Stora Enson Imatran tehtaiden puunkäsittelyn uudistus valmistui 

Teksti:Johanna Nikunen
JULKAISTU: 2022-11-07
PÄIVITETTY: 2023-01-18


Stora Enso investoi 80 miljoonaa euroa Imatran tehtaiden puunkäsittelyn keskittämiseen ja nykyaikaistamiseen. Toimet parantavat yhtiön tiedotteen mukaan korkealuokkaisen pakkauskartongin tuotantokykyä. Investointi vähentää myös prosessin vedenkulutusta ja pienentää ympäristövaikutuksia. Projekti aloitettiin vuoden 2021 ensimmäisen neljänneksen aikana ja se valmistui vuoden 2022 kolmannella neljänneksellä.

Imatran tehtaiden puunkäsittelyn uusinta valmistui aikataulussa. Jatkossa puut kuoritaan ja haketetaan keskitetysti Kaukopään tehtaan kolmella kuorintalinjalla. Projektiin kuului kolmannen kuorintalinjaston asentaminen, puuhakkeen käsittely- ja varastointijärjestelmien parantaminen sekä muutoksia nykyisen puunkäsittelyalueen infrastruktuuriin. Keskitetty ja nykyaikaisempi puunkäsittely parantaa prosessin vakautta ja tehokkuutta.

Investointi vähentää puun käsittelyyn kuluvaa vesimäärää merkittävästi. Veden käyttö vähenee vanhaan kuorimalinjaan ja samaan puumäärään verrattuna 85 prosenttia, mikä tarkoittaa vuodessa 500 miljoonaa litraa vähemmän vettä. Lisäksi Tainionkosken tehtaan melutaso pienenee puunkäsittelyn päättyessä siellä.

Uusimmat uutiset

Tästä leivästä voi tulla pakkaus

Belgialainen TripleW on lanseerannut maailman ensimmäisen kaupallisen PLA-biomuovin, joka on valmistettu kokonaan elintarvikejätteestä. Hylättyjen elintarvikkeiden muunto korkean jalostusasteen biomuoviksi on globaali läpimurto kiertotaloudessa.
pla-matavfall-bread-toppx
Tästä leivästä voi tulla pakkaus

Teollisuusyritykset haluavat parantaa alumiinipakkausten kierrätystä

Useat toimialajärjestöt ovat käynnistäneet uuden eurooppalaisen liittouman parantaakseen pienten alumiinipakkausten kierrätystä ja puuttuakseen joidenkin pakkausmuotojen, kuten kahvikapseleiden ja foliokansien, alhaisiin kierrätysasteisiin.
robert-clark-bw8iOoOzjc0-unsplashx
Teollisuusyritykset haluavat parantaa alumiinipakkausten kierrätystä

Sekundääripakkausten maailmanmarkkinat kasvavat voimakkaasti

Sekundääri- ja suojapakkausten maailmanlaajuisen markkinan arvioidaan kasvavan 300,7 miljardiin Yhdysvaltain dollariin vuoteen 2030 mennessä. Kasvua vauhdittavat verkkokaupan kiihtyvä lisääntyminen ja yhä vahvempi keskittyminen kestävyyteen. Nämä käyvät ilmi tuoreesta Smithersin raportista, joka on laadittu yhteistyössä Packaging Innovations & Empack 2026 -tapahtuman kanssa Isossa-Britanniassa.
helen-shi-olOpCuDgWm0-unsplashx
Sekundääripakkausten maailmanmarkkinat kasvavat voimakkaasti

Tekoäly voi korvata viivakoodit

Tohtorikoulutettava Tobias Pettersson on kehittänyt teknologian, jonka avulla pakkausten viivakoodeista voidaan luopua. Luonnollisesti tekoäly on keskeisessä roolissa.
Tobias-Pettersson-scanningkassa-2-b-x
Tekoäly voi korvata viivakoodit

Jatka lukemista

Dovelta uudelleentäytettävä deodoranttipakkaus

Dove on julkistanut ensimmäisen uudelleentäytettävän ja -käytettävän deodoranttinsa.
11272_pe_dove_canada2_888904
Dovelta uudelleentäytettävä deodoranttipakkaus

Arla ryhtyy vastaanottamaan maitoa uusilta maidontuottajilta

Fazerille viime vuosina maitoa Kaakkois-Suomessa ja Uudellamaalla tuottaneet maitotilat siirtyvät tuottamaan maitoa Arlan jalostettavaksi.
arla-uusi
Arla ryhtyy vastaanottamaan maitoa uusilta maidontuottajilta

R-kioski korvaa 10 miljoonaa kahvikupin kantta kuitukansilla  

R-kioski siirtyy käyttämään täysin kierrätettäviä, uusiutuvista ja sertifioiduista raaka-aineista valmistettuja muovittomia Huhtamäen kuitukansia noutokahvikuppien kansina.
vastuullinen_kahvi_rkioski_2023-VERKKO
R-kioski korvaa 10 miljoonaa kahvikupin kantta kuitukansilla  

DS Smith lahjoitti Tampereen Ammattikorkeakoululle kertakäyttöisten kahvikuppien keräysastiat

DS Smith on suunnitellut ja valmistanut Tampereen Ammattikorkeakoululle kertakäyttöisten kahvikuppien kierrätysastioita take away-pakkausten kierrätyksen edistämiseksi osana korkeakoulun koordinoimaa RUOKO-hanketta ja osana DS Smithin kestävän kehityksen strategian mukaisia toimia.
Ruoko
DS Smith lahjoitti Tampereen Ammattikorkeakoululle kertakäyttöisten kahvikuppien keräysastiat