Orkla Suomen toimitusjohtajan tehtävästä.
Finland

Pakkaus- ja printtimessuilla vilkasta

Pakkausalan ja graafisen teollisuuden ammattitapahtuma keräsi runsaasti kävijöitä Helsingin Messukeskukseen 13.-14.3.2023. PacTec, FoodTec & PlastExpo Nordic 2024 -tapahtuman kävijämäärä nousi edellisestä kerrasta 36 % ja oli 4 387.
stora

Päätyykö pakkaus hylkyyn vai kiertoon?

Lajittelu ja muovipakkauksen päätyminen oikeaan paikkaan kierrätyslaitoksella määrittävät kierrätyksen onnistumisen.
ia_ahl_etiketit

Valion maitotölkit pukeutuvat kevätkuoseihin

Viljele hyvää -maitotölkit ilmestyvät kauppoihin tästä viikosta alkaen ja ovat saatavilla heinä-elokuun vaihteeseen asti.
Valio 22032022

Uusimmat uutiset

Burger King testaa uudelleenkäytettäviä biomukeja

Restel Oy kokeilee neljässä toimipisteessään uudelleenkäytettäviä juomamukeja, jotka on valmistettu biopohjaisesta ja kierrätettävästä Sulapac-materiaalista.
Sulapac-spring-24-12327-Edit-6924x4616-ORIGINAL-Jenni-Kohox

"Olemme ylpeitä kuin kukot” – Orapac toivoo voittavansa Packnorth Award 2024:n

Suomalainen Oy Orapac AB on yksi yrityksistä, joka haluaa voittaa Packnorth Award 2024 -palkinnon. Kilpailutyö, jota he kutsuvat Greenboxiksi, on periaatteessa yksinkertainen: laatikko kannella. Se on kuitenkin valmistettu täysin kierrätetyistä kuiduista ja eristää lämpöä ja kylmää paremmin kuin EPS-pakkaus edellyttää. Otimme yhteyttä Orapacin toimitusjohtaja Fredric Tidströmiin ja varatoimitusjohtaja Torbjörn Nyholmiin saadaksemme lisätietoja.
Greenbox

Brittiläisten päivittäistavarakauppojen pakkauspomot haluavat luopua muovista, mutta se ei ole helppoa

Aquapak-pakkausyrityksen uuteen tutkimukseen otti osaa sata brittiläisen päivittäistavarakaupan pakkausvastaavaa. Heistä enemmistö (92 prosenttia) suunnittelee luopuvansa kokonaan muovin käytöstä kuluttajapakkauksissaan.
Aquapak

Muuttaako uusi nestekartonkipakkaus markkinat?

Pakkausalan lehdistöä kokoontui 15. toukokuuta Amsterdamiin ottamaan osaa täysin uuden pakkausratkaisun lanseeraukseen. Tilaisuuden järjesti Zotefoams, joka väittää olevansa ”gamechanger”. Pitäisikö suurten nestekartonkipakkausten valmistajien tuntea olonsa uhatuksi?
rezorce