Stora Enso investoi Kristiinankaupunkiin

JULKAISTU: 16. marraskuun 2021
PÄIVITETTY: 18. tammikuun


Stora Enson Kristiinankaupungin tehtaalla investoidaan noin 2 miljoonaa euroa tehdasrakennuksen laajentamiseen. Tehtaan laajennuksella tehdään tilaa konesiirroille: yhtiön Lahden tehtaalta siirretään Kristiinankaupunkiin aaltopahvin jalostuskoneita, jotka mahdollistavat korkealaatuisen moniväripainatuksen aaltopahvipakkauksiin. Lahden tehtaalta vapautuu konekantaa, kun kaksi aaltopahvin jalostuslinjaa korvataan Lahdessa yhdellä linjalla vuoden 2023 ensimmäisellä kvartaalilla valmistuvan 8 miljoonan euron investoinnin myötä.

– Investointi vahvistaa entisestään Kristiinankaupungin pakkaustehdastamme. Investoinnin myötä tehtaalla pystytään painamaan entistä joustavammin myös pienempiä pakkaussarjoja asiakkaillemme Suomessa. Tehtaan kapasiteetti ei muutu, mutta investointi lisää yksikön joustavuutta ja tehokkuutta. Lisäksi voimme tarjota asiakkaillemme entistä korkealaatuisempaa tuotevalikoimaa, kertoo Stora Enson Pohjoismaisesta pakkausliiketoiminnasta vastaava johtaja Tom Lind.

Kristiinankaupungin tehtaan laajennusosan rakentaminen alkaa kesällä 2022 ja koneet siirretään tehtaalle vuoden 2023 ensimmäisen vuosineljänneksen loppuun mennessä, jolloin investoinnin on tarkoitus valmistua. Investointi vähentää henkilöstön tarvetta kahdella henkilötyövuodella. Vähennys hoituu ilman irtisanomisia.

Stora Enson Kristiinankaupungin tehdas valmistaa aaltopahvipakkauksia Suomen markkinalle. Tehtaan päätuotteita ovat vihannes- ja elintarvikepakkaukset, joissa tuotteet kuljetetaan tiloilta kauppoihin ja kuluttajille. Tehdas työllistää noin 50 henkilöä.

Jatka lukemista

Dovelta uudelleentäytettävä deodoranttipakkaus

Dove on julkistanut ensimmäisen uudelleentäytettävän ja -käytettävän deodoranttinsa.
11272_pe_dove_canada2_888904

Arla ryhtyy vastaanottamaan maitoa uusilta maidontuottajilta

Fazerille viime vuosina maitoa Kaakkois-Suomessa ja Uudellamaalla tuottaneet maitotilat siirtyvät tuottamaan maitoa Arlan jalostettavaksi.
arla-uusi

R-kioski korvaa 10 miljoonaa kahvikupin kantta kuitukansilla  

R-kioski siirtyy käyttämään täysin kierrätettäviä, uusiutuvista ja sertifioiduista raaka-aineista valmistettuja muovittomia Huhtamäen kuitukansia noutokahvikuppien kansina.
vastuullinen_kahvi_rkioski_2023-VERKKO

DS Smith lahjoitti Tampereen Ammattikorkeakoululle kertakäyttöisten kahvikuppien keräysastiat

DS Smith on suunnitellut ja valmistanut Tampereen Ammattikorkeakoululle kertakäyttöisten kahvikuppien kierrätysastioita take away-pakkausten kierrätyksen edistämiseksi osana korkeakoulun koordinoimaa RUOKO-hanketta ja osana DS Smithin kestävän kehityksen strategian mukaisia toimia.
Ruoko

Uusimmat uutiset

Vaahtoautot uuteen pussiin

Ahlgrens bilar -vaahtokarkit täyttävät 70 vuotta ja saavat syntymäpäivän kunniaksi uuden pakkauksen ensimmäistä kertaa 15 vuoteen.  
Bilar

Uusia työkaluja pakkausten ympäristövaikutusten luokitteluun

Antalis on kehittänyt Green Card ja Green Star SystemTM -työkalut, joiden tarkoitus on helpottaa asiakasta pakkausten ympäristövaikutusten vertailussa.
GREEN STAR SYSTEM_rgb_3

PackSummit Tampereella marraskuussa

PackSummit kerää pakkausalan toimijat saman katon alle 14.11.2023 Tampere-talossa. Tänä vuonna kokoonnutaan teemalla "Onko pakkauksesi vastuullinen vai viherpesty?"
PackSummit verkkosivujen materiaali

Metsä Groupin Kemin kartonki- ja biotuotetehtaat käyntiin

Suomen metsäteollisuushistorian suurin investointi – Kemin uusi biotuotetehdas ja kartonkitehtaan laajennus – on otettu käyttöön osastoittain suunnitelman mukaisesti keskiviikkona 20.9. Uuden biotuotetehtaan sellutoimitukset asiakkaille alkavat vuoden 2023 lokakuun aikana.
metsä_kemi