Stora Enso on startupien ystävä

JULKAISTU: 9. joulukuun 2020
PÄIVITETTY: 18. tammikuun


Stora Enso valittiin vuoden 2020 startup-ystävällisimmäksi yritykseksi Suomessa. Yrittäjyys- ja startup-yhteisö Tribe Tampere palkitsi Stora Enson jo toista kertaa ykköspalkinnolla. Stora Enso on viimeisen neljän vuoden aikana käynyt keskusteluja noin 1300 startup-yrityksen kanssa.

Stora Enso on tehnyt jo pitkään yhteistyötä startup-yritysten kanssa ja toimintamalli on hioutunut entisestään. Vuosien startup-yhteistyön tuloksena on syntynyt esimerkiksi innovatiivisia uusiutuvia tuotteita sekä digitaalisia palveluja. Yhteistyöprosessia ideasta kaupalliseksi tuotteeksi on myös tarkennettu.

– Innovaatiot ja liiketoiminnan kehitys tapahtuvat yhteistyössä. Startup-yritykset ovat joustavia ja nopeita sekä reagoivat herkästi uusiin haasteisiin. Yhteistyö heidän kanssaan tuo aivan uusia näkemyksiä, ratkaisuja ja mahdollisuuksia yhtiöllemme, sanoo Antti Vuolli, Stora Enson digitaalisuudesta vastaava johtaja.

Viimeisen vuoden aikana yhtiö on julkaissut startupien kanssa tehtyjä yhteishankkeita ja muun muassa luonut uuden maailmanlaajuisen materiaaliteknologiaan liittyvään startup-kiihdyttämön ja -verkoston.

Startup-ystävällisen yrityksen palkinnosta kilpailivat yli 10 Suomen kovatasoisimmaksi arvioitua suurta yritystä, joiden liikevaihto oli vähintään 10 miljoonaa euroa.

– Stora Enso toimii aktiivisesti kymmenissä teknologiahubeissa. Yhtiö haluaa levittää suurten yritysten joukkoon startup-ystävällistä henkeä kansainvälisesti ja näyttää itse esimerkkiä. Kansainväliset avaukset ja kokonaisvaltainen startup-toiminta toivat kisassa voiton, kommentoi voittajan valintaa Vesa-Matti Ruottinen, Tribe Tampereen valintaraadin puheenjohtaja.

Stora Ensossa on jo kolmatta kertaa käynnissä Accelerator-ohjelma, jossa tehdään yhteistyötä Aalto University Developing Entrepreneurshipin (Aalto ENT), yrityskiihdyttämö Verticalin ja ohjelmaan hakevien startup-yritysten kanssa uusiutuvien tuotteiden kehittämiseksi ja innovoimiseksi. Ohjelmassa yhdistetään yhteistyö startup-yritysten kanssa ja yhtiön oman henkilöstön liikkeenjohdon koulutusohjelma.

Stora Enso on myös ollut perustamassa Combient Foundry -startupohjelmaa muiden Combient-yhtiöiden kanssa. Keväällä 2020 ohjelman toiminta laajeni Kiinaan saakka. Parhaillaan on käynnissä ohjelman seitsemäs kierros, joka keskittyy ruokapakkausten innovaatioihin ja puun käyttötarkoituksen uusiin mahdollisuuksiin rakentamisessa. Kierroksen startup-yhtiöt ovat valintavaiheessa. Combient-verkostoon kuuluu 30 yritystä. Stora Enson strategisena tavoitteena on suurten yritysten startup-yhteistyön edistäminen ympäri maailmaa.

Viimeisimpiä yhteistyön tuloksia ovat esimerkiksi rakennusteollisuuden mittausjärjestelmiin keskittyvän Wiisteen kanssa kehitetty IoT-kosteusanturi rakennusten kosteusvuotojen reaaliaikaiseen havainnointiin sekä mobiilisovellusyritys SnapSupportin kanssa kehitetyt uudet digitaaliset työkalut asiakaspalvelun käyttöön.

Haku seuraavaan yhtiön Combient Foundry -ohjelmaan käynnistyy tammikuussa 2021.

Suomen startup-ystävällisimmän yrityksen palkinnon jakaa Tribe Tampere, joka on Tampereella sijaitseva avoin yrittäjyys- ja startup-yhteisö. Palkinnon avulla tunnistetaan toimenpiteitä, joita erityisesti suuret teollisuusyritykset tekevät startup-yhteistyön edistämiseksi ja parantaakseen innovaatio- ja kilpailukykyään. Suomen startup-ystävällisin yritys palkittiin nyt kolmatta kertaa.

 

Jatka lukemista

Dovelta uudelleentäytettävä deodoranttipakkaus

Dove on julkistanut ensimmäisen uudelleentäytettävän ja -käytettävän deodoranttinsa.
11272_pe_dove_canada2_888904

Arla ryhtyy vastaanottamaan maitoa uusilta maidontuottajilta

Fazerille viime vuosina maitoa Kaakkois-Suomessa ja Uudellamaalla tuottaneet maitotilat siirtyvät tuottamaan maitoa Arlan jalostettavaksi.
arla-uusi

R-kioski korvaa 10 miljoonaa kahvikupin kantta kuitukansilla  

R-kioski siirtyy käyttämään täysin kierrätettäviä, uusiutuvista ja sertifioiduista raaka-aineista valmistettuja muovittomia Huhtamäen kuitukansia noutokahvikuppien kansina.
vastuullinen_kahvi_rkioski_2023-VERKKO

DS Smith lahjoitti Tampereen Ammattikorkeakoululle kertakäyttöisten kahvikuppien keräysastiat

DS Smith on suunnitellut ja valmistanut Tampereen Ammattikorkeakoululle kertakäyttöisten kahvikuppien kierrätysastioita take away-pakkausten kierrätyksen edistämiseksi osana korkeakoulun koordinoimaa RUOKO-hanketta ja osana DS Smithin kestävän kehityksen strategian mukaisia toimia.
Ruoko

Uusimmat uutiset

Pakkauksen nestemäärä selville ilman kontaktia

Toppan on kehittänyt NFC-tunnisteen, jonka avulla pakkauksen sisällä oleva nestemäärä voidaan tunnistaa ilman kontaktia.
Hyvää joulua ja onnellista uutta vuotta! (900 x 600 px) (21)

Kahvia juodaan entistä tarkemmalla mitalla

Sunnuntaina 1.10.2023 vietetään kansainvälistä kahvipäivää.
Fredman_suodatinpussi keittimessä_vaaka

Juhlavuoden jakkara uuteen laatikkoon

Alvar Aallon suunnittelema klassikko, kolmijalkainen Jakkara 60 juhlii tänä vuonna 90-vuotiasta taivaltaan. Juhlavuoden kunniaksi myös jakkaran pakkaus uudistettiin.
Artek_tuolipakkaus_sislt

Ei legoja PET-pulloista

LEGO on keskeyttänyt aikeensa valmistaa legopalikoita kierrätetyistä PET-pulloista.
Hyvää joulua ja onnellista uutta vuotta! (900 x 600 px) (18)